Niemenranta, Tampere

Tampereen Niemenrantaan Näsijärven rannalle on viimeisen kymmenen vuoden aikana kohonnut kokonaan uusi kaupunginosa.

YIT aloitti työt alueella vuonna 2011, ja nyt hanke on edennyt jo pitkälti yli puolen välin.

Luonnonläheiselle alueelle rakentuu yhteensä noin 2 700 asuntoa 4 000 asukkaalle. Suuressa aluehankkeessa YIT:n koko osaaminen on päässyt käyttöön, kun vanhaa teollisuusaluetta on muutettu asumiskäyttöön.

Niemenrannan kokonaispinta-ala on noin 80 hehtaaria. Asemakaava jakautuu kolmeen alueeseen: Ruukinrantaan, Kartanonrantaan ja Pursirantaan. Rakentamisessa on nyt siirrytty viimeiseen vaiheeseen, lähinnä rantaa olevalle alueelle.

Niemenranta sijaitsee noin 8 kilometrin päässä Tampereen keskustasta kaupungin länsiosassa, Näsijärven kupeessa.

Veden läheisyys, luonto ja suojeltu Niemen kartanon alue tarjoavat uniikin ympäristön asumiselle. Lielahden aluekeskuksen palvelut sijaitsevat alle kilometrin päässä. Myös ratikka laajentaa reittiään Niemenrantaan vuonna 2024.

Tiedot

Projektin nimi
Niemenranta, Tampere
Asiakas
Omaperustainen asuntokohde
Kaupunki
Tampere
Maa
Suomi
Valmistumisvuosi
2030
Projektin status
Rakenteilla
Liiketoiminto
Asuminen