Takaisin

Harjoittelijana Blominmäessä: hankinta on yhteispeliä

24-vuotias Maija työskentelee harjoittelijana Blominmäen jätevedenpuhdistamon hankintatiimissä, hankintapäällikön apuna.

Minkälainen koulutus sinulla on? 
Opiskelen Tampereen teknillisessä yliopistossa rakennustekniikkaa yhdyskuntatekniikan puolella ja teen töiden ohella diplomityötä, jonka aiheena on aliurakoitsijoiden sitouttaminen hankinnan keinoin. Diplomityötä teen noin kaksi päivää viikossa, joko YIT:n toimistolla tai etätöinä kotoa käsin. Muina päivinä toimin harjoittelijana työmaalla.

Miten olet päätynyt nykyisiin tehtäviisi? 
Aloitin YIT:llä haalariharjoittelussa fuksivuoden jälkeisenä kesänä 2014 ja seuraavat kaksi kesää olin työmaainsinööriharjoittelussa. Kesän 2017 vietin pääkonttorilla laskennan tukena tekemässä hankintaa ja kesällä 2018 aloitin Blominmäessä. Syksyllä 2017 ja keväällä 2018 olin myös YIT agenttina tekemässä opiskelijayhteistyötä. Tänä vuonna toimin uusien agenttien apuna.

Heti ensimmäisen kesän viimeisenä työpäivänäni teimme jatkotyösopimuksen, ja joka vuosi sitä on jatkettu uudelleen. Se on helpottanut elämää suuresti, kun ei ole tarvinnut hakea muita töitä. Olen viihtynyt talossa hyvin ja samalla oppinut tuntemaan ihmisiä laajasti, vaikka olen tähän saakka ollut töissä vain kesäisin.

Millainen on tavallinen työpäiväsi? 
Työpäivät vaihtelevat paljon: ne sisältävät mm. tarjouspyyntöjen lähettämisiä, kysymyksiin vastaamista, tarjousten vertailua, neuvotteluja, sopimusten tekoa, hankinnan seurantaa sekä loppuselvitysten tekoa. Kun on oppinut perusteet, niin työskentely on sen jälkeen ollut aika vapaata.

Mistä pidät eniten työssäsi? 
Työssä parasta ovat työkaverit ja se, että pääsee tekemään töitä ihmisten parissa. Myös toimittajien ja urakoitsijoiden tapaaminen on mukavaa.

Mikä on työssäsi haasteellisinta? 
Haastetta tuo se, että rakennushankkeissa on paljon muuttujia. On oltava koko ajan perillä siitä, mitä tapahtuu ja mitä muutoksia tulee. Jokainen päivä on erilainen. Etenkin luolassa voi tulla yllätyksiä. Myös urakoitsijoiden valinnassa joustavuus on otettava huomioon. Yhteispeli työnjohdon, hankinnan ja urakoitsijoiden kanssa yhdistettynä aikataulutukseen on tärkeässä roolissa, jotta kaikki toimii oikea-aikaisesti.

Minkälainen ihminen menestyy sinun tehtävässäsi?
Osaamista on oltava talous- ja rakennuspuolelta. Sosiaaliset taidot ovat myös tärkeitä - se, että tulee toimeen ja tykkää tehdä töitä ihmisten kanssa.

Mitä vinkkejä antaisit tuleville harjoittelijoille?
Mieti, mikä sinua kiinnostaa ja mistä innostut. Pidä avoin mieli ja kokeile erilaisia tehtäviä, sillä niistä oppii erilaisia asioita. Isossa talossa on isot mahdollisuudet oppia monipuolisesti. Uskalla myös kysyä ja sanoa oma mielipiteesi!

Lue lisää vesihuoltorakentamisesta