Turun ykköshotelli

Hotelli Hamburger Börs on toistasataa vuotta kaunistanut Turun ydinkeskustaa. Sen uudelleen rakentaminen ja vanhan säilytettävän osan kunnostaminen näkyi ja kuului.

Nyt puhutaan legendaarisesta hotellista, josta lähes kaikilla turkulaisilla on muistoja ja mielipiteitä. 1970-luvulla rakennettu lisärakennus on purettu, ja sen tilalle nousi komeasti vanhaa tunnelmaa henkivä moderni rakennus. Börsin vanhin osa 1800-luvun lopulta peruskorjattiin ja palautettiin entiseen tyyliinsä.

Kiinteistön omistaa LähiTapiola ja hotellitoiminnasta vastaa Scandic, joiden edustajat olivat tiiviisti mukana suunnittelussa, jotta hotelli-, kokous- ja ravintola-asiakkaiden tarpeet tulivat huomioiduksi toteutuksessa.

”Me teemme Turun ykköshotellia”, sanoo Jouko Liimatainen Scandic Hotelsista, ja YIT:n aluevastaava Joni Jutila on samaa mieltä.

Keskeisen sijainnin haasteet

Rakennus sijaitsee Forum Korttelissa, jossa toimii lukuisia liikkeitä. Lähellä oli muitakin työmaita, suurimpana viereinen Toriparkki. Sen louhiminen on aiheuttanut yhteisillä katualueilla tärinää ja painumia, joita sekä eri urakoitsijat, että kaupunki seuraavat tarkasti useiden mittareiden ja mittauspisteiden avulla. Erityisen vaativan kohteesta tekee keskeisen sijainnin lisäksi ahdas tontti.

Börs ohikulku 1.jpg

Hamburger Börsin keskeinen sijanti tekee kohteesta erityisen haastavan.

Purkutyöt sujuivat suunnitellusti, vaikka purettu talo oli kolmelta sivultaan kiinni naapuritaloissa ja rakenteet olivat osin yhteisiä. Tontilla toimii myös Turun Energian muuntamo, josta lähikorttelit saavat sähkönsä, ja sen toiminta turvattiin koko purun ajan.

”Rakennuksen 70-luvulla rakennetun osan purkamalla varmistimme nykyaikaisen, ympäristöystävällisen ja mitoitukseltaan tehokkaan kokonaisuuden toteutumisen Turun paraatipaikalle”, kertoo hankkeen rakennuttajana toimivan LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy:n projektipäällikkö Jussi Roine.

Suojellun osan säilyttäminen on herättänyt suurinta kiinnostusta turkulaisissa. Sen osalta tehdään tiivistä yhteistyötä Museokeskuksen kanssa, jotta varmistetaan arvokkaiden rakenteiden ja yksityiskohtien säilyminen. Muun muassa sisäpihan terassi ja parvekeosa purettiin säilöön, ja ne palautetaan ennalleen loppuvaiheessa, ulkotilaksi, kuten alkuperäisessä Börsissä oli. Samoin asemakaavassa suojeltaviksi määrätyt puut sisäpihan puolella säilytettiin sovitusti.

Börs-lasimaalaukset-web.jpg

Kauniit ja arvokkaat vanhan Börsin lyijylasimaalaukset odottavat varastossa esille pääsyä.

Erityishuomio logistiikkaan

Kun rakennetaan tiiviissä kaupunkiympäristössä, on logistiikka suunniteltava erityisen tarkasti. Tilaa isoille ajoneuvoille tai varastoinnille ei juuri ole. Materiaalit tuodaan paikalle iltaisin, kun työntekijät ovat poistuneet, ja ne ovat valmiina odottamassa aamulla päivän töitä. 

”Työturvallisuuden kannalta tarkkaillaan jatkuvasti, ettei kukaan työskentele riskialttiissa kohdassa, vaikka tontilla tapahtuu koko ajan paljon ja siellä liikkuu niin raskaita koneita kuin lapiomiehiä”, Jutila kertoo.

Koordinointia ja tiivistä yhteistyötä

Hotellissa on 272 hotellihuonetta ja yli tuhat neliötä liiketilaa ravintola- ja kauppatoiminnalle sekä hyvinvointipalveluille. Työt alkoivat kesäkuussa 2019 ja hotelli avattiin marraskuussa 2021.

”Näin keskeisellä paikalla, tiiviissä kaupunkirakenteessa ja Toriparkin työmaan vieressä sijaitseva rakennushanke edellyttää sujuvaa koordinointia useiden osapuolten välillä niin teknisten, laadullisten, toiminnallisten kuin hallinnollisten asioiden ja päätösten osalta. Hankkeen projektinjohtourakkamuoto vaatii myös tiivistä yhteistyötä suunnittelijoiden ja toteuttajien välillä. Yhteistyömme lukuisien eri osapuolten välillä on sujunut hyvin – asioista on saatu sovittua sujuvasti ja työt ovat edenneet sovitussa aikataulussa”, Roine summaa.

Kiinteistö on ansainnut ensimmäisenä Suomessa rakennusvaiheen LEED Platinan aiempaa vaativammalla LEED Core&Shell –työkalulla. LEED Platina -tason ympäristösertifiointi osoittaa hankkeen ympäristötehokkuuden ja todentaa tiukkojen ympäristötavoitteiden mukaisesti suunnittelun ja rakennetun kiinteistön. 

PROJEKTITARINA: LUE MILLAISTA HANKKEESSA OLI TYÖSKENNELLÄ

Referenssi: Hamburger Börs

Lisää toimitiloista

Alla kuvia valmistuneesta hotellista.