Kupittaan kärki -kumppanuushanke, Turku
Palvelut
Rakensimme Espoon Perkkaalle koulun ja nuorisotilan läheisyyteen monipuolisen Perkkaanniityn liikuntakentän, joka on koulun käytössä.
Rakentamamme Perkkaan liikuntakenttä valmistui heinäkuussa 2022. Varsinaisen liikuntakentän lisäksi alueelle rakentui ulkokuntosali, pituushyppypaikka sekä kenttää ympäröivät pysäköintialueet ja puistoraitit.
Kentälle rakennettiin samalla tekojääputkisto, joka edesauttaa kentän jäähdytystä talvisaikaan. Talvella toinen puoli kentästä tulee olemaan luistelukäytössä ja toinen puoli on varattu lumenläjitysalueeksi.
Liikuntakentän nurmessa on käytetty täyteainetta, joka on käytännössä pinnoitettua hienorakeista kiviainesta. Se on perinteisesti käytettyä mustaa kumirouhetta ympäristöystävällisempää eikä jää kellumaan vesistöihin.
Alueelle istutettiin myös paljon niittyä. Viheralueiden kokonaispinta-ala on Perkkaanniityn kentällä 2 380 m², joista niittyalueita on jopa noin 1 660 m². Alueelle istutettiin myös puita, pensaita ja perennoja noin 1200 kappaletta.
Kentän ympärillä tehtiin betoni- ja luonnonkivitöitä, mm. rajaamaan parkkialuetta, käytäviä ja oleskelualueille esimerkiksi penkkien alle. Valaisimia liikuntakentän yhteyteen asennettiin 17 kappaletta.
Perkkaan kenttä toteutettiin osana Espoon Koulujen PPP-hanketta, jossa palveluntarjoaja toimittaa Espoon Kaupungille 20 vuoden ylläpitovastuulla toimivat ja terveelliset tilat noin 4000 oppilasta varten.
Espoon kumppanuuskoulut: https://www.yit.fi/espoonkumppanuuskoulut