Näin syntyy menestyksekäs messureissu

Onnistuneen messukokemuksen avain on hyvä valmistautuminen. Tänä syksynä Mall of Triplan myyntitiimi on kiertänyt kauppakeskusalan isoja kansainvälisiä tapahtumia Cannesista Tukholmaan.

Lokakuussa tiimi vieraili kokonaisen oman ständin kera Tukholman Completely Retail Marketplace -messuilla. Marraskuussa taas osallistuttiin Cannesin MAPIC-tapahtumaan pohjoismaisten toimijoiden Nordic Pavilion -yhteisständillä. Tavoitteena oli tavata potentiaalisia yhteistyökumppaneita ja asiakkaita – ja se onnistui hyvän valmistautumisen vuoksi erinomaisesti. Hyvin tapaamisten lisäksi haaviin jäi myös paljon inspiraatiota alan uusiin tuuliin liittyen.

Pilvin pimein palavereita

Cannesissa järjestettävä MAPIC on alan suurimpia ja pitkäikäisimpiä messuja. Lontoosta lähtöisin oleva Completely Retail Marketplace puolestaan rantautui tänä vuonna ensimmäistä kertaa Tukholmaan yhteistyössä Pohjoismaiden kauppakeskusyhdistys NCSC:n kanssa.

Messuilla Pohjoismaihin laajentamista puntaroivat kansainväliset brändit pääsivät tapaamaan kauppakeskusammattilaisia ja vuokranantajia. Paikalla oli isoja kansainvälisiä brändejä, mutta myös pienempiä, uusia toimijoita. Lisäksi esittäytymässä oli liuta kauppakeskusalaan liittyviä palveluntarjoajia: arkkitehteja, digitaalisten myyntipalvelujen tarjoajia, kassa- ja kävijälaskurijärjestelmien toimittajia.

Mall of Triplan myyntitiimillä oli paljon kiinnostavia tapaamisia aina sopimusneuvotteluista upouusien kontaktien luomiseen.

”Tapasimme lukuisien kiinnostavien brändin kanssa, ja molemmilla messuilla pisteillämme kävi varsinainen kuhina. Asiakastapaamiset ovat messujen ykkösasia”, sanoo asiakaspäällikkö Iina Vapaavuori.

Vetoavuksi kansainvälistyvälle brändille?

Onnistuneiden messutapaamisten avain on hyvä valmistautuminen. Triplan tiimin kohdalla se tarkoitti hyvin suunniteltua työnjakoa tapaamisten varaamisessa sekä ajatuksella tehtyjä myyntimateriaaleja giveaway-lahjoista ständillä jaettaviin flyereihin.

”Monessa tapaamisessa aikaa on maksimissaan puoli tuntia. Kun on valmistautunut hyvin, ajan osaa käyttää tehokkaasti ja keskustella juuri niistä asioista, jotka kussakin neuvottelussa ovat tärkeimpiä”, asiakaspäällikkö Tomas Syrjänen kertoo.

Hyvä suunnittelu kantoi selvästi hedelmää:

”Alan kansainvälisillä toimijoilla on kiinnostusta sekä Suomea että Mall of Triplaa kohtaan. He odottavat innolla, mitä on tulossa”, Vapaavuori sanoo.

Vaikka moni brändi onkin kiinnostunut laajentamaan markkinaansa Suomeen oman liikkeen turvin, on joukossa myös sellaisia, jotka kaipaavat suomalaista kumppania toiminnan starttaamiseen. Jos siis mielessäsi on kansainvälinen toimija, jonka olet aina halunnut tuoda Suomeen, nyt siihen on mitä parhain tilaisuus!