Silta on insinöörityön taidonnäyte – 10 kysymystä siltojen rakentamisesta
Palvelut
Suomessa suunnitellaan raiteita ja rataa paljon ja sitä tullaan rakentamaan seuraavat vuosikymmenet kovaa tahtia. Radanrakentaminen on oma ”taiteenlajinsa” ja hankkeet vaihtelevat teknisesti vaativista erikoistöistä valtaviin projekteihin, joille yhteistä on, että niissä tarvitaan paljon monipuolisia osaajia.
Radan- ja raiteiden rakentajat ovat aina olleet kovaa sakkia, siitä asti, kun Suomeen rakennettiin rataverkostoa junille. Fyysisen voiman sijaan nykyisin tietotaidon merkitys on kasvanut ja työn parissa pääsee kehittämään itseään ja oppimaan uutta. Yhteistyön merkitys on kasvanut entisestään ja porukalla mietitäänkin miten asiat kannattaa tehdä. Vaikka kiskot ja ratapöllit pysyvät samoina, työmaat eivät ole samanlaisia – se pitää intohimon työhön yllä.
Radanrakentajaksi sopivat tiimin kanssa mielellään töitä tekevät, jotka haluavat olla mukana mielenkiintoisissa, yhteiskuntaa muokkaavissa hankkeissa, joilla on merkitystä ympäristön kannalta. Tulevaisuuden asuinpaikat ja liikkumistarpeet sekä ilmastonmuutos muokkaavat sitä mihin rataa rakennetaan, kun kaupungit ja valtio vähentävät liikenteestä aiheutuvia päästöjä ennennäkemättömällä tahdilla – trendi on sama ympäri maailman, joten rata- ja raidekokemus on taatusti kovaa valuuttaa työmarkkinoilla.
Ala tarjoaakin erinomaisia kehittymismahdollisuuksia. Ratatekniikan kanssa työskentelevät eivät tule koskaan valmiiksi, mutta koviksi ammattiosaajiksi kylläkin. Raiteiden ja radanrakentamiseen liittyykin paljon erilaisia infrarakentamisen tehtäviä: maarakentaminen, sillanrakentaminen, kivityöt, pohjarakentaminen sekä erityispiirteenä ratateknisten järjestelmien tehtävät - nopeasti mainittuina.
Etsimme kokeneita osaajia ratarakentamisen tiimiin, joten nyt on mahdollisuus päästä kasvattamaan liiketoimintaa ja luomaan omannäköistään tekemistä ja organisaatiota. Raidepuolella tehdään upeita hankkeita, kuten Tampereen Ratikka, Raide-Jokeri ja Kruunusillat. Eikä tässä taloussuhdanteessa ole haittaa olla Suomen suurin – varsinkin sen tuomien monipuolisten mahdollisuuksien takia.
Jätä meille avoin hakemus: https://www.yitgroup.com/fi/toihin-yitlle/avoimet-tyopaikat