Auraajat kuuluvat yhteiskunnan tukipilareihin

Kaikille teiden kunnossapidon ammattilaisille pitää antaa työrauha, eikä pysäytellä heitä ja varsinkaan mennä ohjaamoon jakamaan palautetta tai uhkailemaan.

Kirjoitushetkellä ennuste lupaa kymmeniä senttejä uutta lunta seuraaville päiville. Lumityöntekijöillä on tiedossa pitkät pari päivää töissä ja tiedän, että monet käyvät kotonaan vain piipahtamassa. Useilla heistä on valtava palo työntekoon ja erityisesti auraamiseen. Toisten auttamisesta saa tunnetusti hyvän mielen.

Teiden kunnossapidon henkilöstö, kuten auraajat, kuuluvat yhteiskunnan tukipilareihin, sairaanhoitajien, poliisien, palomiesten ja muiden ammattien joukkoon, joiden ansiosta yhteiskunta pystyy toimimaan. Samalla ala on raskas. Vaikka voi tuntua siltä, että juuri sinun tiesi aurataan viimeisenä ja osaisit itse hoitaa hommat vähintäänkin paremmin, nämä ammattilaiset tekevät useimmiten työtä niin kauan, että oma alue saadaan valmiiksi. Suurin osa tekee pyytämättä tuplavuoroja, jotta ihmiset pääsevät kulkemaan töihin, harrastuksiin, kouluun ja kotiin. He ovat ammattilaisia, jotka tekevät ylpeydellä työn niin hyvin kuin suinkin.

Myös auraaja on ihminen omine vastoinkäymisineen. Monilla on perhe, joka joustaa pitkinä työvuoroina. Pyytäisin, että kaikille ammattilaisille annetaan työrauha, eikä heitä pysäytellä ja varsinkaan mennä ohjaamoon jakamaan palautetta tai uhkailemaan. Palautteelle on omat kanavansa, jonne sitä halutaankin mahdollisimman paljon, jotta toimintaa voidaan kehittää ja olla ensi kerralla vieläkin parempia. Toki hätätilanteessa voi auraajaa häiritä.

Kun seuraavan kerran kohtaat auraajan, anna hänelle tilaa tehdä työnsä, jotta hän ehtii auraamaan väylää puhtaaksi mahdollisimman monelle tienkäyttäjälle. Jos olet liikkeellä kävellen tai pyörällä, väistäthän sieltä auran matalammalta puolelta ja vilkuile välillä olan yli, että sinut voidaan tarvittaessa ohittaa. Tärkeimpänä asiana moikkaa, sen toisen käsimerkin sijaan, näin varmistat, että sinut on nähty ja levität samalla hyvää mieltä. Olemme töissä kaikkia teitä varten.

Kunnioittavin terveisin kaikille teille ammattilaisille.

Piälapiomies
Olli-Pekka Kurki
YIT

Kunnossapito