Takaisin

YIT:n toteuttaman Etelä-Nummelan koulukeskuksen palvelujakso on alkanut – avajaisia vietettiin käyttäjien kanssa

Elinkaarimallilla toteutetussa Etelä-Nummelan koulukeskuksessa Vihdissä vietettiin avajaisia perjantaina 15.3.2024.

YIT:n rakentamaan koulukeskukseen toteutettiin tilat kymmenelle päiväkotiryhmälle ja kolmesarjaiselle alakoululle. Kokonaisuuteen kuuluvat myös ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen sekä ruotsinkielisen koulun tilat ja nuorisopalvelut. Keskus tarjoaa tilat noin 450 oppilaalle ja 200 päiväkotilaiselle. Lisäksi 120 kävijälle mitoitetun nuorisotoimen tilan kävijät voivat käyttää koulun maker-tilaa eli kädentaitojen opiskelun tiloja ja muitakin yhteisiä tiloja. Tilojen rakentaminen aloitettiin kesällä 2021 ja se valmistui vuoden 2023 lopussa.  

Keskus rakennettiin kasvavalle Etelä-Nummelan alueelle, reilun kilometrin päähän tulevasta Vihti-Nummelan juna-asemasta. Tiloista tehtiin kuntaisille arjen kohtaamispaikka, jonne keskitettiin myös harrastustoiminnot ja nuorisotoimi. Moniin käyttötarkoituksiin muotoutuvat tilat tukevat oppimista ja yhteisöllisyyttä. 

Vuoden 2023 lopussa valmistunut koulukeskus toteutetaan elinkaarimallilla, jonka myötä YIT huolehtii suunnittelun ja rakentamisen lisäksi ylläpidon palveluiden johtamisesta, kiinteistön ylläpidosta, siivouksesta ja ulkoalueiden hoidosta sopimuksen mukaisesti kahdenkymmen vuoden ajan. Suunnitteluvaiheessa mietitään tilaajan toiveiden mukaisesti turvallisia ja kustannustehokkaita tilaratkaisuja, niiden toiminnallisuutta sekä arkkitehtuuria. Ratkaisuideassa panostetaan mm. energiatehokkuuteen ja vähähiilisyyteen.  

“Olemme iloisia saadessamme aloittaa ylläpitojakson keskuksen valmistuttua käyttöön. Tavoitteenamme on turvata keskuksessa hyvät sisäilmaolosuhteet sekä varmistaa käyttäjien tyytyväisyys tiloihin, niiden käytettävyyteen sekä niihin liittyviin palveluihin. Ylläpidämme tiloja, joissa oppilaiden, päiväkotilasten ja henkilökunnan sekä erilaisten kunnan liikunta- ja harrastuspiirien on hyvä toimia. Pyrimme toiminnassamme myös ekologisuuteen ja energiatehokkuuteen. Tunnusomaista palveluillemme on asiakaslähtöinen ja vastuullinen kiinteistöjohdon toimintamalli. Tärkeänä tehtävänämme on myös sovitun luovutuskunnon varmistaminen tilaajalle ylläpitojakson aikanaan päättyessä”, kertoo Kari Pekkanen, Kiinteistöjohdon johtaja YIT:ltä.

Koulutuskeskuksen avajaisissa nostettiin esille keskuksen keskeinen sijainti 

Koulukeskus otettiin käyttöön tammikuussa 2024 ja avajaisia vietetään tänään. Avajaisissa kuultiin puheenvuoroja mm. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerolalta ja nuorisoministeri Sandra Bergqvistiltä sekä nautittiin koulun ja päiväkodin lasten esityksistä.  

Avajaistilaisuuden avasi Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola, joka kokee, että uuden koulukeskuksen rooli on merkittävä kasvavassa Vihdin kunnassa.  

"Etelä-Nummelan koulukeskus on Vihdin kunnan historian suurin investointi ja ensimmäinen elinkaarimallilla toteutettava rakennushanke. Se tarjoaa vihtiläisille lapsille ja nuorille korkealaatuisen oppilaitoksen ja edistää koko Vihdin alueen elinvoimaisuutta. Koulukeskuksen sijainti Nummelan keskeisten palveluiden läheisyydessä sekä tulevaisuudessa siintävien Microsoftin datakeskuksen ja Vihti-Nummelan juna-aseman kanssa, tekevät siitä merkittävän oppimisympäristön ja kohtaamispaikan kaikille vihtiläisille." 

Etnu1.jpgKuvassa Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola avaa tilaisuuden.

Etnu nuorisoministeri.jpgNuorisoministeri Sandra Bergqvist leikkaa avajaisnauhan.

Katso myös:

Etelä-Nummelan koulukeskus
Elinkaaripalvelut