Espoon koulukokonaisuuden ensimmäiset koulut sekä päiväkoti valmistuvat

Vuonna 2020 Espoon kaupunki ja Kumppanuuskoulut sekä YIT solmivat sopimuksen yhteensä kahdeksan koulun ja päiväkodin toteuttamisesta uudella hankintamallilla.

Alkavan kesän aikana laajasta koulukokonaisuudesta valmistuvat ensimmäiset kolme koulua sekä päiväkoti. Uusissa kouluissa aloittaa elokuussa syyslukukautensa yhteensä 2245 espoolaislasta ja uusia varhaiskasvatuspaikkoja tulee 168.

Uudella mallilla hankituista koulu- ja päiväkotirakennuksista valmistuvat kesällä Pohjois-Tapiolan koulu, Perkkaan koulu ja nuorisotila, Nauriskasken koulu sekä Nöykkiönniityn päiväkoti. Sopimukseen kuuluvat lisäksi Perkkaan päiväkoti, Kilon koulu ja päiväkoti sekä Kuitinmäen koulun alakouluosa. Nämä valmistuvat vuoden 2023 aikana.

Uusiutuvan energian käytön osuus on kohteissa yli 20 %. Niissä on käytössä maalämpö, jolloin ostoenergian tarve vähenee. Kouluihin on tehty myös varaukset aurinkopaneeleille. Kiinteistöihin tulee myös sähköautojen latauspaikkoja, joiden määrä vastaa lähiaikoina tiukentuvia viranomaismääräyksiä. Suunnitelmallisen ylläpidon ja energiatehokkuuden maksimoinnin ansiosta kiinteistön hiilijalanjälki voidaankin pitää mahdollisimman alhaisena. Energiatehokkuutta mittaava E-luku on kohteissa noin 35 % määräystasoa parempi.

RTS-ympäristöluokituksessa kiinteistöille tavoitellaan neljää tähteä. RTS-ympäristöluokitus on Suomen oloihin kehitetty ympäristöluokitus rakentamiselle ja kiinteistön ylläpidolle.

”Hiilineutraali Espoo 2030 -tavoite on kunnianhimoinen, ja tämäkin koulukokonaisuus edistää tärkeää tavoitettamme merkittävästi”, Tilapalvelujen toimitusjohtaja Maija Lehtinen sanoo.

Uusi malli kannustaa kestäviin ratkaisuihin

Public Private Partnership -malliksi (PPP) nimetyssä hankintamuodossa Espoon kaupunki solmi palvelusopimuksen Kumppanuuskoulut Oy -nimisen hankeyhtiön kanssa. Yhtiö vastaa palveluntuottajana kokonaispalvelusta: se suunnittelee ja rahoittaa kohteen, hakee tarvittavat luvat ja rakentaa sen. Lisäksi yhtiö vastaa kohteen ylläpidosta koko 20 vuoden sopimuskauden ajan. Kunkin koulun tai päiväkodin valmistuttua kaupunki alkaa maksaa hankeyhtiölle palvelumaksua, joka kattaa koulun tai päiväkodin rahoitus-, toteutus- ja ylläpitokustannukset.

”Hankintamallissa Espoo ostaa kokonaispalvelua, ei rakentamista. Jos palvelussa on puutteita, seuraa vähennyksiä palvelumaksuun. Palveluntuottaja vastaa kokonaisuudesta koko sopimusajan, jolloin näihin kohteisiin ei muodostu korjausvelkaa”, toteaa Kumppanuuskoulut Oy toimitusjohtaja Jaakko Kouvalainen.

Lue lisää oppimisympäristöistä

HAE TÖIHIN HANKKEISIIMME

Ota yhteyttä