Naapuriopas Merja Lahtinen

MERJA LAHTINEN
Kalevanrinne, Tampere

"Täällä on varmaan Tampereen huipuin palvelu, et sä pääse enää tän lähemmäks mitään palvelua."

Kokemuksia Kalevanrinteestä

Muutin Kalevanrinteeseen vuoden 2017 alussa, kun tämä taloyhtiö valmistui. Olin jo pitkään haaveillut Kalevasta, joka on mielestäni Tampereen hienoimpia alueita. Tämä koti löytyi vähän sattumalta, kun ajoin ohi kauppareissulla ja näin rakenteilla olevat talot. Etsin tietoa netistä ja otin yhteyttä YIT:hen. Ihastuin tämän asunnon pohjaan ja varmistuin päätöksestä, kun kävin katsomassa samanlaista sisustettua asuntoa ennen kauppojen tekoa.  

Uudessa kodissani on parasta sijainti, talo ja tämä asunto. Kalevassa on kaikki palvelut ja keskustaankin vain kolme kilometriä. Tästä voi lähteä kävelemään mihin vaan ja löytää hienoja reittejä. Vieressä on Kalevankangas, joka on mielestäni Suomen kaunein hautausmaa. Ja lähellä on Tampere-talo, Sorsapuisto ja arvokas Iidesjärven luonto.

Asuin aiemmin rivitalossa ja halusin ehdottomasti kerrostaloon. Neljännen kerroksen kodistani on kauniit puistonäkymät ja täällä on hiljaista vaikka ollaan kaupungissa. Tavoitteeni oli löytää pitkäaikainen koti ja olen varma, että tässä viihdyn pitkään.

Katso Merjalta usein kysytyt kysymykset.

Kysy asuinalueesta tai uuden asunnon ostosta. Soita tai lähetä viesti Merjalle.
Puh. 050 4820 746

Kysymykset ja lähettäjän sähköpostiosoite lähetetään Naapurioppaan sähköpostiin. Tiedot tallentuvat teknisistä syistä myös YIT:n järjestelmään. Tietoja käytetään vain palvelun toiminnan varmistamiseen eikä niitä tallenneta YIT:n asiakasrekisteriin. 

"Mulle on ollu aina tärkee sijainti ja mun elämäntilanne."

"Ku mä näin nää talot, mä olin ihan häkeltynyt, että tähän mun unelmoimaan paikkaan nyt rakennetaan mulle talo, et enhän mä voi olla ostamatta sitä."

Merjalta usein kysyttyä

Minkälaisia ihmisiä alueella asuu?

Kaikenikäisiä ihmisiä ja kaikki morjestaa ja ovat kohteliaita. Omassa talossamme ei asu oikeastaan yhtään lapsiperheitä, mutta kyllä alue lapsiperheillekin sopii, sillä tämä on rauhallinen ja turvallinen paikka, eikä minkäänlaista häiriötä ole ollut.

Onko rakennustyömaasta ollut häiriötä?

Ei ole minkäänlaista sietämätöntä häirintää ollut ja rakennusääniäkään ei ole ollut. Ainoa mistä on ääntä tullut, on kun jyrä on mennyt raitikan takia, mutta sekin on ollut vaan väliaikaista. Tämä on niin hiljainen asunto, ettei edes ymmärrä, että asuu niin lähellä rakentamista.

Miten kuvailisit Kalevanrinteen aluetta?

Tämä on varmastikin Tampereen rauhallisimpia lähiöitä. Kaleva rakentuu koko ajan ja myös vanhempia kerrostaloja laitetaan uuteen uskoon. Kalevan lähellä on Messukylän harju, joka laskeutuu Iidesrantaan ja Iidesjärvi on yksi Suomen arvokkaimmista lintujärvistä. Sen ympäri pääsee kävelemään ja siellä on mahtavat ulkoilumaastot ja uutta asutusta. Lähellä on myös Hakametsä ja pientaloalueet, sieltä löytyy erilaisia kävelyreittejä. Tästä läheltä alkaa myös pitkä puisto, joka jatkuu keskustaan asti.

Miten asunnon muutostyöt sujuivat?

Kaikki oli vaivatonta ja hauskaa, ja tuntui siltä, että olen osa jotain ylellistä kokonaisuutta, ja koin olevani todella tärkeä ja merkittävä asiakas. Ihan uskomattoman kohtelias vastaanotto.

Onko uudisasunnon ostaminen vaikeaa?

Ei se ole niin hankalaa. Rahoituksen ja maksamisen jaksottaminen kyllä neuvotaan niin, että ymmärtää kaiken. Aikaisemmin uudiskohteen ostaminen saattoi olla monimutkaista, mutta nyt se oli selkeää ja johdonmukaista.

MERJAN parhaat KALEVANRINNE-tärpit

ALUE JA YMPÄRISTÖ

" Keskustaan 3 km.
" Iidesjärven alueella on mahtavat ulkoilumaastot.
" Kalevan uintikeskukseen valmistuu pian maauimala.

PALVELUT

" S-market on muutaman minuutin kävelymatkan päässä.
" Lähellä on Prisma-keskus, ja Lidl on vajaan kilometrin päässä.

TALO JA ASUNTO

" Liikenteen äänet eivät juurikaan kuulu asuntoon.
" Asunto on hiljainen, vaikka lähellä rakennetaan.

Kartta ja palvelut

Määränpää: