Teollisuusrakentaminen

Teollisuusrakentaminen

Energia- ja teollisuusrakentamista asiakkaidemme monipuolisiin tarpeisiin

Energia- ja teollisuusrakentamisessa asiakkaalle tärkeintä on, että hanke tukee liiketoimintaa ilman turhia häiriöitä, viiveitä tai epävarmuutta. Siksi toteutamme ratkaisuja, jotka turvaavat toiminnan jatkuvuutta, nopeuttavat hankkeen etenemistä ja auttavat hallitsemaan investoinnin kokonaisuutta vastuullisesti ja kustannustehokkaasti.

Toimimme kumppanina koko hankkeen ajan kehityksestä ja suunnittelusta rakentamiseen, käyttöönottoon ja tarvittaessa ylläpitoon asti. Kun sama kumppani kulkee mukana alusta loppuun, päätöksenteko selkeytyy, riskit pienenevät ja kokonaisuus pysyy paremmin hallinnassa.

Meillä on laaja kokemus teollisuus- ja energialaitoksista, logistiikkatiloista, datakeskuksista sekä puhtaan siirtymän hankkeista. Asiakkaalle tämä näkyy käytännön hyötyinä, kuten sujuvampana toteutuksena, vahvana teknisenä osaamisena ja ratkaisuina, jotka kestävät aikaa, käyttöä ja muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksia. Näin rakennamme asiakkaillemme arvoa, joka näkyy sujuvampana toteutuksena, toimintavarmuutena, parempana ennakoitavuutena ja investoinnin kestävyytenä koko elinkaaren ajan.

Yhteistoiminta teollisuusrakentamisessa

Parhaan tuloksen saamme, kun pääsemme vaikuttamaan energia- ja teollisuusrakentamisen ratkaisuihin jo suunnitteluvaiheessa. Olemme saaneet kohteidemme toteutuksessa merkittäviä kustannussäästöjä yhdenmukaistamalla rakenteita, korvaamalla maanrakennuksen kevennykset stabiloinnilla sekä toteuttamalla saumattoman rakenteen liukuvalamalla. Yhteistoiminnalliset hankemallit ovatkin osoittautuneet teollisuusrakentamisessa erinomaisiksi. Allianssimallit ovat erityinen vahvuutemme ja olemme voittaneet palkintoja allianssihankkeistamme. Sen lisäksi hallitsemme erinomaisesti myös muut yhteistoiminnalliset hankemuodot.

Lue lisää

Hyvän rakennushankkeen takana on oikein valittu toteutusmuoto

Hankemallioppaasta vinkit toteutusmuodon valintaan

Rakennusurakan toteutusmuodolla on merkitystä hankkeen onnistumisen kannalta. Hankemallioppaasta löydät eri hankemallit, millaiseen hankkeeseen kyseinen malli soveltuu sekä hankemallin hyödyt ja haasteet. Lataa hankemalliopas, jotta osaat valita hankkeellesi oikean toteutusmuodon.

Lataa hankemalliopas

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Janne Salmenoja
Yksikönjohtaja

Energia- ja teollisuusrakentaminen