26.3.2020
  • Työ

Etäyhteydet mahdollistivat loppukatselmuksen, muutot hoidettava edelleen paikan päällä

As Oy Helsingin Vincentin sekä Pasilan Triplan työmaalla on varauduttu asukkaiden muuttoihin monin tavoin.

Helsingin Sompasaaressa sijaitsevan As Oy Vincentin Rakennusvalvonnan käyttöönotto- eli loppukatselmus järjestettiin tämän viikon alussa etäyhteydellä koronan aiheuttaman tilanteen vuoksi.

Loppukatselmuksen tavoitteena on todeta, että rakennustyöt on toteutettu myönnetyn rakennusluvan ja rakentamismääräysten mukaisesti. Vasta sen jälkeen rakennuskohde voidaan ottaa käyttöön.

Onnistuneen katselmuksen ja kohteen hyväksymisen ansiosta asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin YIT koteihinsa suunnitellusti 27. maaliskuuta.

”Työmaa oli valmistautunut katselmukseen hienosti. Kaikki tarvittavat asiakirjat, kuten dokumentit työvaiheiden tarkastajien paikan päällä suorittamista kosteudenhallinta-, esteettömyys- ja käyttöturvallisuustarkistuksista, olivat valmiita ja asianmukaisesti hyväksyttyjä, joten ne oli helppoa käydä läpi etäyhteyden avulla”, kertoo Ulla Poutanen Helsingin Rakennusvalvonnasta.

As Oy Helsingin Vincent 2.jpg

 

Rakennus tarkistettu myös paikan päällä

Tarkastusinsinööri Poutanen on parhaillaan kotikaranteenissa taannoisen ulkomaanmatkan takia ja hoitaa työtään täysin etäyhteyden avulla.

”Etäloppukatselmuksen Vincentin tapauksessa mahdollisti se, että olin käynyt rakennuksessa vain muutamaa viikkoa aikaisemmin paikan päällä ja todennut jo silloin hankkeen edenneen mallikkaasti”, Poutanen toteaa.

As Oy Helsingin Vincent on osa suurempaa korttelikokonaisuutta. Kortteliin ovat aiemmin valmistuneet As Oy Takila ja As Oy Puosu. Korttelin viimeisenä valmistuva kohde As Oy Masto on nyt runkovaiheessa. Työmaa ja sen henkilökunta ovat tuttuja Poutaselle jo aiemmista hankkeista, mikä lisäsi luottamusta etäkatselmuksen onnistumiseen.

Poikkeusoloissa Rakennusvalvonta aikoo tukeutua etäkatselmuksiin myös muissa kohteissa, joissa se on mahdollista. Vain välttämättömät kokoukset järjestetään kasvotusten, ainoastaan lain edellyttämien henkilöiden läsnä ollessa ja suojausohjeita noudattaen.

As Oy Helsingin Firdo.jpg

 

Porrastamista, käsihygieniaa ja etäopastuksia

Myös muutot YIT Koteihin vaativat tällä hetkellä erikoisjärjestelyjä.

Esimerkiksi Vincentissä, jossa on kaksi porraskäytävää ja 58 asuntoa, on soitettu etukäteen kaikille muuttajille ja selvitetty, minä päivänä ja mihin kellonaikaan he aikovat muuttaa koteihinsa. Kotiavainten nouto on porrastettu siten, etteivät asukkaat tapaa toisiaan. Samaan on pyritty mahdollisuuksien mukaan myös itse muuttojen kohdalla.

YIT tarjoaa muuttajille käsidesiä sekä käsienpesupaikan asuntoyhtiön varastotiloissa.

”Uusille asukkaille olemme järjestäneet talotekniikan käytönopastuksia etänä ennen muuttoa”, YIT:n työmaainsinööri Susanna Raittila kertoo.

Myös Helsingin Pasilassa As Oy Firdossa varaudutaan parhaillaan ensi viikon alussa tapahtuvaan muuttoon. Triplassa sijaitsevassa Firdossa on yhteensä 106 asuntoa ja muutoille on varattu kaksi kokonaista päivää.

Firdon tuleville asukkaille tarjotaan mahdollisuutta tuoda irtaimistoaan asuntoihinsa etukäteen, yhtenä päivänä ennen muuttoa. Lopullisesti avaimet luovutetaan asukkaille vasta muuttopäivänä.

Itse muutosta ja tavaroiden kantamisesta huolehtii täysin Niemen muuttopalvelu, joka on varautunut muuttoon selkeillä toimintaohjeilla. Rapuissa tulee olemaan kerralla vain viisi henkilöä ja heillä kaikilla on varusteinaan suu- ja nenäsuojat sekä käsineet. Firdon ala-aulassa on saatavilla desinfiointiainetta myös asukkaille, joiden tehtäväksi jää asuntojen ovien avaaminen. Liikenteenohjaus huolehtii siitä, että kohteeseen pääsee vain yksi muuttoauto kerrallaan – muutto on siis täysin porrastettu.

Firdoon on myös tilattu siivouspalvelu, joka hoitaa ovenkahvojen, hissien yms. desinfiointipyyhinnästä ennen ja jälkeen muuton.

 

Sinua saattaa kiinnostaa:

As Oy Helsingin Vincent

As Oy Helsingin Firdo

 

Lue myös:

Yhdessä koronavirusta vastaan niin työmailla kuin konttoreilla

Sähköinen asuntokauppa on turvallista myös korona-aikana

 

Sulje
Lähetetään...
Haluamme tarjota sinulle sujuvan vierailun

Me YIT:llä ja kumppanimme keräämme evästeiden avulla tietoja käytön tilastoimiseen, mainonnan kohdentamiseen ja parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseen.

Valitsemalla Hyväksyn evästeet hyväksyt evästeiden ja vastaavien teknologioiden käytön. Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa selaimen asetuksista.

Evästeiden käyttö