Takaisin

”Paras mahdollinen paikka” – Otavamedia löysi uuden kodin Triplasta

Kun mahdollisuus saada toimistotilat Triplan Workerystä avautui, Otavamedia tarttui tilaisuuteen viipyilemättä. Lyömätön sijainti, kattavat palvelut ja muokattavat tilat tekivät vuokrasopimuksen solmimisesta helppoa.

Aikakauslehtiä kustantava ja verkkopalveluita tuottava Otavamedia etsi neljä vuotta uusia tiloja ja valitsi lopulta Pasilaan nousevan Triplan. Uusiin 6 000 neliömetrin tiloihin siirtyy kahden vuoden päästä yrityksen reilut 400 työntekijää. Odotus ja vertailu palkittiin, kertoo Otavamedian hallituksen puheenjohtaja Alexander Lindholm.

"Olemme nähneet, millainen Tripla tulee olemaan, ja voin sanoa, että se on paras mahdollinen paikka henkilökunnallemme – ja yrityksellemme ylipäänsä."

Otavamedia on sijainnut nykyisellä paikallaan jo vuodesta 1987 asti, joten muuttopäätöstä ei tehty kevyin perustein. Aiemmat vaihtoehdot olivat aina osoittautuneet yrityksen nykyisiä Länsi-Pasilan tiloja huonommiksi.

"Pasilassa rakennetaan paljon, ja toki katsoimme vaihtoehtoja jatkuvasti, mutta sopiva paikka löytyi vasta nyt. Vaikka Triplan toimistot valmistuvat kahden vuoden päästä, halusimme olla liikkeellä ajoissa. First to come, first to serve", Lindholm tokaisee.

Lindholm korostaa useaan kertaan, että Triplan sijainti vaikutti keskeisesti valintaan. Valmistuessaan Tripla sijaitsee Suomen vilkkaimmassa julkisen liikenteen keskuksessa ja on keskeinen osa uutta, Pasilaan muodostuvaa kaupunkikeskustaa.

"Henkilöstömme liikkuu Triplaan ja Triplasta vaivattomasti ja sama pätee tietysti asiakkaisiimme, jotka löytävät suuresta parkkitilasta helposti paikan."

"Sijainnin lisäksi oli tärkeää, että uudet tilat sijaitsevat vanhojen vieressä, jotta kaikilla olisi suunnilleen samanlainen työmatka kuin aiemmin", Lindholm lisää.

Työympäristöiltä vaaditaan nykyään paljon muutakin kuin tilaa ja toimivuutta. Vaikka joustava työ yleistyykin, on toisena trendinä työympäristöjen tekeminen niin houkutteleviksi, että niihin tulee mielellään. Tulevaisuuden työympäristöjä tehdään jo nyt. Ne suunnitellaan hyvinvointia tukeviksi ja erilaiset työntekijät ja työskentelytavat huomioon ottaviksi. Työntekijöitä kiinnostaa palkan ja työn lisäksi yhä enemmän se, miltä työpaikalla tuntuu olla ja millaisia vapaa-aikaa tukevia palveluita sen läheltä löytyy.

"Modernit ja muokattavat työtilat ovat meille ykkösasia, mutta työpaikan vierestä löytyvät palvelut ovat ilman muuta tärkeitä. Henkilöstöämme varten Triplassa on mahdollisimman hyvät palvelut ruokailusta harrastamiseen ja kuntoiluun."

Lindholmin mukaan on vielä liian aikaista sanoa, minkä näköiset Otavamedian tiloista tulee. Triplan tilaratkaisuilla yritys voi rakentaa juuri itsensä näköiset tilat, jotka vahvistavat yrityksen identiteettiä ja palvelevat joustavasti niissä kulloinkin tehtävää työtä.

Lopuksi Lindholm kertoo hieman huvittavan anekdootin.

"Kun Otavamedian nykyinen rakennus valmistui vuonna 1987, silloinen toimitusjohtajamme sanoi, että nyt keskusta siirtyy Pasilaan. No, niin ei silloin tapahtunut, mutta uskon, että tällä kertaa käy toisin. Pasila kehittyy nyt nopeasti, ja Tripla vaikuttaa merkittävästi tähän kehitykseen."

Lue lisää Workerystä