Keilaniemi hyötyy kalliopysäköinnistä – selkeyttää liikenteen solmukohtaa

1900 uutta pysäköintipaikkaa ja sujuvat kulkuyhteydet moneen suuntaan julkisilla, lähellä työpaikkoja ja uusia koteja. Keilaniemen kalliopysäköinti tulee palvelemaan monenlaista kulkijaa Espoossa.

Kun loppuvuodesta 2026 etsii parkkipaikkaa Keilaniemestä, kannattaa kääntyä liikenneympyrässä Raide-Jokerin päätepysäkin ja metron sisäänkäynnin välistä Keilaranta-kadulle. Heti Raide-Jokerin päätepysäkin jälkeen, vasemmalla puolella katua on tontti, jonka oikeasta kulmasta ajetaan kallion uumeniin, Keilaniemen kalliopysäköintiin.

Pysäköintiluolaan ajaessa ajoluiskan kaltevuus on alussa jyrkempi, noin 12,5 %, mutta kun ajaa eteenpäin, kaltevuus tasoittuu noin 9 prosenttiin, ennen luolaan ajamista. Varsinainen pysäköintiluola sijaitsee kadulta noin 30 metriä maanpinnan alla. Syvin kohta on luolan eteläpäässä, joka sijaitsee Accountor Towerin alla. Sitä pääsee ihailemaan myös ajamalla luolaan toisen ajoyhteyden kautta, Keilalahdentien varrelta. Pysäköintipaikan voi luolassa valita kahdessa kerroksessa olevasta kolmesta pitkästä hallista. Niiden lisäksi pysäköintiluolassa on lyhyempi yksikerroksinen halli, joka toimii tarvittaessa myös väestönsuojana.

”Parkkipaikkoja riittää, koska niitä on 1900, joista noin puolessa on sähköauton latausmahdollisuus”, kertoo YIT:n projektipäällikkö Paula Kaartinen.


Kaikki sähköautojen latauspaikat eivät ole käytössä heti hallin käyttöönoton aikana. Niitä otetaan käyttöön hallin käyttöasteen lisääntyessä, kun kaikki ne rakennukset valmistuvat, joissa hallia säännöllisesti käyttävät asukkaat asuvat ja työntekijät työskentelevät. Keilaniemen kalliopysäköinti tarjoaa myös liityntäpysäköintimahdollisuuden ja se palvelee alueen asukkaita, sekä toimistojen ja yritysten vierailijoita.

YIT kallioparkki.jpg
Kuva Oulun Kivisydämestä.

Rakenteellisesti pysäköintihalli muistuttaa Helsingin Töölönkadun pysäköintiä, mutta myös Oulun Kivisydämen valotaide antaa visuaalista suuntaviivaa hallin sisäosista.

”Tilaan tulee taidetta, mutta vielä ei ole tiedossa millaista. Sitä tullaan tekemään miellyttävämmäksi myös valoilla”, maalailee Kaartinen.


Kun auton on saanut ruutuun, on aika nousta takaisin maanpinnalle. Se onnistuu viidellä hissiyhteydellä. Raide-Jokerin päätepysäkin päädyssä on ulostulo hisseineen, jossa sijaitsee myös kaupunkipyöriä sekä iso pyöräparkki. Rannan puolelta pääsee hisseillä kahdesta kohtaa taloihin, jotka ovat rakentuneet siihen samaan aikaan kallioparkin kanssa. Mahdollista on kulkea jalan myös Kivimieheen pitkää jalankulkutunnelia pitkin, Otaniemen ja Keilaniemen rajalle ja nousta sieltä hissillä maan pinnalle. Näiden lisäksi vain hätäpoistumisteiksi tarkoitettuja ulostuloja on kaksi, Etelä- ja Pohjoispäissä.

Matkaa on siis helppo jatkaa kotiin, työpaikalle tai julkisilla pois Keilaniemestä. Ja jos sattuu ripottelemaan vettä, ei sateenvarjoa tarvitse avata metroon tai Raide-Jokeriin mennessä, koska molempiin pääsee kuivin jaloin. Eikä autolle takaisin tullessa eksy, koska kaikki pysäköintitilat ovat samansuuntaisia ja liikenteen ohjaukseen on panostettu.

Uudiskohteet ja myytävät asunnot Keilaniemessä

YIT tunnelin rakentaminen.jpg

Rakentamista vaille valmis pysäköintiluola

Ennen kuin luolaan pääsee parkkeeraamaan, se pitää rakentaa. Tällä hetkellä työmaalla tehdään pääajoyhteyden avolouhintatöitä. Tunnelinlouhinta käynnistyy kevään päätteeksi. Rakennusteknisiä töitä tehdään pääosin louhintatyön jälkeen vuonna 2025–2026 ja loppuvuodesta 2026 pitäisi olla valmista.

Kun louhitaan jo rakennetulla ja rakentuvalla alueella, pitää huomioida monta asiaa.

”Lähellä olevan päiväkodin uniaikaan emme räjäytä, Rovion elokuvastudion tarpeet huomioidaan, sekä lähellä olevien tutkimuslaitosten, kuten myös metron, laitteet. Sen lisäksi teemme yhteistyötä muiden työmaiden kanssa, koska tärinä vaikuttaa sitoutuvaan betoniin, joten paikallavalujen aikaan huomioidaan sekin”, kertoo työmaapäällikkö Jussi Eronen.

Lähellä olevien asukkaiden iloksi, louhinnan ja kotien välissä on metrotunneli, joka tulee vaimentamaan räjäytysten aiheuttamia tuntemuksia tunnelin toisella puolella.

”Räjäytystyöt pyritään tekemään mahdollisimman vähän häiritsevästi. Räjäytysten kokoa säädetään tärinämittausten tulosten perusteella koko louhinnan ajan”, sanoo Eronen.

Kalliorakentaminen

YIT tunnelinrakennus.jpg

Luolaakin rakentaessa otetaan ympäristö huomioon

Keilaniemen kallioparkin työmaa pyrkii sekajätteettömyyteen, joka tarkoittaa, että työmaalta ei saa tulla sekajätettä kuin maksimissaan 3 % jätteestä. Työmaatukikohtaan tulee jätteiden lajittelupisteet ja niiden sijoittelu suunnitellaan siten, että kierrätettävät jätelajit ovat helpoiten saavutettavissa. Sekajäteastia löytyy kaukaisimmasta nurkasta. Sitä ennen voi omiin pisteisiinsä lajitella mm. metallin, muovin, pahvin, puun, betonin, teräksen ja biojätteet. Vaarallisille jätteille ja kemikaaleille tulee oma lukittava kontti.

Pysäköintihallista on tulossa myös Suomen ensimmäinen Parksmart-sertifioitu pysäköintilaitos. Parksmart on luokitusjärjestelmä, jossa määritellään kestävät käytännöt pysäköintirakennusten rakentamisessa, hallinnassa, ohjelmoinnissa, suunnittelussa ja teknologiassa.

”Teemme rakentamisen aikana oman osuutemme, jotta asiakas voi hakea sertifikaattia käyttöönoton jälkeen. Tarkoituksena on hakea sertifikaatin korkeinta tasoa. Vaatimuksia meille on esimerkiksi jätteiden kierrätysasteesta, paikallisen työvoiman käytöstä ja rakennustuotteiden päästövaatimuksista. Pysäköintilaitoksen pitää myös integroitua kaupunkiympäristöön, esimerkiksi huomioimalla joukkoliikenneyhteydet.  Sertifikaatissa korostetaan lisäksi viherkattoja ja muita viherratkaisuita”, päättää Paula Kaartinen.

Keilaniemenranta

Pysäköintiratkaisut