Uusi esteetön koti taipuu erilaisiin elämäntilanteisiin

Elämän varrella saattaa tulla yllättäviäkin muutoksia. Uudet asunnot suunnitellaan esteettömiksi rakentamismääräysten mukaisesti, jolloin koti, porrashuone ja piha ovat helppokulkuisia. Siksi uusi asunto sopii kodiksi myös silloin, jos asukas tarvitsee liikkumiseen apuvälineitä.

Uusi koti on esteetön, joustava ja kestävä valinta, joka mukautuu asukkaan muuttuviin tarpeisiin. Vuonna 2018 voimaan tullut Ympäristöministeriön asetus määrää raamit esteettömyydelle.

”Asetus on aina suunnittelun pohjana ja sitä noudatetaan kaikissa YIT Kodeissa. Sen perusteella suunnittelemme muun muassa oviaukkojen leveydet sekä tilojen mitoitukset, jotta asunto on toimiva ja joka paikassa mahtuu kääntymään, vaikka käyttäisi liikkumiseen rollaattoria tai pyörätuolia”, sanoo YIT:n Product Development Manager Eeva Seppänen.

Helpompaa arkea eri ikäisille

Uusi, laadukas asunto sopii erilaisiin elämäntilanteisiin paremmin kuin vanha rakennus. Mikäli perheeseen tulee lapsia, kerrostaloelämää helpottaa huomattavasti, kun rattaat mahtuvat hissiin ja asuntoon tai niille löytyy taloyhtiöstä vaunuvarasto. Kun ikää karttuu voi rollaattori, pyörätuoli tai jokin muu apuväline tulla ajankohtaiseksi, väliaikaisesti tai pysyvästi.

Esteettömyys ei kosketa vain omaa asuntoa, vaan helppokulkuisuus huomioidaan myös asuntojen parvekkeilla ja terasseilla sekä talojen porrashuoneissa ja yhteistiloissa. Yhteistilojen käyttöä helpottaa muun muassa se, että hissillä pääsee suoraan niihin kerroksiin, joissa esimerkiksi pesutupa, sauna ja varastotilat sijaitsevat.

Westend_esteettömyys.jpg

Esteettömyyden lähtökohta on se, että liikkuminen pyörätuolilla tai rollaattorin ja rattaiden kanssa on helppoa ja sujuvaa. Esimerkiksi kaikkiin tiloihin on päästävä myös ilman portaissa kulkemista. Kulku hissillä suoraan autohalliin on suuri arjen helpotus, kun kauppakasseja ei tarvitse kantaa portaissa.

Esteetöntä kotia tarvitsevan asukkaan on tärkeää kiinnittää huomiota myös piha-alueeseen: ovatko kulkutiet tasaisia ja pääseekö taksilla alaoven eteen. Kannatta huomioida myös taloyhtiön lähiympäristö: millaiset kulkureitit ja korkeuserot alueella on sekä ovatko palvelut ja julkiset liikennevälineet helposti saavutettavissa. Entä pääseekö taksilla helposti kodin etuovelle?

”Usein ikääntyneen elinpiiri pienenee. Silloin elämän laatua nostaa se, että asukas pääsee oman kodin lisäksi liikkumaan helposti ja turvallisesti taloyhtiön yhteistiloissa sekä piha-alueella. Tämä on iso etu uuden kodin asukkaalle”, Seppänen pohtii.

esteeton-koti-hero-yit.jpg

Mitä esteettömyys on käytännössä?

Esteettömyys näkyy uuden kodin suunnittelussa monella tavalla. Esimerkiksi turhia tasoeroja ei ole, oviaukot ovat leveät ja kynnykset matalat sekä perinteisesti ahtaat eteis- ja wc-tilat tehdään niin väljiksi, että niissä mahtuu vaivatta kääntymään myös pyörätuolilla ja rollaattorilla.

Esteettömyyteen liittyy lukuisia yksityiskohtia, jotka suunnittelijan on huomioitava eri tiloissa.

"Keittiössä työpisteiden, pöydän ja kaappien on oltava lähellä toisiaan, jolloin tavaroita ei juuri tarvitse siirrellä tai ne voi liu’uttaa helposti tason päällä paikasta toiseen. Lieden, tiskialtaan ja jääkaapin vierustoille taas on hyvä varata laskutilaa", Seppänen kertoo.

Eteisen suunnittelussa huomioidaan paikka istuimelle pukeutumista ja jalkineiden vaihtamista varten. Sähköpyörätuolilla liikkujaa helpottaa, kun asunnossa tai taloyhtiössä on säilytystila sähköpyörätuolille ja sen yhteydessä pistoke akun lataukseen.

Lisää innovatiivista suunnittelua kaivataan

Kysyimme Invalidiliiton asiantuntijalta, mitkä ovat yleisimpiä liikuntaesteisen tai vammaisen kohtaamia ongelmia kerrostalossa?

”Rakennusten sisäänkäyntien tasoerot sekä hankalasti tai raskaasti avattavat ulko-ovet ovat yleinen ongelma. Hissillä ei välttämättä pääse rakennuksen kaikkiin kerroksiin kuten kellariin tai vintille, minkä vuoksi taloyhtiön kaikki yhteistilat eivät ole yhdenvertaisesti kaikkien asukkaiden saavutettavissa. Myös piha-alueilla sijaitsevat jätekatokset, ulkoväline- ja pihavarastot voivat olla hankalia liikkumisen apuvälineitä käyttäville”, sanoo Invalidiliiton esteettömyyskeskus ESKEn vs. vastaava esteettömyysasiantuntija Johanna Hätönen.

Kylpyhuoneet ovat uusissa asunnoissa usein tilavampia kuin ennen, mutta tila ei välttämättä toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

”Suunnittelijoilla ei ole aina ymmärrystä siitä, mihin tilaa tarvitaan ja mihin pyörätuolille varattava pyörähdysympyrä olisi tarkoituksenmukaisinta sijoittaa. Uudetkin asunnot voivat olla tiukasti mitoitettuja, mikä ei jätä vaihtoehtoja kalusteiden sijoittamiselle eri tavoin tai tilojen käyttötarkoituksen muutoksille”, Hätönen kertoo.

Vuosien varrella tehdyt esteettömyyteen liittyvät parannukset saavat myös kehuja.

”Nykyisin suunnittelussa huomioidaan asuntojen muunneltavuus ja rakennuksen elinkaariajattelu paremmin niin rakenteiden kuin asukkaidenkin kannalta.”

Parannettavaa kuitenkin yhä löytyy, ennen kuin rakennuksista saadaan aidosti yhdenvertaisia.

”Esteettömyyden ei tulisi olla vain välttämätön paha, vaan lähtökohta ja inspiraation lähde koko suunnittelulle. Markkinoille tarvittaisiin lisää innovatiivisia tuotteita, joiden avulla esteettömyyttä olisi helpompi toteuttaa. Myös suunnittelulle toivoisi varattavan hankkeissa riittävästi resursseja, ja suunnittelijat voisivat vanhojen ratkaisujen toistamisen sijaan kehittää uusia”, Hätönen summaa.


Esteetön_2.jpg


Muutostöillä koti omien mittojen mukaan

Uuden asunnon voi räätälöidä muutostöiden avulla juuri itselleen sopivaksi, kunhan ostaa asunnon ajoissa.

”Suosituimpia muutostoiveita ovat korotettu wc-istuin sekä tukikahvat, mutta halutessaan kotiinsa saa teetettyä esimerkiksi juuri omiin mittoihin sopivan keittiön matalampine tasoineen ja kaapistoineen tai vaikkapa sähkön voimalla nousevia keittiökaappeja", Eeva Seppänen kertoo.

Muutostöillä on mahdollista muokata kodista omien tarpeiden mukainen sekä esteettömyyden että esteettisyyden kannalta. "Esteettömässä asunnossa on helppo asua, mutta kodin on oltava myös kaunis", Seppänen summaa.

Vammaiset henkilöt voivat olla oikeutettuja saamaan asunnonmuutostyöt vammaispalvelulain nojalla kunnan tai hyvinvointialueen vammaispalveluista. Myös Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara myöntää avustuksia pienituloisille vammaisille ja iäkkäille henkilöille asunnonmuutostöitä varten.
Vanhustyön keskusliitto tarjoaa apua ja korjausneuvontaa kaikille yli 65-vuotiaille asumiseen liittyvissä kysymyksissä. Vanhuuteen varautumisen sivustolta löytyy tietoa asumisen suunnittelun tueksi.


10 vinkkiä esteettömän asunnon valintaan

Ota huomioon nämä, kun etsit itsellesi esteetöntä, pitkäikäistä, juuri sinun tarpeisiisi sopivaa kotia, josta et aio luopua elämäntilanteesi muuttuessa.

  1. Listaa itsellesi tärkeimmät vaatimuksesi kodille ja tutki toteutuvatko ne nykyisessä asunnossasi.
  2. Ole ajoissa liikkeellä. Suunnitteilla tai rakentamisen alkuvaiheessa olevasta YIT Kodista saat muutostöillä muokattua juuri tarpeisiisi sopivan asunnon.
  3. Tarkista, että asunnossa on liikkumista helpottavat matalat kynnykset, joka huoneessa riittävästi liikkumatilaa kääntymiseen sekä helposti avautuvat ovet.
  4. Kurkista myös kaappien sisään. Vaatekaappien käyttöä parantavat ulosvedettävät tankotelineet, hyllyt ja korit.
  5. Varmista, että pääset kulkemaan hissillä asuinkerroksista ulko-ovelle ja yhteistiloihin sekä parkkihalliin, jos omistat auton.
  6. Kiinnitä huomiota rakennuksen, pihan ja lähialueen tasoeroihin ja kokeile miten pääset liikkumaan paikasta toiseen.
  7. Kiinnitä huomiota rakennuksen, pihan ja lähialueen tasoeroihin ja kokeile miten pääset liikkumaan paikasta toiseen.
  8. Selvitä lähipalveluiden sijainti ja saavutettavuus. Niillä on suuri merkitys elämänlaatuusi.
  9. Varmista, että taloyhtiössä on esteetön autopaikka ja että taksi pääsee ajamaan kodin ulko-oven eteen.
  10.  Selvitä oletko oikeutettu kodin muutostöiden avustuksiin, jos olet vanhus tai vammainen.

Lue myös:

Asiakaskokemus seniorin muutostöistä: Lahjan tarina

Esteetön koti on toimiva ja turvallinen

Muutostyöt tarjoavat mahdollisuuksia

Koti joustaa elämäntilanteen mukaan