Takaisin

Sorateiden muokkaukset - varma kevään merkki

Sorateillä on koittanut jälleen se tärkein ja puhuttavin aika vuodesta: kevätmuokkaukset.

Tienhoito herättää rallikansassa joka vuosi kysymyksiä.

Sorateillä on koittanut jälleen se tärkein ja puhuttavin aika vuodesta: kevätmuokkaukset.

Aikataulullisesti vapun molemmin puolin ajoitettavien kevätmuokkausten päämäärä on ehkäistä ja korjata kelirikkoa sekä sitoa tien pinta kiinteäksi, ettei sora pöllyä ja pinta rikkoudu.

”Ajoitus on työssä hyvin tärkeä. Kunnossapitäjän täytyy seurata tilannetta tarkasti, sillä soratie ei saa kuivua liikaa ennen töiden aloitusta. Oikea aika höylätä, suolata ja lanata on, kun tien pinta on kuivunut, mutta syvemmällä on vielä routaa ja kosteutta”, kertoo YIT:n työmaapäällikkö Petri Suomi.

Tavoitteena on, että kun kevätmuokkaus on tehty mahdollisimman hyvin ja oikeaan aikaan, teitä tarvitsee hoitaa seuraavan kerran lähempänä juhannusta.

”Sateisena kesänä hoitotoimenpiteitä täytyy kuitenkin tehdä useammin. Etenkin, jos sateet ajoittuvat päiväaikaan, jolloin liikenne on vilkkaampaa kuin öisin”, Suomi huomauttaa.

Suomessa on Ely-keskuksen mukaan sorapintaisia maanteitä noin 27 000 kilometriä. Lounais-Suomessa, Petri Suomen Salon alueurakan alueella sorateitä on noin 300 kilometriä.

”Määrä on huomattava, kun otetaan huomioon, että koko urakka-alueella teitä on 1 300 km”, Suomi laskee.

Kevään tuloon voi luottaa

Suomi kertoo sorateiden, ja etenkin kevätmuokkausten herättävän tienkäyttäjissä joka vuosi kysymyksiä. Osan on vaikea ymmärtää, miksi teitä ei voi muokata kuntoon jo maaliskuussa. Osaa taas harmittaa teiden suolauksen likaama auto. Kesällä tienhoitajalle saatetaan soittaa pölyävistä teistä tai tielle ilmestyneistä kuopista.

”Keväthoidon ajoitus ja suolaus on tärkeää edellä mainitsemieni syiden takia. Sorateiden käyttäjien tulisi myös pitää mielessä nopeusrajoitukset: olemme rallikansa, joten nopeudet nousevat helposti etenkin hyväkuntoisilla teillä, mikä rikkoo tien pintaa”, Suomi luettelee.

Suomi kertoo ihmisten joskus ihmettelevän myös sitä, miksi sorateitä edes on olemassa. Miksi kaikkia teitä ei asfaltoida?

”Tieverkkomme on tähän liian laaja ja osittain harvakäyttöinen. Meidänkin alueellamme on teitä, joilla on alle 40 käyttäjää vuorokaudessa”, Suomi selittää.

Täysin kuopattomaksi soratietä ei ympäri vuoden saa, sen Suomi tietää 30 vuoden kokemuksella.

”Vaikka koneet ja tekniikka kehittyvät, tietyt asiat tienhoidossa säilyvät. Kevät ja kevätmuokkaukset tulevat aina, siihen voi luottaa”, Suomi toteaa – pitkän kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Toimi näin, soratien käyttäjä!

Seuraa tien kuntoa; pidä katse tiessä ja väistä mahdolliset kuopat. Etenkin routa-aikaan tien kunto voi muuttua päivittäin.

Sorateiden reunat voivat keväisin olla pehmeitä, ota tämä huomioon ajolinjoissa.

Aja hiljempaa, kun tie keväällä on juuri höylätty auki. Valitse myös toinen ajolinja kuin naapurisi. Näin tiivistät tien pintaa luonnollisesti.

Noudata nopeusrajoituksia.

Kunnossapito