Älä oikaise, vaikka ärsyttää
Palvelut
YIT kehittää Tuusulan Sammonmäkeen uutta logistista keskittymää, jonka ensimmäinen asemakaavamuutos mahdollistaa 60 000 neliömetrin tilat teollisuus- tai logistiikkayritysten tarpeisiin.
Logian ja YIT solmivat viime keväänä yhteistyösopimuksen ja sen myötä yritykset ovat käynnistäneet uuden logistiikka- ja kauppapainotteisen yritysalueen ensimmäisen vaiheen, lähes 35 000 m2:n rakennushankkeen kehitystyöt.
”Olemme iloisia, että pääsemme kehittämään Logianin kanssa Sammonmäen ensimmäistä rakennushaketta. Tiiviillä yhteistyöllä Logianin kanssa vahvistamme entisestään alueen käyttöedellytyksiä logistiikka- ja teollisuusyrityksille. Tavoitteenamme on kehittää Sammonmäen aluetta laajemminkin tulevaisuudessa”, kertoo YIT:n Hämeen ja Kaakkois-Suomen alueen Teollisuus ja rakentaminen -yksikön johtaja Kari Löytynoja.
YIT:n omistama alue sijaitsee strategisella paikalla Tuusulanväylän ja suunnitteilla olevan Kehä IV:n risteyksessä, vain noin 10 minuutin ajomatkan päässä Helsinki-Vantaan lentoasemasta ja noin 30 minuuttia Helsingin keskustasta.
”Sijainti tukee tehokasta tavaraliikennettä ja mahdollistaa nopean yhteyden koko pääkaupunkiseudulle, lentokentälle ja satamiin. Lisäksi alueen keskeinen asema pääväylien varrella takaa sujuvat kulkuyhteydet kaikkialle Suomeen”, Löytynoja lisää.
Sammonmäen ainutlaatuinen sijainti yhdistää sujuvat liikenneyhteydet, kehittyvän ympäristön ja vahvan vetovoiman, tarjoten harvinaisen mahdollisuuden sijoittua alueelle, jonka kaltaisia on tarjolla vain poikkeuksellisen harvoin.
”Sammonmäki palvelee erinomaisesti Logianin asiakaskuntaa. Yhteistyöllä varmistamme, että kokonaisuus vastaa vaativimpienkin käyttäjien tarpeita” kommentoi Elsi Luhtanen Mrec Investment Management Oy:stä.
Suunnittelussa huomioidaan energiatehokkuus, uusiutuvan energian mahdollisuudet sekä alueiden ja infrastruktuurin kehittäminen pitkälle tulevaisuuteen.
YIT:n, rakennusoikeudeltaan noin 60 000 kerrosneliömetrin alue valmistuu vaiheittain ja ensimmäinen, 35 000 kerrosneliömetrin laajuinen, rakennusvaihe käynnistyy näillä näkymin vuoden 2025 aikana, yhteistyössä Logianin kanssa.
Tutustu Sammonmäen verkkosivuun
Teollisuusrakentaminen | YIT.fi
Katso vapaat logistiikka- ja tuotantotilat | YIT.fi