Vallilassa toimiva Help Center ukrainalaisille on tärkeä kohtaamispaikka
Palvelut
Mitä muutoksia korona toi YIT:lle ja mitä hyviä käytäntöjä jää elämään myös pandemian jälkeen?
Kun korona sulki maailman, myös rakennusala oli uuden äärellä. Korona pakotti YIT:n ottamaan huiman loikan niin digitaalisesti kuin monessa käytännön asiassa, jotta työskentely työmailla ja toimistoissa on turvallista ja uusien asuntojen myynti sujuvaa.
Koronatartuntojen ennaltaehkäisyyn on panostettu YIT:llä koko pandemian ajan. Heti alkuvaiheessa työmaiden hygieniatason parantaminen oli tärkeä työkalu taudin leviämisen estämiseksi. YIT:llä toteutettiin alkusyksystä 2020 hygieniapilotti, johon osallistuneilla työmailla sosiaalitilojen siisteys ja hygieenisyys otettiin tarkasteluun osana työmaan viikkomittausta. Käytännössä työmailla huolehdittiin aiempaa tarkemmin pöytien puhtaudesta sekä saippuan riittävyydestä käsienpesupisteillä. Myös koronaohjeet tulostettiin näkyville paikoilla. Pilotin tuomat hyödyt yllättivät positiivisesti: esimerkiksi kausiflunssan määrä laski huomattavasti parantuneiden hygieniakäytäntöjen ansiosta.
Osana työmaiden terveysasioiden parantamista kokeiltiin myös koronakoiria, joiden avulla pyrittiin löytämään koronaviruksen oireettomia kantajia jo varhaisessa vaiheessa. Kokeilussa koirat nuuskivat lähes 1 000 eri työmailta kerättyä näytettä. Lisäksi YIT rakensi työmaalle pikavauhdilla Mehiläisen kanssa liikkuvan Covid-19-testauspisteen. Koronakoirien ja ripeiden testaustoimien ansiosta muun muassa yhdellä isolla työmaalla voitiin estää tartuntojen leviäminen. Kokeilun avulla voitiin rakentaa isoille työmaille sopiva testausmalli, joka tavoittaa eri työnantajien palveluksessa olevat ammattilaiset muutamassa tunnissa.
Koronapandemia vauhditti digiloikkaa perinteisesti hyvin työmaakeskeisellä rakennusalalla. Merkittävä osa YIT:n toimihenkilöistä ja myös kaikki, joita ei tarvittu paikan päällä työmailla, siirtyivät etätöihin. Myös palvelukehityksessä laitettiin uusi vaihde silmään.
Yksi merkittävimmistä muutoksista on sähköinen asuntokauppa. YIT panosti sen kehittämiseen jo ennen koronaa, joten siirtyminen oli mahdollista tehdä nopeasti niin Suomessa kuin muissakin maissa. YIT:n Chief Enterprise Architect Marko Väyrysen mukaan digiloikka oli Venäjällä suurin: asuntomyyntitoimistot menivät kiinni viranomaisten käskystä lauantaina 28.3.2020, ja jo seuraavalla viikolla kaikki myyntitoiminnot oli siirretty digitaalisiksi ja ihmiset etätöihin.
“Korona nopeutti Venäjällä asuntomyynnin siirtymistä digitaaliseen maailmaan. Hyvä puoli oli, että olimme jo pitkään kehittäneet sitä ja kaikki oli valmiina. Siitä huolimatta se oli iso loikka koko organisaatiolle”, Väyrynen kertoo.
Koronan vuoksi myös YIT:n ketterän kehityksen syklit priorisoitiin uusiksi, jotta voitiin keskittyä tilanteen kannalta oikeisiin asioihin. Työ kantoi hedelmää: vain 10 viikossa pandemian alun jälkeen YIT muun muassa julkaisi uuden version asiakkaille suunnatusta YIT Plus -palvelusta ja rakensi pääkonttorille striimausstudion kohteiden etäesittelyjä varten.
Kun kävi selväksi, ettei korona ole ohi viikoissa tai edes kuukausissa ja se tulee muuttamaan työelämää, YIT teki työn tulevaisuutta käsittelevän Vuosi nolla -tutkimuksen. Yhtenä sen konkreettisena toimenpiteenä syntyi toukokuussa 2021 Vallilassa avattu Workery+.