Lauran tarina – ensimmäinen oma koti löytyi lenkkipolun varrelta

Virtuaalinäyttö sinetöi ostopäätöksen

Oma koti oli ollut Laura Kohtalan haaveissa pitkään. Lenkkeillessään tutuissa maisemissa hän kirjaimellisesti käveli unelmansa luo. Nyt samassa kerrostalossa asuu myös Lauran veli.


Kymmenien muuttojen jälkeen omaan kotiin

– Vitsit, tulisipa tuohon järven rantaan jokin kiva kerrostalo, Laura mietti lenkkeillessään Tampereen Niemenrannan tutulla rantareitillä.  

32-vuotias Laura oli ehtinyt muuttaa kolmisenkymmentä kertaa. Hän oli asunut eri maissa, eri kaupungeissa ja lukuisissa eri asunnoissa vuokralla. Nyt Laura haaveili omasta asunnosta – sellaisesta, joka olisi lähellä hänen Lielahdessa asuvaa lapsuudenperhettään ja johon voisi hektisen päivän jälkeen laskeutua rauhoittumaan. 

Keväällä 2021 Laura huomasi, että Niemenrantaan, järven äärelle, oli rakenteilla pieni, puinen kerrostalo. Laura kiinnostui talosta niin paljon, että päätti ottaa yhteyttä YIT:n asuntomyyntiin.

Kymmenien muuttojen jälkeen omaan kotiin


Ratkaiseva virtuaalinäyttö

Yhteydenotto poiki kutsun asunnon virtuaalinäyttöön. 
 
– Virtuaalinäyttö oli todentuntuinen video asunnosta. Aivan kuin olisin astunut sisään oikeaan asuntoon, Laura kuvailee kokemustaan. 
 
Näytössä kaikki loksahti paikoilleen.

– Olin nähnyt asunnon havainnekuvia ja pohjapiirustukset, mutta virtuaaliesittelyssä todella koin sen, minkälainen asunnosta tulee. Kun näin seinät oikeilla paikoillaan, sain vahvistuksen sille, että tämä on juuri sitä, mitä halusin.  

Uudiskohteesta asunnon voi ostaa jo ennen kuin sitä on alettu rakentaa. Ostopäätös tapahtuu suunnitelmien, visualisointien ja virtuaaliesittelyn perusteella. Näin Laurankin päätös syntyi. 

– Ostin asunnon ennen kuin sitä edes oli, hän naurahtaa.

Lauran tarina - oma rakas koti

 

Oma veli samaan taloon

Laura ei kuitenkaan ollut ainoa, joka innostui Niemenrannan Rantapuistoksi nimetystä talosta. Lauran vanhempien lisäksi mukana asunnon virtuaalinäytössä oli hänen veljensä Severi. Myös veli ihastui rakenteilla olevaan puukerrostaloon. Lopulta samasta talosta löytyi molemmille oma asunto.  

– Kun kerron, että asumme veljeni kanssa samassa kerrostalossa, ihmiset ovat yleensä hiljaa. He kuulostelevat, onko se hyvä vai huono juttu. Minun mielestäni se on maailman paras juttu, sillä olemme todella läheisiä veljeni kanssa, Laura sanoo. 

Uuden kodin viehätys

Lukuun ottamatta Lauran viimeisintä vuokra-asuntoa, kaikki hänen aiemmat kotinsa olivat sijainneet vanhemmissa taloissa.  
 
– Päätin, että oma kotini tulee olemaan korkeintaan muutaman vuoden ikäinen, mutta mieluummin kiiltelevän uusi.  

Uuden kodin ostaja pääsee valitsemaan asuntonsa sisustusmateriaalit, jos ostaa asunnon riittävän ajoissa. Laura osti kolmionsa vasta siinä vaiheessa, kun asunnon sisustusvalinnat oli jo tehty. Lauraa se ei kuitenkaan haitannut. 

– Ihan kuin joku olisi tiennyt, että juuri minä tulen muuttamaan tänne, hän kiittelee.  – Kaikki asunnossa oli juuri sitä, mitä toivoinkin. Tai ehkä jopa enemmän! Parasta oli kuitenkin se, että sain korkata upouuden asunnon. Kaikki oli uutta, kiiltävää ja puhdasta.

Uuden kodin ostaja pääsee valitsemaan asuntonsa sisustusmateriaalit

 

Asuntokaupassa ei ole tyhmiä kysymyksiä

Sen lisäksi, että Laura oli ostamassa asuntoa uudiskohteesta, hän oli ostamassa asuntoa ensimmäistä kertaa. 
 
– Sanoin heti alussa kaikille, etten tiedä asunnon ostamisesta yhtään mitään. Jokainen ymmärsi, että olen uuden asian äärellä. Minua kuunneltiin, ja sain selkeät vastaukset kaikkiin kysymyksiini. 

Muille ensiasuntoa ostaville Laura haluaakin sanoa, että kannattaa kysellä mahdollisimman paljon. 

– Ensiasunnon ostajalla ei ole tyhmiä kysymyksiä. Kannattaa olla utelias. Minä sain esimerkiksi YIT:n myyjältä Arilta paljon tärkeää tietoa aina huoneiden koosta ikkunoiden ilmansuuntiin, mikä helpotti ostopäätöksen tekemistä. 


Suomalaista luksusta

Lauran uusi koti sijaitsee mustassa, tyylikkäässä puukerrostalossa. Lauraa viehättikin  
nimenomaan se, että talo oli puinen.

– Suomessa kun puiset kerrostalot ovat vielä melko harvinaisia. – Puu tuo elementtinä ihan omanlaistaan kodinomaisuutta asumiseen. Puukerrostalo on suomalaista luksusta parhaimmillaan, hän sanoo. 

Kokopäivätyö ja opiskelut pitävät Lauran kiireisenä. Kolmiossa työasioille voi kuitenkin pyhittää oman tilansa.  

– Kun päivän päätteeksi sulkee työhuoneen oven, työasiat on helppo unohtaa. Se on minulle luksusta. 

Suomalaista luksusta


Kolmiossa voi asua yksinkin

Oma koti on ollut Lauralle yksi hänen tärkeimmistä tavoitteistaan. Kolmiossa on hyvin tilaa yhdelle, ja se mahdollistaa myös sen, että vieraat mahtuvat jäämään yöksi.  
 
– Rakastan sitä, että voin pyytää ihmisiä kylään ja myös majoittaa heidät. Ja mahtuu tähän asuntoon toinenkin asumaan, jos sellainen ilmaantuu elämääni, Laura sanoo. – Mutta ei nuoren yksineläjän tarvitse välttämättä ostaa yksiötä tai kaksiota. On siistiä, kun yksinkin voi ostaa unelmiensa kolmion, hän pohtii. 

Nyt kun yksi Lauran haaveista on toteutunut, hän haluaa keskittyä siihen, että saa töiden ohessa suorittamansa opiskelut päätökseen. 
 
– Haaveilen rauhallisesta, vähän tasaisemmasta arjesta.

Oma, rakas koti 

Entä miltä uusi koti tuntuu tällä hetkellä, kun siinä on ehtinyt asua jo puolisen vuotta? 

– Tykkään istuskella keittiönpöydän ääressä, sillä tästä on niin kauniit näkymät luontoon. Kulmasohvalta taas näen suoraan Näsijärvelle, Laura ihastelee.  – On ihanaa, että pääsen lenkkimaisemiin ja järven äärelle niin nopeasti, hän sanoo.  

– Kun nyt avaan kotini oven, ajattelen, että tässä se on: minun oma kotini, minun rakas valtakuntani. Tästä kodista minulla ei ole mikään kiire pois. 

Löydä sinulle sopiva koti

Etsitkö uutta omaa kotia? YIT:n taidolla rakennetut asunnot ovat ihastuttaneet lukemattomia kodinostajia yli sadan vuoden ajan.

Kattavasta myytävien asuntojen ja uudiskohteiden valikoimasta voit hakea asuntoja juuri sinulle mieleiseltä alueelta.

Ota yhteyttä

Ensiasunnoksi YIT Koti

Kotipiiriläisenä pääset varaamaan kotisi ennen muita ja mahdollisuutesi saada ensiasunnoksesi juuri se mieluisin huoneisto paranee huikeasti!

Lähetä yhteystietosi, niin saat lisätietoa sinua kiinnostavista asunnoista.