Valotaide auttaa aluetta ja korttelia erottautumaan

YIT:n kohteista mm. Helsingin Kruunuvuorenrannan kohteet ja juuri valmistunut Vantaan Valon kortteli ovat loistavia esimerkkejä valaistuksen hyödyntämisestä.

Asuinalueen erottuvuuteen ja brändäykseen voidaan vaikuttaa myös (valo)taiteella.

Alueista tai kortteleista, joiden rakentamisessa YIT on ollut viime vuosina mukana, voidaan mainita valotaiteen esimerkkeinä Kruunuvuorenranta, joka saatetaan jatkossa tuntea valon kaupunginosana runsaan valotaiteen ansiosta. Kun alue valmistuu kokonaisuudessaan 2030-luvulla, valotaideteoksia tulee olemaan alueella satoja.

Valonkortteli1.jpg

Valotaidetta löytyy myös mm. Jyväskylän Karismakorttelista sekä Vantaan Tikkurilan juuri valmistuneesta, viisi kerrostaloa sisältävästä Valon korttelista.

YIT aloitti Valon korttelin ensimmäisen kohteen, Vantaan As. Oy Sarastuksen rakennustyöt lokakuussa 2016 ja koko kortteli valmistui lokakuussa 2019. Korttelissa on yhteensä noin 380 asuntoa.

Nimensä mukaisesti Valon korttelin ja erityisesti sen Vantaan As. Oy Sarastuksen valaistukseen on panostettu paljon. Päiväsaikaan valaistuksesta vastaa pääasiassa luonnonvalo niin ulkona kuin sisällä, mutta pimeän ajan julkisivuvalaistuksen suunnittelun tavoitteena on ollut ratkaisujen näkyminen aina Kehä III:lle saakka.

Valon korttelin sisäpihan valaistuksessa on käytetty paljon hillittyä epäsuoraa valoa, joka toimii tyylikkäänä iltavalaistuksena asukkaille luoden turvallisuuden tunnetta.

Valonkortteli4.jpg

”Valon korttelista jää Tikkurilaan mainio maamerkki”, Valon korttelin vastaava mestari Harri Siren toteaa.

Harri kertoo saaneensa Valon korttelin asukkailta jonkin verran palautetta korttelin valaistuksesta.

”Olen kuullut sekä hyvää palautetta että palautetta, jossa toivotaan esim. joidenkin valonlähteiden säätämistä. Koska Valon kortteli on juuri valmistunut, niin tämä syksy ja talvi ovat valoille testiaikaa. Tulevien kuukausien aikana näemme esimerkiksi, ovatko valot varmasti oikein suunnattuja ja ovatko niiden voimakkuudet sopivat.”

 Tikkurilan Valon korttelista jää maamerkki alueelle, mutta tavallaan myös Harri Sirenin uralle. Valon kortteli tulee nimittäin olemaan ensi vuonna eläkkeelle jäävän Harrin viimeinen asuntorakentamiskohde.

”Olen rakentanut asuntoja pääkaupunkiseudulle lähes 30 vuoden ajan. Erityinen kohde minulle näinä vuosina oli Helsingin Vanhankaupunginkoski, jossa vierähti peräti kahdeksan vuotta. Valon kortteliin on kuitenkin hyvä lopettaa. Korttelin rakentaminen on sujunut hyvin ja olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen”, mies toteaa iloisena.

Inspiroidu kodeista ja asumisesta sivuillamme

Miten kerrostalon pihapiiri kannattaa valaista? Valosuunnittelija kertoo