Rullakujan kulma

Rakenteilla
Vuokrattavana
Liiketilaa

63

Lisätiedot

Liiketilaa näkyvälle paikalle Kankaanaukiolle!

Kankaanaukion Rullakujan kulman liiketila sijaitsee 01/2026 valmistuvan A-Kruunu Jyväskylän Rullakujan kivijalassa. Rakennustyöt kohteessa on aloitettu, mutta liiketilan suunnitelmiin voi vielä vaikuttaa. Kankaanaukiolle avautuvaan 62,5 neliön liiketilaan sopii esimerkiksi vähittäismyyntiin, kahvila- tai kampaamokäyttöön ja miksi ei myös toimistokäyttöön.

Alueen kehityksessä on huomioitu alusta asti kevyt liikenne. Julkisella liikenteellä Kankaalle pääsee helposti, ja pyöräillen alueelle on lyhyet etäisyydet eri puolilta Jyväskylää.

Hankkeen tiedot

Hankkeen nimi
Rullakujan kulma
Kokonaispinta-ala
62,5 m²
Sijainti
Kankaan entisen paperitehtaan alueelle syntyy uusi, elinvoimainen alue, joka sijaitsee aivan Jyväskylän keskustan kupeessa. Kymmenen vuoden aikana Kankaalle rakennetaan koteja yli 3000 jyväskyläläiselle. Kulttuurihistoriallisesti arvokas alue rajautuu Taulumäen ja Tourulan väliin ja sen vierellä kulkee Tourujoki. Kankaan teollisesta historiasta muistuttaa paperitehtaan piippu, joka jää alueen maamerkiksi.

Kartta ja palvelut

Määränpää:

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Eemeli Heikkinen
Projektipäällikkö

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Ole ystävällinen ja täytä lomake, niin olemme sinuun pian yhteydessä.