Hyvin suunniteltu piha palvelee kaikkia asukkaita

Puuhastelua, yhdessäoloa ja hiljaista oleilua

Uusien YIT Kotien pihat suunnitellaan erilaisten asukkaiden tarpeisiin sopiviksi. Katso vinkkimme yhteispihasta nauttimiseen!


Viihtyisältä pihalta jokainen löytää itselleen lempipaikan

Taloyhtiön yhteinen piha on oman kodin jatke – ympäri vuoden. Toimiva piha tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen tekemiseen sekä yksin rauhoittumiseen ja kannustaa kaiken ikäisiä myös liikkumaan ja leikkimään.  

Pihakonseptimme auttaa suunnittelussa 

Kehitimme pihakonseptin, joka auttaa suunnittelijoita huomioimaan erilaisten ihmisten tarpeet. Kun piha jaetaan hiljaiseen, sosiaaliseen ja aktiiviseen alueeseen, on samalla pihalla mahdollista vaikkapa syventyä yksin joogaharjoitukseen, hoitaa viljelylaatikoita tai pelata lasten kanssa polttopalloa. 

Kotipihat ovat asukkaiden lähimpiä viheralueita - Jyväskylän Kangas


Pihakonseptiamme on hyödynnetty esimerkiksi Kuopion Mölymäen ja Vantaan Aviapoliksen monipuolisten piha-alueiden suunnittelussa. Usein pihoilla on myös ainutlaatuisia vetovoimatekijöitä. Esteetön ja vehreä korttelipiha ihastuttaa asukkaita Rovanimen Kielassa. Valaistu kattopuutarha kutsuu ihailemaan hulppeaa merimaisemaa Helsingin Nihdin Portissa. Vantaan Aventuriinin puistomaisella yhteispihalla voi vaikkapa hyppiä trampoliinilla ja pysäköintihallin katolla kukoistaa kaupunkiviljely! 

Lue lisää pihakonseptistamme

Vinkkejä viihtymiseen omalla pihalla

  • Syö yhdessä naapurien kanssa
    Syö yhdessä naapurien kanssa

    Pihalla spontaanisti syöminen on hauskaa ja rentoa. Kun jokainen tuo jotain yhteiseen pöytään, syntyy kesäinen ateria vaivattomasti ilman isoa järjestämistä. Ja kotoa voi kipaista hakemassa helposti yhden lautasen lisää tai vaikkapa jäätelöä jälkiruuaksi. Yhdessä syöminen on nautinto!      
     
    Tutustu YIT Koteihin, joiden piha kutsuu yhteiseen tekemiseen.

  • Pidä karvakuonollesi koirakoulua
    Pidä karvakuonollesi koirakoulua

    Lenkin jälkeen on hyvä hetki purkaa koiran viimeiset energiat pitämällä lyhyt koirakoulu. Etenkin nuoren koiran kanssa on syytä kerrata päivittäin tärkeitä perusasioita kuten luokse tuloa. Mahdolliset tutut ohikulkijat tuovat sopivaa vaikeuskerrointa harjoitteluun.
     
    Tutustu YIT Koteihin, joiden piha kutsuu yhteiseen tekemiseen.

    Kuva: Jyväskylän Kangas

  • Ota kovat vauhdit keinussa
    Ota kovat vauhdit keinussa

    Kotipihan leikkipaikka tarjoaa pikkuihmiselle yllättävän isoja elämyksiä. Ensimmäinen kerta suuressa keinussa on melkein liian jännittävää. Uusi kokemus on turvallisinta ottaa vastaan omien vanhempien kanssa. Huomenna pikkukeinuja uskaltaa hakea jo naapurin kavereita itselleen keinuseuraksi.      
     
    Tutustu YIT Koteihin, joiden piha kutsuu yhteiseen tekemiseen.

    Kuva: Jyväskylän Kangas

  • Virittäydy päivään linnunlaulun säestyksellä
    Virittäydy päivään linnunlaulun säestyksellä

    Aamuvenyttely ulkona antaa päivälle tasapainottavan alun. Ilma on raikas yön jälkeen. Kesän vehreys ympärillä, lintujen laulu ihan lähellä. Suuren puun alla on lempeää herätellä itsensä uuteen päivään. Näin alkaa hyvä päivä.    
     
    Tutustu YIT Koteihin, joiden piha kutsuu rentoutumaan.

    Kuva: Jyväskylän Kangas

  • Rentoudu ulkona lukien
    Rentoudu ulkona lukien

    Kirjan lukeminen pihalla tuntuu ihan erilaiselta kuin sisällä. Keskity tarinan vietäväksi ja tuijottele välillä puiden lehvästöjä, joiden välistä kesätaivas pilkottaa. Lisää rentoutta jättämällä puhelin kotiin ja kadota aika. Kukaan ei tarvitse sinua juuri nyt.    
     
    Tutustu YIT Koteihin, joiden piha kutsuu viihtymään.

  • Tutki pihaa lähietäisyydeltä
    Tutki pihaa lähietäisyydeltä

    Aina ei tarvitse lähteä kotipihaa kauemmas haltioituakseen luonnosta. Tutun kukan tai puun lehti voi olla pieni ihme, kun sitä tutkii tarpeeksi läheltä. Kukka osaa avautua pienestä nupusta värikkääksi perhostenhoukuttelijaksi. Puut tietävät, milloin kasvattaa lehdet talven jälkeen.   
     
    Tutustu YIT Koteihin, joiden piha kutsuu pieniin tutkimusretkiin.

    Kuva: Jyväskylän Kangas

  • Siirrä salitreeni pihalle
    Siirrä salitreeni pihalle

    Sopivalla säällä oman talon pihaa voi käyttää kuntosalina. Korvaa kehonpainolla rauta ja hyödynnä esimerkiksi leikkikenttää tai puita luovasti liikkeiden apuna. Kevyt tuulenvire ja ulkoilma antavat treenille erilaisen lisämausteen.    
     
    Tutustu YIT Koteihin, joiden piha kutsuu liikkumaan.

    Kuva: Jyväskylän Kangas

  • Pelaa korttia uuden naapurin kanssa
    Pelaa korttia uuden naapurin kanssa

    Kotipihalla puuhailu ja pelaaminen on mainio tapa tutustua saman talon muihin asukkaisiin. Uusikin naapuri tulee tutuksi vaikkapa ristiseiskan pelaamisen lomassa jutellen. Naapureihin tutustuminen on nopein tapa lisätä kaikkien asumismukavuutta.    
     
    Tutustu YIT Koteihin, joiden piha kutsuu yhteiseen tekemiseen.

    Kuva: Jyväskylän Kangas

Löydä sinulle sopiva koti

Etsitkö uutta omaa kotia? YIT:n taidolla rakennetut asunnot ovat ihastuttaneet lukemattomia kodinostajia yli sadan vuoden ajan.

Kattavasta myytävien asuntojen ja uudiskohteiden valikoimasta voit hakea asuntoja juuri sinulle mieleiseltä alueelta.

Liity Kotipiiriin

Haluatko tietoa YIT Kodeista?

Jätä yhteystietosi, niin saat ajantasaista tietoa sinua kiinnostavista asuinalueista ja uusista kodeista.