Palvelut
Käytettyjen älypuhelimien verkkokauppa Swappien perustaja Sami Marttisen mielestä alkuvaiheen yritysten suurimpia hidasteita on pelko pivotoida eli muuttaa yrityksen suuntaa. Marttisen ja toisen perustajan Jiri Heinosen jatkuvien testausten tuloksena syntynyt yritys on kasvanut kahdessa vuodessa yli 8,1 miljoonan euron liikevaihtoon ja työllistää tällä hetkellä 102 henkeä. Nopea kasvu on pakottanut nuoren yrityksen vaihtamaan toimistoa muutaman kuukauden välein yrityksen henkilöstömäärän kasvaessa.
Marttisen roolimalli yrittäjyyteen tuli perheestä. Hän ehti työskennellä isänsä kanssa perustetussa rakennusfirmassa kymmenen vuoden ajan ennen kuin päätti hakea opiskelemaan markkinointia Kauppakorkeakouluun.
Aloittaessa opinnot korkeakoulussa, Suomessa syntyi uusia startuppejä tiiviiseen tahtiin. Sellaiset yritykset kuin Wolt, Holvi ja Yousician olivat kaikkien huulilla. Marttisella oli hinku lähteä rakentamaan jotain omaa.
Syksyllä 2012 Marttinen tapasi nykyisen yrityskumppaninsa Jiri Heinosen yliopistobileissä. Muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 2015, he keskustelivat ensimmäisen kerran yrittäjyydestä. Miehet päättivät illan keskustelujen jälkeen jättää konsulttikesätyöt ja lähteä tekemään töitä yhdessä.
“Meillä ei oo ollut mitään tähtitieteellisen hyviä ideoita, mut lähettiin testailemaan mahdollisimman paljon erilaisia juttuja. Testaamiseen opit tulivat pitkälti Jiriltä, joka vastasi kysyntäpuolesta, konseptoinnista ja markkinoinnista.”
Marttinen on itse omien sanojensa mukaan sarjafeilaaja. Yritysokeiluja löytyi useampia, eikä Marttinen edes muista kaikkia.
Lopulta oivallus löytyi yllättävästä paikasta: Pasilan poliisiasemalta. Marttinen oli päätynyt ostamaan tori.fi -sivustolta käytetyn puhelimen. Rahat olivat siirtyneet myyjälle, mutta puhelinta ei kuulunut.
Oivallettuaan, ettei puhelinta ikinä kuuluisi, Marttinen lähti Pasilan poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta. Siellä selvisi, että Marttisen kaltaisia uhreja oli lukemattomia. Siitä syntyi idea: miten voisi välittää luotettavasti käytettyjä puhelimia ilman pelkoa siitä, että laitteet olisivat rikki, varastettuja tai myyjä olisi huijari?
“Eka juttu mitä me tehtiin Swappien suhteen, me lähdettiin tekemään kyselyjä kadulle kaverilta lainatun iPadin kanssa.”
Marttisen mukaan yrityksen perustamisen taustalla olivat ylikuumentuneet matkapuhelinmarkkinat. iPhone-puhelimet maksoivat pienen omaisuuden ja samaan aikaan yli 95% matkapuhelimista ostettiin täysin uusina. Marttisen ja Heinosen teesi oli se, että käytetty puhelin on uudenveroinen – jos sen osaa huoltaa oikein.
Yhtälössä oli monta mutkaa. Tässä vaiheessa miehillä ei ollut devaajaa eikä mitään kokemusta puhelinten huoltamisesta. Parikymppisten tie kävi Otaniemeen, jossa alkoi Summer of Startups -kiihdyttämöohjelma, jossa sijoittajat ja sarjayrittäjät sparraavat nuoria ja aloittelevia yrityksiä.
Ovi ohjelmaan ei avautunut, mutta miehet viettivät suuren osan kesästä Startup Saunan tiloissa hengailessa muiden kanssayrittäjien ja sijoittajien kanssa.
“Vaan se, että me hengailtiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, antoi meille suunnattomasti jeesiä ensimmäisten askelten kanssa.”
Saunalla miehet tapasivat ensimmäisen kerran ensimmäiset sijoittajansa.
Loppuvuodesta 2016 Swappie.fi alkoi ostaa käytettyjä iPhone-puhelimia sekä huoltaa ja kunnostaa niitä ennen myyntiä eteenpäin asiakkaille. Yrityksen ensimmäinen liike avattiin Ruoholahteen, jonne palkattiin yrityksen ensimmäiset työntekijät.
“Siellä oli sellainen pieni koppero ja meidän piti rakentaa liikkeeseen itse väliseinä, koska kukaan timpuri ei suostunut tekemään sitä. Käytin yhden viikonlopun siihen, että hain Youtubesta videoita hakusanoilla How to build a wall. Loppujen lopuksi ihmeteltiin joukolla, pysyykö seinä pystyssä”, Marttinen muistelee.
Liikkeen kotikotoisuudesta huolimatta kauppa kävi verkon puolella kuumeisesti. Yhtiö oli onnistunut luomaan oman tarkastusteknologian, joka varmisti, että jokainen Swappien linjaston kautta kulkeva puhelin pystytään huoltamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tarkastusteknologia oli osa linjastoa, jonka pystyi skaalaamaan sitä mukaan, kun uusia puhelimia saapui huollettavaksi.
Sami Marttinen, photo by Tapio Auvinen
Samaan aikaan tilanpuute alkoi vaivata toimiston puolella. Yritys avasi ensimmäisen toimiston Richardinkadulle ja huomasi jo toisella viikolla, että tila tulee loppumaan hyvin nopeasti. Tässä vaiheessa Marttinen oli ajautunut Marian entisen toimitusjohtajan, Voitto Kankaan, puheille.
Swappie sai muutettua Marian tiloihin viikon varoitusajalla. Marttinen kiittelee Marian työntekijöitä nopeasta toiminnasta ja muistuttaa, että kasvuyrityksen vauhti saattaa yllättää jopa perustajat itse. Markkinoiden reaktiosta ei ole ikinä sataprosenttista varmuutta ja sen takia toimistotilojen vuokrauksessa saisi olla joustavuutta.
Swappien vauhti oli huimaa. Ensimmäisen vuoden aikana yritys teki puolen miljoonan euron liikevaihdon. Nopeasti myös tilat Marialla kävivät pieneksi, eikä oikean kokoista tilaa löytynyt enää vanhasta sairaalarakennuksesta.
Nykyään yritys pitää majaa Salmisaaren puoleisessa 1300 m2 toimistossa. Toimistossa on runsaasti tilaa ja Marttinen sanoo sen tällä hetkellä riittävän hyvin, mutta samaan aikaan yritys on lyhyessä ajassa ehtinyt laajentua myös ulkomaille, Ruotsiin ja Italiaan.
“Vielä viime vuonna meitä oli neljä työntekijää ja tällä hetkellä meitä on 102.”
Toukokuussa 2019 yritys julkaisi keränneensä 4,5 miljoonan euron rahoituskierroksen. Mukana olivat Lifeline Ventures, Reaktor Ventures ja Inventure.
Perustajat ovat panostaneet palkkaamisessa diversiteettiin niin iän, sukupuolen kuin kansalaisuuden osalta. Tällä hetkellä firmassa on työntekijöitä yli 20 maasta. Marttisen mukaan tämä on yksi tärkeimmistä yrityksen menestymisen syistä.
“Monesti näkyy, että vaikka olisi tosi kokenut tyyppi, niin tiedon ja oikean osaamisen ero on suuri. Sitten on taas nuoria, jotka ovat tosi kartalla kaikesta, nöyriä ja hirveä halu kehittyä, näyttää ja tehdä isoja juttuja. Monet nuoret osaajat ovat valmiimpia tekemään isompia hommia kuin mitä he kuvittelevat.”
Marian sairaala-alueen laajennusosaan nousee noin 50.000 m2 uutta tilaa, jossa kasvuyritykset ja suuryritykset työskentelevät ja kohtaavat. Marian laajennus tulee mahdollistamaan sen, että tiloja pystytään tarjoamaan joustavasti nopeasti muuttuville kasvuyrityksille sekä suuremmillekin yrityksille. Mariassa yrityksillä on toimintaansa tukevat tilat ja ekosysteemin tuki. Myös alueen palvelutarjonta kasvaa ja on avoinna kaikille kaupunkilaisille.
Laajennusosaa suunnitellessa pyritään siihen, että toimitilat vastaavat mm. kasvuyrityksen muuttuviin tilatarpeisiin eikä yrityksen tarvitsisi muuttaa vuosittain uusiin tiloihin, vaan he voisivat olla Mariassa pidempään. Nopeasti kasvavalle yritykselle uuden tilan etsiminen, remontoiminen ja muuttaminen on monien kuukausien työurakka ja investointi. Mariassa pyritään asia ratkaisemaan mahdollisimman nopeasti yhteistyössä yritysten kanssa.
Seuraa ensimmäisten joukossa ajankohtaisia uutisia Marian alueen kehittymisestä yhdeksi Euroopan suurimmaksi kasvu- ja teknologiayrityskeskittymäksi tämän juttusarjan myötä. Pysy kuulolla ja tilaa uutiskirje omaan sähköpostiisi!