Betoniporsas kierähti kolikoksi

Kukaan ei osaa tarkalleen sanoa, kuka sen ensimmäisenä keksi tai missä Triplan työmaan kolkassa siitä ensimmäisen kerran puhuttiin, muttei se mikään salama kirkkaalta taivaalta -tyyppinen ajatus ollut. Isolla työmaalla tehdään päivittäin betonivaluja, joista aina jää jonkin verran ylimääräistä betonia. Ajatus muhi jonkin aikaa kevyenä keskustelunaiheena eri puolilla työmaata ja toimistoa, kunnes viimein jalostui ihan oikeaksi ideaksi: ylijäämäbetoni hyötykäyttöön ja betoniporsaiksi.

Tältä näyttää Triplan kolikkoporsas. Keltaisten porsaiden lisäksi Triplaan tulee vihreitä, violetteja ja punaisia porsaita, riippuen siitä, millä alueella ne Triplassa sijaitsevat. Eri alueilla on siis omat värikoodinsa, joiden avulla on helppo muistaa esimerkiksi se, missä kohti noin 200 m pitkää pysäköintilaitosta oma auto sijaitsee – värikoodi ohjaa jo kauppakeskuksen puolella oikeaan hissiin.

Triplassa on hankkeen alkuajoista lähtien totuttu kyseenalaistamaan itsestäänselviä ratkaisuja ja miettimään uusia näkökulmia. Eihän siis betoniporsastakaan haluttu ajatella sieluttomana möhkäleenä, jolla ei ole mitään sanottavaa. Oli selvää, että Triplan betoniporsaiden pitää olla ihan omannäköisiään ja tunnistettavia.

– Päätimme, että betoniporsaat ovat osa Mall of Triplan brändiä ja ilmettä, kertoo projekti-insinööri Attina Salmenoja YIT:ltä. – Niinpä olikin luonnollista, että Pentagon Design, joka suunnittelee meille kyseistä ilmettä ja sen sovelluksia, otti työn alle myös betoniporsaan suunnittelun.

Pentagonissa haaste otettiin vastaan innostuneina.

– Tämä oli meille ainutlaatuinen keissi: emme ole koskaan ennen suunnitelleet Pentagonissa betoniporsasta, kertoo senior designer Anna Hoskonen Pentagon Design Oy:stä.

– Meille annettiin vapaat kädet suunnitteluun, ja toki heti ymmärsimme, että kyse on tosi näkyvästä jutusta. Näitä betoniporsaita sijoitellaan valmiissa Mall of Triplassa esimerkiksi pysäköintilaitoksen hissien ja liukuportaiden auloihin ja luultavasti myös ulkoalueille. Ne kiinnittävät huomiota ja ne jäävät mieleen Triplan erikoisuutena.

Pentagonissa lähdettiin ideoimaan porsaan muotoa Tripla-logon pohjalta. Lopulta porsaalle löytyi hauska, kolikkomainen muoto, joka viehätti kaikkia osapuolia. Nyt piti enää tehdä muotti ja valaa betonista mallikappale, jotta nähtäisiin, miltä kolikkoporsas näyttää valmiina.

– Sopivan muotinvalmistajan löytäminen ei ollutkaan ihan helppoa, joten työmaalta ehdotettiin, että omat timpurimme yrittäisivät itse valmistaa muotit ylijäämävanereista, kertoo Attina.

– Tämä ajatus tietysti sopi paremmin kuin hyvin tähän alkuperäiseen ideaan käyttää porsaisiin ylijäämäbetonia. Ei mennyt kuin muutama viikko, ja pojilla oli ensimmäinen muotti valmiina. Valoimme sillä mallikappaleen, ja se onnistui erittäin hyvin.

Anna Hoskonen kertoo, että myös Pentagonissa ilahduttiin siitä, että työmaa lähti heti innolla mukaan projektiin.

– Työmaalta tuli heti myös hyvä jatkokehitysidea: porsaan alaosaan tehdään pumppukärryä varten aukot, jolloin yksikin mies pystyy helposti liikuttelemaan näitä noin metrin korkuisia, valtavan painavia porsaita. Yhteistyöllä päästään aina parhaisiin tuloksiin.

– Valmiin porsaan näkeminen oli tietysti hieno juttu! Sehän on ensimmäinen konkreettinen asia, joka putkahti ilmoille Mall of Triplaan tekemämme pitkän suunnittelutyön hedelmänä. Se myös näyttää niin hyvältä, että selvästi olemme lähteneet suunnittelussa oikeaan suuntaan, kiteyttää Anna vielä.