Viisi vinkkiä: näin luet asunnon pohjapiirustusta

Uutta, vielä rakentamatonta asuntoa ostavan olisi hyvä osata lukea asunnon pohjapiirustusta. Mutta miten? Pyysimme apua ja viisi vinkkiä arkkitehti, professori Hannu Huttuselta, ARK – house arkkitehdit Oy:stä.

1) Varmista soveltuvuus omiin tarpeisiin

Asuntoa ostavan kannattaa ennen kaikkea miettiä, tarjoaako asunto sopivat puitteet omaan elämään.
Tähän vaikuttavat niin huoneiden määrä, koko kuin muotokin, samoin liikennereitit huoneissa ja niiden välillä.
Hyvä testi on ”kalustaa” mielessä uusi pohja nykyisillä kalusteilla. Tällöin näkee, mahtuvatko nykyiset, tarpeelliset toiminnon, joita kalusteet kuvaavat, uuteen asuntoon.
Parveketta ei tätä tehdessä muuten kannata unohtaa!
Keskeisiä asunnon viihtyvyyden kannalta voivat olla myös sisäänkäynti asuntoon sekä näkymät ulos.

 

2) Mieti ilmansuuntia

Suurissa asunnoissa on aina eduksi, jos asunto avautuu useaan ilmansuuntaan. Pienemmät asunnot avautuvat usein vain yhteen suuntaan.
Mikä toivottu suunta sitten on – se riippuu tarpeista ja mieltymyksistä. Mieti esimerkiksi, pidätkö varjosta vai auringosta ja mihin kellonaikaan olet yleensä kotona.
Etelä ja länsi ovat valoisia suuntia, joista tulee sisään paljon valoa, mutta kesällä myös lämpöä.
Valoisuus on etu erityisesti oleskelutiloissa ja asunnoissa, joissa huonetila ulottuu syvälle talorunkoon.
Näiden suuntien parvekkeet saavat myös parhaan ja pisimmän auringonpaisteen.
Idän ja pohjoisen suunnat ovat edullisia suuntia makuuhuoneille. Tosin varhainen aamuaurinko paistaa näistä suunnista kesällä.

 

3) Mittaa nykyinen asunto ja huonekalut

Mittasuhteita kannattaa konkretisoida käyttämällä hahmottamisessa tuttuja asioita kuten omia kalusteita.
Mittaamalla oman nykyisen asunnon tilat, ”kalustamalla” paperilla tai mielessä uuden asunnon huoneet ja vertaamalla huoneiden kokoa ja muotoa nykyiseen tilanteeseen pystyy hahmottamaan uuden asunnon tilalliset mittasuhteet ja mahdollisuudet.

Asuntopohja 4 Birger.jpg

Kaikista YIT-asunnoista on tehty malli, jonka toimivuutta ostaja voi testata kalustamalla asunnon YIT Plus Studiossa.

4) Pohdi kalustettavuutta

Asuntopohjia ei voi jakaa ns. hyviin ja huonoihin. Toiselle jokin asia on erityisen hyvää ja tarpeellista, toiselle toinen.
Yleisesti ottaen hyvä asuntopohja on tiloiltaan selkeä. Huonetilat ovat kalustettavissa useammalla kuin yhdellä tavalla ja ne tarjoavat puitteet monenlaisen kodin perustaksi.
Kodin luovat asukkaat itse, mutta asunto(pohja) tarjoaa mahdollisuuden kodin syntymiselle.
Hyvä asunto tarjoaa riittävästi yksityisyyttä ja suojaa ulkopuoliselta maailmalta.

 

5) Älä unohda asunnon ulkopuolisia tiloja

Porraskäytävät, varastot, taloyhtiön sauna ja muut yhteistilat ovat asunnon tärkeitä jatkeita.
Ota ne huomioon pohdinnoissasi.


Alla esimerkki asunnon pohjapiirustuksesta ja kuvia siitä, miltä asunto näyttää valmiina ja kalustettuna.


Asuntopohja 5.jpg

Asuntopohja 1.jpg

Asuntopohja 3.jpg



 Myytävät asunnot

Lue lisää asumista käsitteleviä artikkeleita