Tapiolan Tuultenristi, Espoo

Moderni uusi Smart Building liike- ja toimistotalo aivan Espoon Tapiolan ytimeen

Espoon Tapiolan ytimeen toteutetaan YIT:n kehittämä hybridihanke, jonka ensimmäisen vaiheen viisikerroksinen liike- ja toimistotalo Tuultenristi sekä osa asumisen käyttöön tulevasta paikoituslaitoksesta valmistuivat keväällä 2023. Ensimmäisiä ankkurivuokralaisia ovat OP Uusimaa ja Uudenmaan Martat. 

Tuultenristin 5700 m2 (bruttoala) liike- ja toimistorakennuksen sijainti ja kerroksellisuus on ihanteellinen liikenteellinen solmukohta, jossa alimpana maan alla kulkee metro. Aiemmin tehdyn kansirakenteen päällä kulkevat kevyen liikenteen väylät ja kannen alla noin 900 linja-autoa vuorokaudessa muun autoliikenteen kanssa.

Hankekokonaisuuteen kuuluvat myös kaksi 12-kerroksista ja yksi 9-kerroksinen asuinkerrostalo sekä läheisyydessä sijaitsevat Itätuulenkuja 6 ja 8 sijaitsevat tontit. Kokonaisuudessaan alue mahdollistaa tulevaisuudessa lähes 700 uuden asukkaan muuton Tapiolan keskustaan. Ensimmäisen asuinhankkeen, Asunto Oy Espoon Itätuulen rakentaminen alkoi keväällä 2021 ja Itätuulenkuja 8, Asunto Oy Tuultentietäjän, rakennustyöt ovat jo alkaneet.

Hybridihankkeen rakentaminen

Hanke rakennetaan tiukalle tontille, jossa monta prosessia ja vaihetta toteutetaan samanaikaisesti. Yksin projektin hallinta, työmaaturvallisuus ja logistiikka vaativat vankkaa rakennusalan kokemusta. Jos joitakin tarvikkeita tuodaan liian aikaisin ne pitää palauttaa, koska ylimääräistä säilytystilaa ei ole. Rakennettaessa on otettava erityisesti huomioon myös vieressä ja alapuolella kulkevat ihmiset ja liikenne.


Projektipäällikkömme Taru ja tuotantopäällikkömme Jyrki ovat ylpeitä kohteestaan ja avaavat videossa minkälaista on rakentaa isoa hanketta pienelle tontille.

Tuultenristi kohoaa tahtituotannolla

Tahtituotannossa eli teollisessa rakentamisessa Tuultenristin tuotesuunnittelu yhdistyy digitaaliseen tuotannon suunnitteluun, ohjaamiseen ja mittaamiseen. Tämän avulla hankkeesta kerättyä tietoa hallitaan järjestelmällisemmin ja sen avulla kehitetään rakentamisen tapaa. Lopputuloksena on parempi tilannekuva, aikataulun mukainen valmistuminen, hyvä laatu, ennustettavampi työtahti, paremmat työolot työmaalla ja kestävän kehityksen (ESG) mukainen rakentaminen. 

Smart Building varmistaa älykkyyden lisäämisen

Älytoimistot ovat tulevaisuutta ja rakennus on suunniteltu YIT:n Smart Building -konseptin mukaisesti, jolloin rakennusautomaation ja älykkyyden tasoa on helppo nostaa myös tulevaisuudessa. Älykkäillä ratkaisuilla voidaan lisätä käyttäjien työn sujuvuutta ja tilojen viihtyisyyttä. Ratkaisujen avulla optimoidaan tilojen lisäksi myös kiinteistön energiankäyttöä, huoltoa ja ylläpitoa, jolloin parannetaan energiatehokkuutta ja saadaan kustannussäästöjä. 

Vastuullisuus ja LEED Gold

Kestävään ja energiatehokkaaseen toimitilaan sekä sen jättämään hiilijalanjäljen suuruuteen vaikutetaan jo kiinteistön suunnittelun aikana tehdyillä ratkaisuilla sekä rakentamisen aikana tehtävillä materiaali- ja työtapavalinnoilla. Tuultenristin CO2-päästöjen vähentämiseksi ja hiilijalanjäljen todentamiseksi Tuultenristin CO2-päästötaso on määritelty jo rakentamisen alussa ja niitä seurataan laskelmien kautta koko rakentamisen ajan. Kohteen rakentamisen aikaisia ilmastovaikutuksia pyritään vähentämään muun muassa kierrättämällä ja lajittelemalla materiaaleja 75%:sti. Tuultenristille haetaan LEED Gold -ympäristösertifikaattia. Vastuullisista toimitiloistamme voit lukea lisää täältä.

Työturvallisuushavaintoja hankkeella on tehty erittäin aktiivisesti, joka tarkoittaa turvallisempaa työympäristöä kaikille, kun mahdolliset puutteet korjataan heti havaitessa. Sidosryhmien näkökulmasta hanke on myös herättänyt paljon kiinnostusta. Rakentamiseen liittyviä häiriöitä on pyritty minimoimaan ja naapurusto on onnistuttu pitämään rakentamisen aikana tyytyväisenä. Näin ollen valituksiakaan ei ole tullut. 

Katso myös muut toimitilamme Espoossa

Lue mitä mieltä Tuultenristiin muuttavat asiakkaamme ovat: 

Martat muuttavat Tuultenristiin hyötypuutarha mukanaan

OP Uusimaa keskittää toimintonsa Tapiolan Tuultenristiin

Tutustu tuultenristin toimitiloihin ja asuntoihin

Insinööriosaamista parhaimmillaan: 

Tuultenristin projektipäällikkömme Taru Yliluoma esittelyssä

Tiedot

Projektin nimi
Tapiolan Tuultenristi
Asiakas
YIT:n omaperusteinen kiinteistökehityskohde
Kaupunki
Espoo
Maa
Suomi
Valmistumisvuosi
2023
Projektin status
Valmistunut
Liiketoiminto
Toimitilat
Erityistä
Haetaan LEED Gold sertifikaattia