Suomen pisin maantietunneli parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä edistää Tampereen keskustan kehittämistä.

Tampereen rantatunneli / Tampere rantaväylä tunnel
Tampereen rantatunneli / Tampere rantaväylä tunnel

Rantatunnelin rakentaminen paransi liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä edistää Tampereen keskustan kehittämistä. Se vapautti Näsijärven rannalta tonttimaata noin 3 600 asukkaan Ranta-Tampellan asuinalueeksi, vähensi melulle altistuvien kaupunkilaisten määrää ja paransi ilmanlaatua.

Siirsimme Rantaväylän Santalahden ja Naistenlahden välisen osuuden Suomen pisimpään, 2,3 km pituiseen maantietunneliin, joka alittaa myös Tammerkosken. Tunnelin lisäksi hanke sisälsi kaksi eritasoliittymää tie- ja katujärjestelyineen. Hankkeessa parannettiin 4,2 kilometrin pituudelta valtatie 12:ta.

Hankkeen taloudellisen loppuselvityksen mukaan hankkeen tavoitekustannukset alittuivat 4,1 miljoonalla eurolla. Myös laatutavoitteet täyttyivät. Rantatunnelin hanketta on kiitetty monissa projektinjohtamisen ja rakentamisen kilpailuissa. 

Allianssissa on yhteistyön voimaa

Rantatunnelihanke toteutettiin allianssimallilla, johon kuuluivat lisäksemme Tampereen kaupunki, Liikennevirasto, insinööritoimisto Saanio & Riekkola Oy ja A-Insinöörit Suunnittelu Oy. Allianssi on uraauurtava toteutusmalli Suomessa. Siinä asiakas ja palveluntuottajat suunnittelevat ja toteuttavat hankkeen yhdessä, yhteisellä organisaatiolla ja yhteisillä päätöksillä. Kaikki voittavat, kun hyödyt ja riskit jaetaan.

Allianssiyhteistyössä syntyneillä innovaatioilla pystyimme vähentämään työmaasta aiheutuvia häiriöitä, säästimme kustannuksia ja nopeutimme työn etenemistä. Yksi allianssin innovaatioista oli suunnitellun ajotunnelin paikan vaihtaminen.

”Teimme työmaan keskelle ajotunnelin olemassa olleesta Näsinkallion liikuntahallin työtunnelista. Näin pystyimme etenemään keskeltä louhimalla kahta tietunnelia kohti itää ja kahta tietunnelia kohti länttä. Ilman tätä innovaatiota louhinta olisi jouduttu aloittamaan keskeltä nykyistä Rantaväylää, ja nykyliikenteelle olisi pitänyt rakentaa kiertotie aivan Näsijärven rannan tuntumaan”, Rantatunnelin Allianssin projektipäällikkö Esko Mulari sanoo.

Kaksivaiheisen Rantatunnelihankkeen kehitysvaihe ajoittui vuosille 2012–2013, ja toteutus käynnistyi lokakuussa 2013. Tunneli avattiin liikenteelle 15.11.2016, puoli vuotta etuajassa aikatauluaan.

Hanke voitti Suomen Rakennusinsinöörien Liiton vuoden 2016 RIL-palkinnon. Syksyllä 2017 Tampereen Rantatunneli valittiin Projektiyhdistys ry:n Vuoden 2017 projektiksi. Lisäksi Rantatunneli-projektin johtaminen palkittiin  jättikokoisten hankkeiden sarjan IPMA:n kilpailussa.

Kalliorakentaminen

Tilaa lisätietoa allianssista

Tiedot

Projektin nimi
Tampereen rantatunneli
Asiakas
Tampereen kaupunki & Liikennevirasto
Kaupunki
Tampere
Maa
Suomi
Valmistumisvuosi
2016
Projektin status
Valmistunut
Liiketoiminto
Infra