Vastuullinen toimitila

Toimitilan elinkaarella vaikutus vastuullisuuteen

Vastuullisuustavoitteet vaikuttavat yritysten toimitilapäätöksiin. Toimitilojen vastuullisuuden huomioiminen on arvovalinta yrityksen muiden vastuullisuusvalintojen rinnalla.


Mitä ESG-arvot huomioiva ja tulevaisuutta kestävä, vastuullinen kiinteistökehittäminen tarkoittaa? 

Kiinteistökehittämisen ja toimitilarakentamisen vastuullisuutta ja kestävyyttä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta. Tälle tarkastelulle ESG-jaottelu antaa erinomaiset raamit, jotka selkeyttävät ja helpottavat eri teemojen käsittelyä.

Environment - Ympäristövastuun kriteerit

Maapallon vuosittain tuottamat uusiutuvat luonnonvarat kulutetaan tällä hetkellä loppuun jo lähes puolessa välissä vuotta. Jotta tulevien sukupolvien edellytykset hyvään elämään säilyvät, on tärkeää, että me kaikki ryhdymme toimiin kulutuksen vähentämiseksi ja päivitämme toimintaamme kestävän kehityksen periaatteiden mukaiseksi. Kiinteistökehittäjänä ja rakentajana meillä on suuri vastuu käyttää kohteissa materiaaleja, joiden hiilijalanjälki on mahdollisimman pieni, ja samalla kasvattaa päämäärätietoisesti työmaajätteidemme lajitteluastetta.

Social - Sosiaalisen vastuun kriteerit

Tiedostamme oman vastuumme yhteiskuntamme kehittämisessä ja paremman elinympäristön rakentamisessa. Tehtävämme on tunnistaa globaalien megatrendien vaikutukset kiinteistömarkkinaan ja tarjota asiakkaillemme tulevaisuuden kestäviä ja vastuullisia toimitilaratkaisuja, jotka lisäävät henkilöstön hyvinvointia.

Governance - Hallinnollisen vastuun kriteerit

Vastuulliseen rakentamiseen kuuluvat myös työ- ja urakkasopimukset, joissa varmistetaan, että työmaillamme ei käytetä harmaata työvoimaa tai poljeta työsopimuksia. Sitoudumme noudattamaan hyvää hallinnointitapaa ja YIT Code of Conduct -toimintaperiaatteita.

Lue lisää mitä on tulevaisuutta kestävä kiinteistökehittäminen

 

Päivitetty strategiamme asettaa uusia standardeja koko rakennusalalle vastuullisuuden osalta

YIT strategia

YIT strategiaYmpäristökriteerien osalta sitoudumme Science Based Targets (SBTi) -aloitteeseen ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti. YIT on ensimmäinen suomalainen rakennusalan yritys, joka sitoutuu vähentämään sekä oman toimintansa että arvoketjunsa päästöjä Science Based Targets -aloitteen mukaisesti. Sitoumuksella vahvistamme aiempaa ilmastotyötämme ja päivitämme nykyiset ilmastotavoitteemme kattavammiksi, mikä vähentää myös asiakkaidemme päästöjä.

Sosiaalisten kriteerien osalta jatkamme työtämme paremman elinympäristön rakentamiseksi. Tavoittelemme 30 % vähennystä työtapaturmien osalta vuoteen 2025 mennessä ja panostamme työhyvinvoinnin ja henkilökohtaisen kasvun vahvistamiseen.

Hallinnollisten kriteerien osalta jatkamme tiukkaa harmaan talouden ehkäisyä koskevaa lähestymistapaamme. Emme hyväksy korruptiota emmekä työvoiman hyväksikäyttöä ja syrjintää.

Edistämme ESG-tavoitteitamme myös koko toimitusketjussamme. Jatkossa vaadimme toimittajiltamme samoja ympäristöä, yhteiskuntaa ja hallintoa koskevia standardeja kuin olemme asettaneet itsellemme. Uskomme, että tämä asettaa uusia standardeja koko alalle. Lue lisää strategiastamme.

Ajankohtaista