Kaarlo Sarkian kadun parkkitalo, Espoo

Rakensimme pysäköintitalon, jonka jokainen autopaikka on varustettavissa sähköauton latauspisteellä ja jonka katolla on istutuslaatikoita sekä pergola.

Espoon Vermonniityssä sijaitsevan Kaarlo Sarkian kadun pysäköintitalon katolla kasvaa vihreää istutuslaatikoissa ja pergola luo viihtyisyyttä. Pysäköintitalossa kerrokset on suunniteltu nousemaan puolikerroksin niin, että pysäköitäviä kerroksia on yhteensä 6 kpl. Näin halliin on saatu autopaikkoja mahtumaan tehokkaasti.

Autopaikkoja on 399, joista jokainen on varustettavissa sähköauton latauspisteellä eli koko halli on varustettu latauskiskoin, joista virta otetaan latauspisteisiin. Yhteensä latauspisteitä voi kuitenkin olla 40 kappaletta, mutta ne voidaan sijoittaa haluttuihin ruutuihin.

Pysäköintitalon julkisivu on polttomaalattua alumiinisälettä sekä kasettia ja rakennuksessa on myös taideseinä, joka toteutettiin lasitettuna keramiikkana.

Kaarlo Sarkian kadun parkkitaloa käyttävät seitsemän asunto-osakeyhtiön osakkaat ja se sijaitsee alueella, jonka halki kulkee Monikonpuro, jossa viihtyvät myös kalat.

Pohjarakentaminen vaatii tällä alueella erilaisia vahvistusmenetelmiä, stabilointia massanvaihtoa, paalutusta tai jopa kaikkia samalla tontilla. Alueen katuverkosto on stabiloitu ja tonteilla tulvavedenkorkeus voi nousta lähelle maanpintaa.

Asumisen, toimistojen ja kauppapaikkojen pysäköintiratkaisut


Espoon Proosa - myytävät asunnot

Tiedot

Projektin nimi
Kaarlo Sarkian kadun parkkitalo
Asiakas
YIT ja A-Kruunu Oy
Kaupunki
Espoo
Maa
Suomi
Valmistumisvuosi
2019
Projektin status
Valmistunut
Liiketoiminto
Infra
Sulje
Lähetetään...