Mikonkatu 7 - toimistokiinteistön peruskorjaus, Helsinki

Korjasimme ja laajensimme suojellun talon toimistotiloja Helsingin ydinkeskustassa

Perusparansimme ja laajensimme Mikonkatu 7:ssä, Helsingin keskustassa sijaitsevan kiinteistön Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle. Peruskorjaushanke tuo ydinkeskustaan modernia, korkealaatuista ja muunneltavaa pääkonttoritasoista toimistotilaa sekä uusia liiketiloja. Kiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla Yliopistonkadun ja Mikonkadun kulmassa ja sieltä on ainutlaatuiset kaupunkinäkymät Ateneumin ja Rautatientorin suuntaan.

Hankkeeseen sisältyi talon täydellinen perusparannus. Kiinteistöön tuli lähes 6 000 neliömetriä vuokrattavaa toimistotilaa, sekä katutasoon 2 000 neliömetriä liiketilaa. Rakennustyöt alkoivat marraskuussa 2019 ja valmistuvat asteittain keväällä-loppuvuonna 2022.

Vuonna 1910 valmistunut Mikonkatu 7:n kiinteistö oli alun perin kolmikerroksinen. Vuosien varrella rakennusta on muutettu ja korotettu useamman kerran. Suojellun talon hankesuunnitelmia on tehty yhteistyössä eri viranomaisten kanssa.

Kuusikerroksinen rakennus korjattiin nykyaikaiseksi toimistotaloksi purkamalla ja uusimalla suuri osa vanhoista sisärakenteista. Rakennuksessa tehtiin laajoja rakennepurkuja ja hissien ja portaikkojen paikkoja muutettiin. Kaikki sisärakenteet ja talotekniikka purettiin ja uusittiin. Katot uusittiin ja sisäpihalle rakennettiin lasikattoinen atriumtila. Kadunpuoleinen kulma uudistettiin ja siihen tehtiin uusi pääsisäänkäynti toimistoihin. Ensimmäisen kerrokseen tehtiin uusia liiketiloja ja koko julkisivu uusittiin.

mikonkatu9_940x530.jpg

Kiinteistön kellarissa sijaitsevat jätehuoltotilat ovat yhteiset kolmen eri kiinteistön kanssa, joten tilojen oli oltava käytettävissä koko remontin ajan. Sijainti ydinkeskustassa edellyttää, että hanke oli toteutettava ympäröiviä toimijoita, kuten viereistä hotellia ja ohikulkevaa vilkasta liikennettä haittaamatta.

”Mikonkatu 7:n kaltaisissa rakennuskohteissa erityisesti logistiikan on toimittava minuutintarkasti,” korjausrakentamisen yksikönjohtaja Kalevi Stenman YIT:ltä toteaa.

YIT on aiemmin toteuttanut Ilmariselle useita onnistuneita hankkeita, muun muassa Mikonkatu 9:n kiinteistön peruskorjauksen, joka valmistui marraskuussa 2018.

”Kokemuksemme aiemmista projekteista YIT:n kanssa ovat osoittaneet, että heillä on osaamista vaativiinkin korjausurakoihin”, sanoo Ilmarisen rakennuttajapäällikkö Niina Nurminen.

Kiinteistö on saanut LEED Gold -ympäristösertifioinnin.

Katso myös vapaat toimitilamme Helsingissä.

Lue lisää korjausrakentamisesta

Ota yhteyttä

Hae töihin hankkeisiimme

Tiedot

Projektin nimi
Mikonkatu 7
Asiakas
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Kaupunki
Helsinki
Maa
Suomi
Valmistumisvuosi
2022
Projektin status
Valmistunut
Liiketoiminto
Toimitilat