Kuntolaakson uimahalli testikäyttöön kesällä

Uimahallin ulkopuolella on kiihkeä rakennusvaihe menossa: pihaan laitetaan nurmikkoa ja laattoja ladotaan vauhdilla. Itse rakennus näyttää ulkoa päin pitkälti valmiilta. Caverionin kohdemanageri Timo Lehto kertoo blogissa viimeisimmät kuulumiset työmaalta.

Kesäkuun 2020 alussa Kuntolaakson uimahallin altaat on jo täytetty vedellä. Vielä paikalla ei näy uimareita, mutta allasosaston tekniikka on jo koekäytössä.

”Meillä on hienosäätö käynnissä. Uimahallin sähköistykset ovat viime metreillä ja joitain sähköryhmiä on jo otettu osittaiseen käyttöön. Myös ilmanvaihto on koekäytössä,” kertoo Timo Lehto.

Lehdon mukaan työ on edennyt sujuvasti poikkeuskeväästä huolimatta. Suurin koronatilanteen aiheuttama muutos oli Niiralan Montun toiminnan taukoaminen. Loppujen lopuksi se kääntyi työmaan eduksi. Työmaaparakit piti purkaa tontilta, mutta uudet sosiaalitilat löytyivät läheltä.

”Kun jäähalli meni kiinni ja toiminta lakkasi, saimme jäähallin seitsemän pukuhuonetta käyttöömme ja Monttu Pubista tuli työmaaruokalamme. Pystyimme hajauttamaan porukkaa. Käsihygieniaa ja turvavälejä noudattamalla kaikki on sujunut hyvin,” Lehto kertoo

Käyttäjäryhmien perehdytys alkaa heinäkuussa

Kuntolaakson uimahallin avajaiset on suunniteltu pidettäväksi elokuun alussa. Lehdon mukaan kesäkuu vierähtää rakennuksen viimeistelyssä ja testauksessa, ja heinäkuussa hallia opetellaan käyttämään.

”Heinäkuussa otetaan hallin arkitoiminta haltuun, kun käyttäjäryhmille järjestetään perehdytykset. Esimerkiksi uimavalvojat, kassahenkilöt ja siivoojat pääsevät tutustumaan paikkoihin ja harjoittelemaan omiin töihinsä liittyviä toimintoja hallilla. Lisäksi Kuopion kaupunki järjestää koekuormitustilanteita, joissa testiryhmät tulevat kokeilemaan tiloja,” Lehto kertoo.

Uimahalli näyttää valmiilta ottamaan käyttäjät vastaan. Opastetaulut ovat ilmestyneet auloihin ja niitä somistavat myös isot, mustavalkoiset valokuvaprintit 1900-luvun alun urheilijoista.

Mitä kaikkea Kuntolaakson konepellin alta löytyy?

Mikä pitää Kuntolaakson pyörimässä ja olosuhteet käyttäjille sopivina? Nämä tekniset ratkaisut parantavat Niiralan Montun, uimahallin ja pysäköintitalon energiatehokkuutta ja siten pienentävät sen hiilijalanjälkeä.

1. Uimahallissa energia ei valu hukkaan

Kuntolaakson uimahallissa on tehty useita energiaa ja vettä säästäviä ratkaisuja. Allasveden huuhtelun talteenottolaitteisto säästää 110 kuutiota vettä viikossa. Huuhteluvesi lasketaan edelleen kalvosuodatuslaitteiston läpi ja käänteisosmoosin avulla se saadaan täysin puhtaana takaisin kiertoon.

Lämpökään ei valu uimahallista hukkaan, vaan se otetaan talteen suihkuvesistä. Suihkuveden lämpö siirtyy viemäriputken kierukan kautta varaajatankkiin. Lämpö siirtyy vain tankkiin, eikä tankista siirretä lämmintä vettä mihinkään, joten sekoittumisvaaraa ei ole. Lämmityksen ja jäähdytyksen tehokkuutta parannetaan myös lämpöpumpuilla.

2. Jäähallin ympäristöystävällinen hiilidioksidijäähdytys

Niiralan montun jää jäähdytetään hiilidioksidilla, joka on muita kylmäaineita huomattavasti ympäristöystävällisempi. Hiilidioksidia hyödyntävä tekniikka on ensimmäistä kertaa käytössä tämän kokoluokan jäähallissa Suomessa. Lisäksi jäähdytyksen tuottama lauhdelämpö käytetään hyväksi uimahallin lämmityksessä.

Voit lukea lisää hiilidioksidijäähdytteisestä jäähallista täältä.

3. Energiatehokas liigatason valaistus

Jäähallissa on oltava runsaasti valotehoa, jotta KalPan vauhdikkaat liigapelit saadaan kuvattua televisioon. Valoja myös tarvitaan ensimmäisistä aamutreeneistä iltaan saakka, joten päivittäinen polttoaika kasvaa pitkäksi.

Vaihtamalla monimetallivalaisimet ledeihin Niiralan Montussaa säästetään valtava määrä energiaa. Valaistuksen tehoa voi säätää tarpeen mukaan ja laittaa täydet tehot päälle vain liigapeleihin. Samaa teknologiaa on hyödynnetty myös uimahallin puolella.

4. Talviaikaa helpottava lumensulatusalue

Talviajan ylläpitoa helpottaa 100 neliömetrin kokoinen asfaltoitu alue, jota lämmitetään kaukolämmöllä. Sulatusalue on sijoitettu niin, että lunta pystytään pudottamaan sille suoraan parkkihallin kannelta ja ajamaan piha-alueelta. Sulatusalue pienentää Kuntolaakson hiilijalanjälkeä, kun lunta ei tarvitse siirtää tontilta pois.

 Timo Lehto / Tekninen manageri

Timosta on ollut mielenkiintoista olla mukana kehittämässä ja suunnittelemassa kohdetta jo rakentamisaikana ja antaa siihen oma panos kun normaalisti isännöitsijä saa ”valmiin paketin” hoidettavakseen. Timo toimii kohteen isännöitsijänä ja on linkki Kuopion kaupungin ja Caverionin välillä.