Kiertotalouden kirjokortteli tuo lisää elämää Vallilaan

Haluamme luoda uutta elämää vajaalle käytölle jääneeseen kortteliin Teollisuuskadun, Sturenkadun, Elimäenkadun ja Telekadun rajaamalle alueelle. Peruskorjaamalla, osin purkamalla, rakennusosia ehjänä irrottamalla, ja rakentamalla uutta kiertotalousperiaatteita hyödyntäen, tuomme kortteliin koteja, palveluita, elämyksiä ja työpaikkoja. Tämän lisäksi suunnitelma mahdollistaa vehreyden ja luonnonvalon laajan lisäyksenTämä kaikki tehdään Vallilan teollisuusalueen omaperäistä identiteettiä, historiaa sekä arkkitehtonisia kerrostumia kunnioittamalla. 

vallila eteenpäin iso sininen nuoli.png

Kaavaehdotusvaiheen materiaalit

Lue lisää

Suomen suurin rakentamisen kiertotaloushanke

Kaikki, mikä olemassa olevasta voidaan säästää, otetaan talteen ja käytetään uudella tavalla.

Puramme osia korttelista käyttäen kiertotalouden menetelmiä ja rakennamme tilalle uuden, nykyistä toimivamman kokonaisuuden, joka mahdollistaa myös uusia käyttötarkoituksia.

Hankkeesta tulee YIT:lle tärkeä kiertotalouden alusta erilaisten innovaatioiden testaamiseen. Testaamme esimerkiksi uudenlaisia ratkaisuja rakennusten muuntojoustavuuteen. Hankkeessa saatua tietoa ja oppeja jaetaan koko toimialalle.

   

Kiertotalouden termit ja käsitteet

Vallilan kiertotalouskauppa avattu Teollisuuskadulle!

TUTUSTU KAUPPAAN >>

Tutustu mitä kaikkea korttelista löytyy jo nyt!

        Vallilan kiertotalous iso nuoli vas..png

        Tutustu hankkeen lähtökohtiin

        Vallilassa eteenpäin

        Galleria

        Vallilassa yhdistyy sen komea historia sekä nykyinen taide- ja kulttuurielämä

        Määränpää:

        Ota yhteyttä

        Benjamin Kalliola
        Kaupunkikehitys

        Oletko kiinnostunut Vallilan toimitiloista?

        OTA YHTEYTTÄ

        Oletko kiinnostunut Vallilan asunnoista?

        OTA YHTEYTTÄ