"Pihaa saa ja pitäisi arvostaa yhtä paljon kuin sisätilojakin"

Vantaan Sepän rivi- ja pientalon asuntoihin pääsee valitsemaan myös omaan elämään sopivan pihan. Maisemasuunnittelija Helga Anderssonin luomat pihateemat laajentavat ulkotilat luontevaksi osaksi omaa kotia. ”Piha voi olla paljon enemmän kuin kaistale nurmikkoa ja pensasaita”, Andersson sanoo.

Riittävästi säilytystilaa. Valoisa asunto. Hyvä äänieristys. Oma parveke tai piha. Vihreä pihapiiri.

Näitä asioita ihmiset kertoivat arvostavansa asumisessa, kun YIT kysyi, millainen on paras mahdollinen koti. Vantaan Ylästön rivi- ja pientaloalueelle valmistuu loppukesällä 2026 taloyhtiö, jossa toiveet toteutuvat.

Esimerkiksi säilytystilaa Vantaan Sepän uusista kodeista löytyy niin sisältä kuin ulkoa. Jokaisen kodin sisäänkäynnin vieressä on erillinen kylmä varasto. Lisäksi matkalaukuille, harrastusvälineille ja sesonkitavaroille on oma irtainvarastonsa.

Yksi kyselyssä esiin noussut toive oli kuitenkin ylitse muiden: viihtyisä piha. Juuri pihoihin Vantaan Sepässä onkin panostettu erityisen paljon. Huolellisesti suunniteltuun pihaan pääsee valitsemaan esimerkiksi viljelylaatikot tai halutessaan voi panostaa ulkotilaan vieläkin enemmän tilaamalla PihaKorento Oy:n maisemasuunnittelija Helga Anderssonin luomista valmiista pihateemoista itselleen mieleisen.

Piha on puoli kotia

Uudiskohteissa asunnon ostaja on jo pitkään voinut tehdä itse kotinsa sisustusvalinnat. Seinien sävyihin, lattiamateriaaleihin ja keittiöratkaisuihin voi vaikuttaa, kun ostaa kodin ajoissa rakennusvaiheessa.

Vantaan Sepässä ajatus viedään pidemmälle: ostaja voi tehdä valintoja myös pihalle tai valita itseä miellyttävän pihateeman ja tilata halutessaan myös lasituksen katetulle terassille. Omaan elämään sopiva piha odottaa käyttövalmiina asukkaita muuttopäivästä alkaen.

Helga Andersson on suunnitellut Vantaan Sepän tuleviin koteihin kolme valmista pihaa, jotka tarjoavat helpon tavan panostaa omaan pihaan hiukan enemmän.

”Pihassa on valtavasti potentiaalia. Se voi olla paljon enemmän kuin kaistale nurmikkoa ja pensasaita”, Andersson kertoo.

Helgan suunnittelemissa pihoissa näkyvät mielenkiintoiset muodot, monipuolinen kasvillisuus, kauniit kiveykset ja viimeistellyt valaistukset. Andersson toivoo, että valmiiden pihateemojen avulla uudiskodin ostajan on helppo valita omaan tyyliin sopiva piha.

”Omannäköinen piha on tärkeä osa asumisen kokonaisuutta. Kun piha on viimeisen päälle suunniteltu, se tuo asumiseen aivan uudenlaista laatua”, Andersson sanoo.

Huonejakoajattelua ulkotiloihin

Vantaan Sepän pihateemat on rakennettu kolmelle perusajatukselle: yksi on erityisen helppohoitoinen ja silti näyttävä, toisessa on panostettu tilajakoon ja valaistukseen, kolmas ylistää romanttisen kaarevia muotoja. Helppohoitoista pihaa Andersson itse kutsuu leikkisästi nurmikon vihaajille suunnatuksi vaihtoehdoksi.

”Moni toivoo pihaltaan ennen kaikkea helppohoitoisuutta. Silloin nurmikko ei välttämättä ole paras ratkaisu, sillä juuri se vaatii säännöllistä hoitoa”, hän sanoo.

Näyttävän helppohoitoisessa pihassa nurmikko korvataan kiveyksillä, ja vehreyttä tuodaan erilaisilla helppohoitoisilla kasvivalinnoilla. Lopputulos on sekä huoliteltu että käytännöllinen.

Anderssonin oma suosikki on pihateema, jossa reilun kokoinen laatoitus on jaettu kahdeksi toiminnalliseksi tilaksi näyttävän muuratun istutuslaatikon avulla.

”Sisätiloista tuttua huonejakoajattelua voi hyödyntää myös ulkona”, Andersson avaa.

Valaistu piha on näyttävä ympäri vuoden

Hyvin suunniteltu piha toimii parhaimmillaan vuoden ympäri. Lasitetulla terassilla voi nauttia olostaan kesäpäivien jälkeenkin.

Andersson muistuttaa, että kivasti laitettu piha ilahduttaa myös sisätiloista käsin.

”Talvellakaan pihan ei tarvitse olla pimeä möykky, jota ei tee edes mieli katsella ikkunasta”, hän sanoo.

Hyvin suunniteltu valaistus on tärkeä osa näyttävää pihaa. Lisäksi pistorasiatolppien fiksu sijoittelu mahdollistaa kausivalaistuksen, joka tuo pihaan tunnelmaa myös pimeään aikaan.

”Kun pihalla on ikivihreitä kasveja ja kaunis puu, johon voi ripustaa valot, piha näyttää viihtyisältä myös talvella.”

Kun pihan jokaisen neliön käyttö on mietitty huolella, pihaa tulee käytettyä enemmän. Hyvin suunniteltu piha toimii myös myyntivalttina.

”On järkevää investoida pihaan, sillä sen saa myyntivaiheessa aivan varmasti takaisin. Pihaa saa ja pitäisi arvostaa yhtä paljon kuin sisätilojakin”, Andersson kiteyttää.

   

Tutustu Vantaan Sepän lisähintaisiin pihateemoihin tästä