Masthamnen, Ruotsi

Rakensimme uuden betonilaiturin Tukholmaan palvelemaan paremmin Tukholman saaristoveneitä.

Kaksivaiheisen satamaprojektin urakkaan sisältyi muun muassa olemassa olevan laiturin betonikannen kunnostaminen, purkutöitä, suojapontteja, vanhan näköalatasanteen purkaminen sekä muita kokonaisuuteen kuuluvia töitä kuten vedanalaiset muottityöt, raudoitukset ja valut.

Projektissa valmistui uusi betonilaituri, jonka tarkoitus on helpottaa laivaannousua ja laivasta poistumista. Sille oli tarvetta, koska uudemmissa aluksissa on usein erilainen maihinnousukorkeus. Aluksi täytyi myös rakentaa tilapäinen kiinnityslaituri Masthamnenin laituria tavallisesti käyttävien alusten liikennöintiä varten.

Meriympäristön sääolosuhteet ja ympäristötekijät aiheuttivat työskentelylle monia haasteita. Projektin onnistumiseen tarvittiin vahvaa vedenalaisten valutöiden osaamista.

”Meriympäristö tuo työhön joka kerta pienen lisähaasteen. Vesi rajoittaa aina enimmäiskapasiteettia. Säälläkin voi olla suuri vaikutus, kun vedenpinta voi nousta tai laskea useamman metrin vain muutamassa päivässä. Vahvan ja vakiintuneen projektiryhmän ansiosta meillä oli kuitenkin hyvät onnistumisen edellytykset. Lisäksi mahdollisuus nauttia joka päivä kauniista maisemista teki projektista vieläkin mieleenpainuvamman”, sanoo työmaapäällikkö Sebastian Karlström.

Projekti täytyi saada valmiiksi ajoissa ennen kuin ulkomaiset risteilyalukset palasivat satamaan tuomaan matkailijoita Tukholman kaduille. Se edellytti paljon tarkkuutta ja huolellista suunnittelua sekä toimivaa yhteistyötä.

”Painotimme vahvasti hyvää ja tiivistä suhdetta tilaajaan, koska tiedämme, että se on tehokkaan työskentelyn perusta.  Samanaikaisesti teimme kovasti työtä hyvän ryhmähengen eteen. Masthamnenin työmaan iskulauseena olikin, että yhteistyöllä onnistumme”, kertoo Sebastian Karlström.

Projekti aloitettiin lokakuussa 2018, ja se valmistui toukokuussa 2020.

Vesi- ja rantarakentaminen

Tiedot

Projektin nimi
Masthamnen
Asiakas
Stockholm Hamn AB
Kaupunki
Tukholma
Maa
Sweden
Valmistumisvuosi
2020
Projektin status
Valmistunut
Liiketoiminto
Infra