Perinteikäs hotelli uudistui Turun ydinkeskustassa.

Purimme 1970-luvun hotellirakennuksen ja rakensimme sen tilalle uuden hotellikiinteistön. Hamburger Börsin vanhin, vuonna 1885 rakennettu, suojeltu osa peruskorjattiin ja palautettiin entiseen tyyliinsä. Hanke käynnistyi kesällä 2019 ja valmistui syksyllä 2021.

Uudisrakennukseen kadun puolelle tuli hotellihuoneita, samoin 9-kerroksiseen sisäpihan siipirakennukseen, jonne sijoittuivat myös hotellin vastaanotto ja ravintolat. Katutasossa on liiketiloja noin 1020 m2. Hotellihuoneita tuli yhteensä 270.

Hotelli sijaitsee aivan Turun ydinkeskustassa, Kauppatorin kupeessa, tärinäherkällä alueella savisella maalla, mikä on edellyttänyt erityistä varovaisuutta purkutöissä. Myös pihan vanhat lehtipuut ovat suojeltuja.

Uuden rakennuksen arkkitehtuuri kunnioittaa Turun kauppatorin vanhaa aikaa: sen suunnittelussa on huomioitu 1900-luvun alun arkkitehtuurin piirteitä. Börs saa takaisin entisen loistonsa tärkeänä osana kaupungin historiaa. Rakennuksen kattorakenteet ovat näyttävät. Niiden rakentaminen paikan päällä olisi ollut hyvin vaativaa, joten ne valmistettiin omalla elementtitehtaallamme ja nostettiin paikalleen suurina valmiina elementteinä.

Haasteita projektiin toi sen keskeinen sijainti Turun ydinkeskustassa. Ympärillä oli myös muita suuria rakennushankkeita. Logistiikka oli mietittävä erityisen tarkkaan sillä työmaalla tilaa oli hyvin vähän. Kaikki toimitukset olivat täsmätoimituksia, jotka suunniteltiin tarkasti etukäteen.

Kiinteistö on ansainnut ensimmäisenä Suomessa rakennusvaiheen LEED Platinan aiempaa vaativammalla LEED Core&Shell –työkalulla. LEED Platina -tason ympäristösertifiointi osoittaa hankkeen ympäristötehokkuuden ja todentaa tiukkojen ympäristötavoitteiden mukaisesti suunnittelun ja rakennetun kiinteistön. 

Kiinteistön omistaa LähiTapiola, ja sen käyttäjänä on Scandic Hotels.

Projektitarina: Lue millaista hankkeessa oli työskennellä

artikkeli: Turun ykköshotelli

Lue lisää korjausrakentamisestamme

Katso videoilta, miltä uudessa Hamburger Börsissä näyttää:

Tiedot

Projektin nimi
Hotelli Hamburger Börs
Asiakas
LähiTapiola
Kaupunki
Turku
Maa
Suomi
Valmistumisvuosi
2021
Projektin status
Valmistunut
Liiketoiminto
Toimitilat
Erityistä
Hotellin vanhin osa on suojeltu ja säilyy ennallaan.