Piispanristin liikekeskus

Suunnitteilla

Monipuolista liiketilaa kehittyvälle Piispanristin alueelle!

Piispanristin liikekeskus tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita palveluja esimerkiksi kodin ja vapaa-ajan tarpeisiin. Jo tällä hetkellä alueen asiakasvirta on vuolasta, sillä siellä toimivat Tokmanni, Kino Piispanristi, Puuilo sekä aivan alueen vieressä uusi Prisma ja Biltema. Piispanristin alueelle on tälläkin hetkellä rakenteilla uusia ja viihtyisiä asuinalueita. Liikekeskus nousee sinne, missä ihmiset jo ovat, paikkaan, joka on lähtökohtaisesti vilkas ja vireä. Valmistuessaan liikekeskuksen kokonaislaajuus tulee olemaan noin 10 000 m².

Hankkeen tiedot

Hankkeen nimi
Piispanristin liikekeskus
Kokonaispinta-ala
7500 m²
Sijainti
Piispanristi on vilkas asuinalue, joka kasvaa jatkuvasti. Aivan Piispanristin liikekeskuksen viereen on suunnitteilla uusia asuinalueita. Nykyiselläänkin asiakasvirrat ovat jo suuria ja alueen kehitys on saanut uuden vaiheen vastavalmistuneen Prisman myötä. Keskeisen sijaintinsa takia Piispanristin kautta kulkee päivittäin myös merkittävä määrä muuta liikennettä, kuten työmatkalaisia. Turusta muutaman minuutin ajomatkan päässä sijaitseva Piispanristi on houkutteleva vaihtoehto liikepaikaksi. Sinne pääsee useampaakin isoa tietä helposti niin Turusta kuin naapurikunnistakin - eikä unohtaa toki sovi 33 000 kaarinalaisen ostovoimaa.
Tilat
Monipuolista liiketilaa kehittyvälle Piispanristin alueelle
Lähipalvelut
Prisma, Tokmanni, Puuilo, Kaarinan palvelut
Kulkuyhteydet
Piispanristin liikekeskuksen sijainti on erinomainen myös liikenneyhteyksien näkökulmasta. Uudenmaantien kautta Piispanristi on helposti lähestyttävä myös naapurikunnista. 200 parkkipaikkaa takaavat, että ostokset sujuvat joustavasti ja miellyttävästi.
Pysäköinti
200 parkkipaikkaa

Kartta ja palvelut

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Ville Vehviläinen
Kiinteistökehitys

Yhteydenottolomake

Yhteydenottolomake

Kuvaile tarpeesi mahdollisimman tarkasti viestikenttään, jotta viestisi ohjautuu oikealle henkilölle.

OTA YHTEYTTÄ

Yhteystietosivultamme löydät yhteystiedot toimitilojen henkilöille. 
Voit myös täyttää oheisen yhteydenottolomakkeen ja me olemme yhteydessä sinuun.

     Yhteystiedot     

Yhteydenottolomake

Kuvaile tarpeesi mahdollisimman tarkasti viestikenttään, jotta viestisi ohjautuu oikealle henkilölle.

Sulje
Lähetetään...