Takaisin

Kauppakeskusmatikkaa asiakaskokemuksen eteen

Näin alkuvuodesta sitä usein tehdään tiliä menneestä ja laskeskellaan tulevaa. Ajattelin itsekin pitää pienen tilinpäätöksen. Budjetoinnin sijaan haluan ynnäillä yhteen Mall of Triplan mennyttä ja tulevaa vuotta.

Satunnaiselle ohikulkijallekin alkaa olla selvää, että Pasilassa on viimeisen vuoden ajan tapahtunut paljon. Mall of Triplan työmaalla on noustu sellaisiin korkeuksiin, että kauppakeskuksen koko ajan lähestyvä valmistuminen alkaa käydä selväksi myös ulospäin, ja pian vietetäänkin Mall of Triplan harjannostajaisia.

Vaikka työmaan vilinä näkyykin ulospäin, ei projektin massiivisuutta ole kovin helppo käsittää. Jo nyt Mall of Triplaan pysäköintilaitoksineen on käytetty noin 136 000 kuutiota betonia ja 12 000 tonnia raudoituksia. Pelkästään pysäköintilaitokselle ja asemalle tulee hissejä yli 70 kappaletta ja liukuportaita yli 40, ja niiden asentaminen on alkanut. Kauppakeskukseen muurataan keraamista laattaa sekä mosaiikkilaatoitusta noin 8000 neliömetrin verran, asemalle tulee lasikattoa yli 1000 neliötä ja asemalle sekä Little Manhattanille Graniittilattiaa asennetaan noin 6000 neliötä. Puhumattakaan asennettavista viemäreistä, sprinklereistä sekä ilmastointi- ja sähkötöistä, jotka etenevät työmaalla kovaa vauhtia.

Näin massiivinen projekti vaatii raudanlujaa suunnittelu- ja projektijohtamistaitoa – etenkin kun mietimme asioita aina asiakas edellä. Valmiin kauppakeskuksen täytyy toimia niin vuokralaisten kuin kuluttajienkin tarpeisiin, ja siksi paketti pitää olla kasassa alusta asti. Kauppakeskuksessa asioivien ihmisten kokemus ja flow on meille ykkösasiaa. Siksi on tärkeää kysyä kysymyksiä: missä kohtaa ostosreissuaan kävijä pysähtyy ihmettelemään, missä levähtää, miten pääsee helpoiten kerroksesta toiseen ja kuinka helposti erilaiset tarpeet vessassa käynnistä vaipan vaihtoon ovat hoidettavissa matkan varrella.

Helmikuussa pidämme yhdessä kauppakeskuksen tulevien vuokralaisten kanssa Tripla-seminaarin. Tarkoituksena on pistää käyntiin yhteistyömalli, jonka avulla vuokralaisten toiveet käytännön asioiden suhteen otetaan huomioon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa rakennusprojektia: missä mennään nyt, mitä pitää lyödä lukkoon?

Seminaari antaa meille hyvät eväät tulevaan, sillä kuluvan vuoden aikana rakentaminen jatkuu ja tahti se kun kiihtyy. Kun betonivalut, laatoitukset ja maalaustyöt etenevät, aletaan pikkuhiljaa tulla lähemmäs asiakkaan arkea. 2018 onkin omistettu konkreettisille, asiakkaan kokemukseen vaikuttaville asioille. Tänä vuonna muun muassa asennetaan loputkin hissit ja liukuportaat, varmistetaan hyvät saniteettitilat ja mietitään levähdyspaikkojen viihtyisyyttä.

Pitääkin tästä ryhtyä hommiin, sillä opastetaulut odottavat tilaamistaan ja nelisensataa vessanpönttöä asentamistaan. Taitaa tulla touhukas vuosi! 

Pirjo Aalto
Kaupallinen kehitysjohtaja, liike- ja toimitilat