Valkealan monitoimitalo, Kouvola

Kouvolan Valkealaan rakennetaan uusi monitoimitalo elinkaarimallilla.

Rakennamme Valkealaan monitoimitalon elinkaarimallilla. Vastaamme hankkeen suunnittelun ja rakentamisen lisäksi kokonaisvaltaisesti sen palveluista ja ylläpidosta 20 vuoden ajan.

Monitoimitaloon toteutetaan tilat perusopetukselle ja varhaiskasvatukselle. Teemme tilat 770 lapselle ja nuorelle esi- ja alkuopetuksen, sekä perus- ja erityisopetuksen käyttöön. Rakennukseen sijoittuvat myös lähikirjaston, nuorisopalveluiden, valmistuskeittiön ja perhekeskuksen tilat. Monitoimitalo tarjoaa myös kuntalaisille ja yhdistyksille ilta- ja viikonloppuaikaan monipuoliset harraste- ja toimintamahdollisuudet. Lisäksi toteutamme pyörä- ja oleskelukatokset monitoimitalon pihaan.

Kiinteistön bruttoala on noin 11 400 neliömetriä. Monitoimitalo otetaan käyttöön alkuvuodesta 2024, kokonaisuudessaan hanke valmistuu kesällä 2024.

Käyttäjien tarpeiden mukaiset muunneltavat ja joustavat tilat

Rakennukseen toteutetaan tilat joustavalle perusopetukselle. Muunneltavuus luo monipuolisia mahdollisuuksia erilaisia käyttötarkoituksia varten.  Molemmissa päissä rakennusta on omat piha-alueet pienille ja isommille oppilaille ja monitoimitalon käyttäjille. Pihoilla huomioidaan pelit, leikit ja liikkuminen. Mahdollisuuksia on myös oppimiselle luonnon ympäristössä ja tilaa rauhoittumiselle luonnossa. Monitoimitalon pihapiirissä sijaitsee Likolampi.

Eri käyttäjäryhmillä on mahdollisuus vaikuttaa suunnittelun edetessä hankkeen sisä- ja ulkotiloihin.


Katso Kouvolan kaupungin video harjannostajaisista

Katso myös:

Tilat tehokkaaseen käyttöön – uusi monitoimitalo ei seiso tyhjillään

Hankkeen verkkosivut

OTA YHTEYTTÄ 

HAE TÖIHIN HANKKEISIIMME

Tiedot

Projektin nimi
Valkealan monitoimitalo
Asiakas
Kouvolan kaupunki
Kaupunki
Kouvola
Maa
Suomi
Valmistumisvuosi
2024
Projektin status
Rakenteilla
Liiketoiminto
Toimitilat