Töissä kotona – asiaa etätyöstä

Viihtyisä työhuone, toimiva etätyöpiste

Inspiroivan työtilan tekeminen ei ole kiinni kodin koosta! Toimivan ja mukavan työtilan voi toteuttaa sekä pieneen että isoon kotiin – ja taloyhtiön yhteisiin tiloihin.


Uusi normaali: oma koti työpaikkana

Inspiroiva työtila on pienimmillään kodin muuhun sisustustyyliin sopiva ergonominen työpiste: hyvin valaistu työpöytä ja -tuoli. Tarkastele kotisi tilaratkaisuja ja aloita oman etätyötilasi suunnittelu listaamalla toiveesi. Löytyykö sieltä sopiva etätyötila kotona tehtävään työhön? Valmiita tilavaihtoehtoja ovat esimerkiksi vaatehuone, portaikon alusta tai kokonainen huone. Työpisteen voi tehdä myös väliseinien, sermien ja tilaa jakavien huonekalujen avulla. Jos työpiste on osa kotisi oleskelutilaa, valitse sinne muuhun sisustukseen sopivia säilytysratkaisuja. Näin muunnat päivän päätteeksi työtilan hetkessä kodiksi ja saat työasiat pois silmistä.  

Ergonomia etätyössä

Hyvä työergonomia on yhtä tärkeää kotona kuin työpaikallakin. Sohvannurkka tai ruokapöytä on huono paikka säännölliseen työntekoon. Huolehdi hyvinvoinnistasi etätöissä yksilöllisellä sinun mittojesi mukaan suunnitellulla toimintaympäristöllä.

Hyvinvointia ergonomialla

baseline_done_black_18dp-bigger.pngAsento: viimeistele työasento apuvälinein: tasapainolauta, telakointiasema, työpistematto, hiiri...

baseline_done_black_18dp-bigger.pngPöytä: korkeussäädettävän työpöydän avulla vaihtelet työskentelyasentoasi.

baseline_done_black_18dp-bigger.pngSäilytysratkaisut: tavarat pysyvät järjestyksessä ja työt on nopea siirtää pois silmistä.

baseline_done_black_18dp-bigger.pngTuoli: valitse työasentoasi parhaiten tukeva tuoli – muista jaloitella!

baseline_done_black_18dp-bigger.pngValaistus: säästä silmiäsi, huomioi luonnonvalo ja huolehdi riittävästä valaistuksesta.

baseline_done_black_18dp-bigger.pngÄänimaailma: rauhallinen ympäristö akustiikan ja mahdollisesti äänieristyksen avulla.

Etätyöpiste osana sisustusta

Esteettinen etätyötila inspiroi

Pienesineillä ja viherkasveilla luot persoonallisen ja innostavan työtilan, joka auttaa sinua keskittymään työhön. Valitse lempivärejäsi ja -materiaaleja sekä inspiroivia tauluja. Muista, että erilaiset tekstiilit, kuten matot, verhot ja huovat, pehmentävät sisustusta ja parantavat samalla äänimaisemaa!

 

Coworking taloyhtiössä   

Taloyhtiön yhteisiin tiloihin toteuttavilla etätyötiloilla on monia etuja, kuten helppo saavutettavuus, vaihtelu kotona tehtävään työhön sekä tiloista riippuen: oma rauha tai sosiaalisuus. Coworking-tilat monipuolistavat yhteistilojen, kuten esimerkiksi kerhohuoneen käyttöä. Toteutusmahdollisuuksia on monia, esimerkiksi YIT Plussassa erikseen varattavat kalustetut työhuoneet tai työpisteet avotilassa. Kokoustamiseen sopii hyvin myös edustava ja kalustettu loungetila, jossa on mahdollista keittää kahvia, lämmittää eväitä tai tilata lounaspalveluita. Tutustu Pasilan Triplan coworking-tilaan.  

 

Kustannukset

Selvitä osallistuuko työnantajasi kotona tehtävän työn tukemiseen esimerkiksi rahoittamalla työpöydän tai -tuolin. Muista myös verotuksessa tehtävä työhuonevähennys (vero.fi), joka kattaa työhuoneen vuokran, kalusteet, valon, sähkön, lämmön ja siivouksen. 

 

Etätöihin ja arkeen helpotusta palvelutorilta

Tiesithän, että YIT Kodin asukkaana sinulla on käytössäsi YIT Plussan palvelutori, jonka kautta voit tilata palveluita etätöihin ja arkeen, kuten esimerkiksi päivittää etätyökalusteet ajan tasalle. Palveluvalikoima vaihtelee alueittain ja tarjoamme mm. pääkaupunkiseudulla etätyöhön sopivia remontti- ja sisustuspalveluja. Tunnukset palveluun saat kaupanteon yhteydessä. Lue lisää palvelutorista.