Onnistunut hotellihanke on avointa yhteistyötä

Sokotelilla on pitkä kokemus hotellihankkeista, joista tammikuussa 2020 avautunut Original Sokos Hotel Tripla on viimeisin avaus. Hotellin suunnittelu ja rakentaminen tapahtui tiiviillä yhteistyöllä, ja toiminnan aloitus on ollut menestys.

Sokotel on SOK:n omistama hotellioperaattori, joka operoi tällä hetkellä kahta hotellibrändiä: Sokos Hotels ja Radisson BLU käsittävät yhteensä 26 hotellia kolmessa maassa ja kuudessa kaupungissa, Helsingin lisäksi Tampereella, Vaasassa, Oulussa, Pietarissa ja Tallinnassa.

Matkailuala kasvaa globaalisti 3 - 4 % vuodessa. Myös Sokotel tähtää vahvaan kasvuun tulevina vuosina. 

”Koska hotellihankkeet ovat pitkiä, on verkostosuunnittelua tehtävä pitkällä, noin 10-20 vuoden tähtäimellä, jotta jatkuvuus on turvattu”, sanoo Sokotelin talousjohtaja Jani Vahala.

Uniikit hotellit

”Kuluttaminen yksilöityy ja ihmisten tarpeet moninaistuvat, mikä näkyy myös hotelleissa”, kertoo Vahala.

Enää ei puhuta hotelliketjusta, vaan ketjusta hotelleja, joilla jokaisella on oma asiakaskohderyhmänsä ja profiilinsa. Asiakkaat ovat siirtyneet halvimman hinnan metsästyksestä elämyksellisen kokemuksen hakuun, mikä tarkoittaa, että hotellien on mietittävä entistä tarkemmin kohderyhmänsä tarpeet ja toiveet.

”Tulevaisuudessa hotellivalinnassa korostuvat asiakkaalle henkilökohtaisesti merkitykselliset asiat, kuten ekologisuus tai oman somebrändin rakentaminen”, Vahala sanoo.

Operaattori mukaan mahdollisimman aikaisin

Sokotelin ja YIT:n yhteistyö alkoi vuonna 2015, ja Sokos Hotel Tripla avattiin 13.1.2020.

Kun uutta hotellia aletaan suunnitella, tärkeintä on sijainti, ja se on Pasilassa kunnossa, todettiin Sokotelilla. Ensimmäisenä huomioitiin paikan saavutettavuus, mutta perustamisratkaisuun vaikutti myös Suomen ja pääkaupunkiseudun kasvupotentiaali matkailussa. Pasilan vahvuuksina nähtiin alueen voimakas kehittyminen ja kaupungin panostus siihen. Myös Tripla-kokonaisuuden vetovoimaisuus painoi vaa’assa.

Alueella on kysyntää sekä tapahtuma- että vapaa-ajan matkailulle mm. Messukeskuksen, Hartwall Areenan ja Linnanmäen ansiosta. Tripla palveluineen on houkuttava kohde niin matkailijoille kuin pääkaupunkiseudun asukkaille, jotka haluavat nopean pyrähdyksen irti arjesta. Myös arkiviikoille keskittyvä liike- ja kokousmatkustus on vahva sektori.

”Toisiaan täydentävät viikko- ja viikonloppukävijät sekä vuodenaikojen ja loma-aikojen mukaan vaihtuvat kävijät mahdollistavat korkean käyttöasteen”, Vahala sanoo.

”Päätimme minimoida ravintolatoiminnan hotellissa ja hyödyntää Mall of Triplan laajaa tarjontaa. Tarvitsimme isot, muuntuvat kokous- ja tapahtumatilat, ja niihin Tripla toi mahdollisuuden.”

Hotellin layoutia, pohjaa, suunniteltiin yhdessä rakentajan kanssa, mistä Vahala on erityisen tyytyväinen.

”Kun pääsimme tekemään hotellia alusta asti, voitiin tarpeemme huomioida heti”, Vahala kertoo. Pohjaa kehitettiin YIT:n kanssa yhdessä, kaupungin vaatimukset huomioiden. Nyt huoneita on 430, yhden käytävän varrella, mikä on helppo ratkaisu asiakkaille eikä jätä hukkatilaa hotellin näkökulmasta. Edellytettiin, että tilojen tulee taipua sekä liike-, kokous, että perhematkailijoille. Hotellin tarina ja identiteetti selkeytyi suunnittelun myötä.

”Tavoitteemme on yhdistää ihmisiä eri tavoin, tarjota lämminhenkinen ja kokemuksellinen yöpyminen, ilman pönötystä”, Vahala kuvailee.

Kun yhteistyö hotellioperaattorin ja rakentajan välillä alkaa aikaisessa vaiheessa, esimerkiksi materiaalivalinnat voidaan tehdä siten, että ne luovat osaltaan erinomaisen asiakaskokemuksen ja tukevat hotellin tarinaa ja identiteettiä, mutta ovat myös käytännölliset ja helpot käyttää sekä asiakkaan että hotellin näkökulmasta. Asiakas ei halua etsiskellä valokatkaisimia tai kylpyhuoneen käyttöohjetta, kerroshoitajanon voitava työskennellä tehokkaasti. 

Tehdään yhdessä, avoimesti ja ennakoivasti

Haasteita hotellirakennushankkeissa usein on, mutta Vahalalla on niiden selättämiseen tehokas keino.

”Käydään asiat avoimesti läpi mahdollisimman aikaisin, tehdään yhdessä, ennakoivasti ja johdonmukaisesti.”

Jos rakentajalle on aikataulujen pitäminen haasteellista, se on hotellille erityisen vahingollista, sillä majoitusta myydään jopa vuosia etukäteen, vähintään vuotta ennen. Myös jälki- ja takuutöiden yhteensovittaminen toimivan hotellin kanssa on varmistettava sujuvaksi.

Original Sokos Hotel Triplan matka suunnittelusta toteutukseen kulki sujuvasti, ja myös hotellin avaaminen ja myynnin alku on ylittänyt Sokotelin odotukset. Hotellin kokoustilat ovat erittäin kysyttyjä ja hotellihuonevarauksia on tehty ja tehdään paljon.

Rakentajaa Vahala kiittää ratkaisukeskeisestä asenteesta, energiasta, hyvästä ennakoinnista ja avoimuudesta. Hänen mukaansa hanke eteni asiantuntevasti ja luotettavasti. Asiakaspalaute on ollut myönteistä:

”Tripla-hanke on sujunut kiitettävästi meidän näkökulmastamme sekä rakentajayhteistyön että kaupallisen onnistumisen näkökulmasta. Myös jatko näyttää vahvalta”, Vahala toteaa.

Mutta mitä sanovat hotelliasiakkaat?

Asiakaspalautteen mukaan positiivista hotellissa ovat sijainti ja kulkuyhteydet, laaja palvelutarjonta, näkymät, yleisten tilojen tyyli, rauhallinen tunnelma huoneissa, valaistus ja kylpyhuoneen visuaalinen ilme. Tyytyväisiä ollaan myös ihmisvirtojen hallintaan kokouskerroksissa.

Vastaanotto on ollut ajoittain ruuhkautunut alkuvaiheessa, mutta tähän tuovat lähitulevaisuudessa apua vaihtoehtoiset sisäänkirjautumismahdollisuudet kuten mobiili check-in ja itsepalveluautomaatit.

P.S. Satunnaista kävijää jäi mietityttämään, miksi hotellin wc-tiloissa kuuluu linnunlaulua? Se on kuulemma osa hotellin Kylä-teemaa ja liittyy Pasilan alueella eleleviin mustarastaisiin, joiden laulun pohjalta on sävelletty myös käytävien musiikki.

Lue lisää toimitilapalveluistamme