Työelämä kaipaa yrittäjähengen lisäksi myös partiolaistaitoja

Mitä yhteistä on partiolla, digitalisoituvalla työelämällä ja moneen taipuvalla modernilla toimistotilalla? Enemmän kuin ensi kuulemalta uskoisi.

Osallistuin elokuun loppupuolella Suomen Partiolaisten järjestämään Johtajatulet-seminaariin, jonka ohjelmisto pyöri “Parempaa johtajuutta” -teeman ympärillä. Evon metsä keräsi 2000 johtajaa – mukana oli muitakin kuin partiolaisia – keskustelemaan ja oppimaan johtajuudesta. Olen itsekin sudenpentu vuosimallia -81, ja vaikka en enää hetkeen ole ollut aktiivisesti mukana toiminnassa, viikonloppu muistutti siitä, miten oivallisia valmiuksia partiolaisuus antaa johtajuuteen ja työelämään ylipäänsä.

Sudenpentuasenteesta tehoa työhön

Erityisesti mieleeni jäi Mårten Mickosin puheenvuoro teemasta “Tulevaisuuden johtaja on digitaalinen partiolainen”. Tulevaisuuden työelämässä korostuu yhä vahvemmin yrittäjähenkisyys ja itseohjautuvuus. Mikäpä olisi parempi paikka hioa näitä taitoja, kuin partio! Muuttuvassa ja digitalisoituvassa työelämässä on helppo luovia, kun partiolaisasenne on hallussa. 

Toimiva työympäristö vaikuttaa olennaisesti siihen, että digitaalisen partiolaisen ominaisuudet pääsevät työpaikalla oikeuksiinsa. Johtaja, kaiva siis alaisesi potentiaali esiin tarkistamalla, että ainakin seuraavat partiosta tutut asiat ovat toimistollasi kunnossa:

Avoimuus, tasavertaisuus ja tehokas viestintä – Nykytyöelämä vaatii sitä, että kommunikointi on nopeaa ja tavoittavaa. Monitilatoimistossa tieto kulkee paremmin kuin koppikonttorissa. Avoin tila takaa tasavertaisen tiedonkulun ja viesti tavoittaa kaikki kuulijansa yhdellä kertaa.

Tiimityö ja tekemisen ilo – Toimivassa työympäristössä työntekijät voivat työskennellä porukalla ratkaisukeskeisesti. Avarassa tilassa myös spontaania jutustelua syntyy kuin itsestään. Se luo mahdollisuuksia uusien ideoiden keksimiselle ja samalla muistuttaa työn tekemisen ilosta.

Vastuullisuus ja päätöksenteko – Monilla organisaatioilla on nykyään toimipisteitä useammassa lokaatiossa, eikä työskentely muutenkaan ole enää samalla tavalla paikkasidonnaista kuin ennen. Ajattelen, että vastuullinen vapaus kannustaa laadukkaaseen työskentelyyn. Kun töitä saa tehdä, missä haluaa, on työntekijän kontolla myös vastuu siitä, että hommat tulevat tehdyksi.

Kaverin kunnioittaminen – Välillä työtehtävät vaativat myös hiljaisuutta ja rauhaa. Hyvin suunnitellut monitilat tarjoavat myös mahdollisuuden hiljaiseen työskentelyyn erimerkiksi äänieristetyissä työtiloissa. Partiolaisten sääntö kaverin kunnioittamisesta pääsee käytäntöön työpaikallakin, kun kaikki pitävät huolen yhteisestä työrauhasta.

Mikko Lempinen / Hankekehitysjohtaja, toimitilat

Mikolla on lähes 20 vuoden kokemus kiinteistökehityksestä ja YIT:llä hän vastaa vanhojen kiinteistöjen hankekehityksestä. Uuden elämän mahdollistaminen vanhoille kiinteistöille on lähellä Mikon sydäntä. Blogeissaan Mikko tulee käsittelemään lukuisia ajankohtaisia aiheita kestävästä kiinteistökehityksestä tulevaisuuden työhön ja johtamiseen.