Hullun hyvä Sophie

Lapsuuden maalaustausta oli eduksi, kun Sälekari uppoutui työskentelemään värien ja painotekniikoiden parissa. Lopulta nuori suunnittelija innostui yhdistämään kuosien luomisen ja vaatteiden suunnittelun, ja hyvä palaute innosti kehittämään lisää.

Hyvää palautetta alkoi sataa, kun Sälekarin lopputyömalliston voitti kaksi kansainvälisten kutsuvieraiden myöntämää näytöspalkintoa. Palkintovoiton ansiosta Sälekari löysi pian itsensä kesätöistä muotikaupunki Pariisista. Kolme kuukautta ranskalaisen Rue du Mail -muotitalon vaatetuksen ja printtien parissa opetti paljon bisneksestä. ”Ymmärsin, että verkostoituminen on muodin alalla kaikki kaikessa. On tärkeää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan – ja tietää oikeat ihmiset”, Sälekari sanoo.

Impulsiivinen ideoija

Sälekari alkoi saada kilpailujen ja verkostoitumisen myötä nimeä itselleen. Vuonna 2015 hän menestyi kansainvälisesti tunnetun Hyères Fashion Festivalin finaalissa ja paiski töitä vaatejätti H&M:n riveissä Ruotsissa, printtien ja tekstiilien parissa. Hiljalleen Tukholman kadut alkoivat kuitenkin tuntua liian tutuilta, ja Sälekari alkoi haaveilla toisenlaisista oppimiskokemuksista. Hän ilmoitti työnantajalleen jättäytyvänsä pois töistä. Kun Sälekari saapui matkalaukkujensa kanssa Suomeen, tulevaisuus oli auki.

hullun-hyva-sophie-590x474.jpg

Täydellisiä ajoituksia

Pian puhelin taas soi. Nanson pääsuunnittelija Noora Niinikosken numero välkkyi kirkkaana puhelimen sinertävällä ruudulla. Sälekari pääsi suunnittelemaan printtejä suomalaiselle Nansolle, ja hänen persoonallista kädenjälkeään nähdäänkin ensi syksyn ja talven mallistossa. ”Suomessa työskentely tuntui raikkaalta vaihtelulta. Sain vapaat kädet malliston suunnitteluun. On hienoa, että projekteihin uskalletaan ottaa uusia nimiä mukaan.”

Sälekarin nimi tunnetaan Suomen lisäksi myös maailmalla. Kun työtarjous Alexander McQueenilta tavoitti Sälekarin, ei hän epäillyt tarttua siihen. Muutto Lontooseen tapahtui kahden viikon varoitusajalla. Sälekari kuulostaa kuitenkin levolliselta. ”Tämä oli täydellinen ajoitus”, hän sanoo.

Hyvistä ajoituksista huolimatta Sälekarin tielle on eksynyt myös epävarmuutta. ”Aina tulee niitä hetkiä, kun projektit loppuvat ja pitää miettiä, mistä rahaa tulee ensi kuussa. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä”, Sälekari sanoo.

Sälekarin kohdalla ei ole epäilystäkään, etteikö kilometrejä kertyisi vielä lukuisasti. Mikä on se salainen ase, joka on tuonut hänet jo näin pitkälle?

”Minua ajaa eteenpäin uteliaisuus. Ehkä jopa jonkinlainen hulluus. Se luo avoimuutta ja halua oppia. Sitä tällä alalla tarvitaan.” Juuri uteliaisuus on johdattanut lahjakkaan suunnittelijan tähän pisteeseen – keskelle Lontoon ruuhkaisia katuja ja uusia mahdollisuuksia. 

Tutustu kaupan alan näkemyksiimme