Takaisin

Martat muuttavat Tuultenristiin hyötypuutarha mukanaan

Martat on kotien ja perheiden hyvinvointiin keskittynyt järjestö, joka on ollut vahvasti suomalaisten arjessa kiinni jo yli 120 vuotta. Martat tarjoavat ajan hengen mukaisia kursseja, opetusta ja käytännön vinkkejä kotiin ja arkeen liittyvistä aiheista. Järjestö on taitavasti pysynyt ajan hermoilla vuosikymmenistä toiseen. Tällä hetkellä Martoilla on jäseniä Uudellamaalla noin 8 500 ja koko Suomessa 40 000. 


"Ajassa kiinni pysymisen taika on siinä, että kuuntelemme vahvalla korvalla niin maailman menoa kuin lähiympäristöäkin", kertoo Uudenmaan Marttojen toiminnanjohtaja Pirkko Haikkala.  


”Käymme niin sanotusti kentällä aistimassa asioita ja ammennamme sieltä ajankohtaisia teemoja ja toiveita perheiden hyvinvoinnin ja yleisesti arjen parantamiseen.” 

Pirkko_Haikkala_1920x1080.jpg


Ajankohtaisia aiheita nousee jatkuvasti, kuten vaikkapa tällä hetkellä energiansäästö ja se, miten kotona energiankulutukseen voi itse vaikuttaa tai miten tehdä kestäviä valintoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ajankohtaisiin teemoihin tarttumisen lisäksi taustalla on myös pitkäjänteisempää strategista suunnittelua. Hyvä esimerkkiä tästä on vuonna 2019 linjattu varautumisen teema vuodelle 2023, joka on nyt noussut entistäkin ajankohtaisemmaksi. Martat ovat olleet koko toiminansa ajan varautumisen osaajia ja pitävät teemaa yllä kuhunkin ajankohtaan sopivalla tavalla. Sota-aikaan varautuminen oli erilaista kuin tänä päivänä. Nykyään varautumiseen kuuluu ruokahuollon lisäksi muun muassa digitaaliset taidot ja kyberturvallisuus.  On esimerkiksi pohdittava ja tiedostettava, miten nykyiset ja tulevat älykodit vaikuttavat digiturvallisuuteen tai miten verkossa käyttäydytään turvallisesti. Näiden asioiden pitäisi olla jo ihan kansalaistaitoja.  


Uudenmaan Marttojen oma kotipesä on tällä hetkellä Lapinlahdenkadulla, Helsingin ydinkeskustassa. Kotipaikka on kuitenkin vaihtumassa, sillä Martat ovat muuttamassa Espooseen keväällä 2023. Uudet tilat löytyivät Espoon Tapiolassa sijaitsevasta Tuultenrististä, joka rakentuu parhaillaan kauppakeskus Ainoan kylkeen.  


Miten muuttopäätös syntyi?  

”Nykyiset tilat alkoivat käydä meille liian ahtaiksi ja olivat muutenkin jo lähestymässä käyttöikänsä päätä. Aloimme etsiä toimitiloja jo kolme vuotta sitten, vuonna 2019, jolloin kiersimme erilaisia tiloja todella paljon ja erityisesti täällä Helsingin keskustassa. Myöhemmin laajensimme aluetta metron ja juna-asemien ympäristöön. Vaikka kävimme monta kohdetta läpi, mikään ei oikein tuntunut sopivalta tai sitten olisi pitänyt tehdä mittava remontti, jotta meidän tarvitsemat keittiöt olisi saatu mahdutettua tilaan. Kävi lopulta selväksi, että muuttaminen olemassa oleviin toimitiloihin vaatisi mittavat remontit, mikä olisi sekä aikaa vievää ja hankalaa että tulisi todella kalliiksi. Siinä vaiheessa tuli tunne, että tästä ei tule mitään. Sitten meille ehdotettiin Tapiolaa ja siellä rakenteilla olevaa Tuultenristin kohdetta, jossa meille annettiin mahdollisuus vaikuttaa itse ihan kaikkeen. Valinta oli helppo, sillä saamme juuri sellaiset tilat kuin haluamme.” 


Miten vastuullisuus näkyy toimitilavalinnoissa? 

Uusien toimitilojen valintakriteereissä oli jo ensi metreiltä alkaen mukana vastuullisuus. Marttojen toiminnan ytimessä on tarkkaan määritellyt arvot; kestävä kuluttaminen, vastuullisuus, yhteisöllisyys ja kaikkien hyväksyminen sekä tasa-arvo - nämä ovat sisäänrakennettuja Marttojen toiminnassa.  


"Toimintamme arjessa on hyvin vastuullista. Tämä tarkoittaa ihmisten, ympäristön ja ilmaston huomioonottamista kaikissa ratkaisuissa, joita asiakkaille tarjoamme esimerkiksi eri kurssien ja luentojen teemoina. On luonnollista, että myös toimitilamme tulee olla vastuullisia. Esimerkiksi keittiömme suunnitteluvaiheessa varmistettiin, että kaikki käytettävät materiaalit ovat mahdollisimman kestäviä ja helposti puhtaana pidettäviä, tiloissa tulee olla hyvät kierrätysjärjestelmät sekä asiakaslogistiikka sellainen, että liikkumisesta tulee mahdollisimman vähän päästöjä. Martat välttävät myös hukkaa mahdollisimman tehokkaasti ja siksi on tärkeää, että raaka-aineet saadaan mahtumaan ja säilymään hyvin. Tämä asettaa omat vaatimukset mm. kylmälaitteille, sillä niiden pitää olla myös mahdollisimman energiatehokkaita. 


Vastuullisuus näkyy myös toimitilojemme sijainnissa. Meille pitää aina päästä mahdollisimman vähäisillä päästöillä ja helposti, joten toimitilojen pitää sijaita hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella.” 


Entä miksi Espoo ja Tapiola, eikö se tunnu Helsingin ydinkeskustasta muuttavalta kaukaiselta? 

”Meidän asiakkaamme ratkaisivat tulevan toimitilan sijainnin. Lähdimme tutkimaan asiakkaitamme tarkemmin ja huomasimme, että jopa 70% heistä kulkee metrolla. Katselimme alkuun muitakin paikkoja, kuten esimerkiksi Pasilaa, mutta totesimme, että paitsi että metro on kätevä, niin suurin osa asiakkaistamme jo kulkee sillä. Ja juuri raideliikenne on julkisesta liikenteestä ekologisin vaihtoehto päästä meidän kursseillemme. Ja sen jälkeen vain listasimme ne metron asemakohdat, jotka olivat tarpeeksi lähellä Helsingin keskustaa. Tiesimme, että sijainnilla on merkitystä, sillä Itä-Helsingistä Espoon perukoille ja päinvastoin on liian pitkä matka. Tapiola on neutraali paikka, joka on lähellä kaikkea ja mikä parasta, sehän sattuu olemaan samalla kaiken muun Espoon liikenteen solmukohta.”   


Millaisia odotuksia Martoilla on uusien tilojen suhteen? 

”Meillä on erittäin suuret odotukset, koska todellakin olemme päässeet itse vaikuttamaan tiloihin ja valittuihin materiaaleihin. On ihanaa, kun pystymme katsomaan yhteisestä järjestelmästä miten homma edistyy. Kuvia voi pyöritellä ja tutkia ja varmaan jokainen meistä tietää jo nyt miten päin mikäkin hana tai kaluste tulee olemaan. Seuraavaksi odotamme, että pääsemme paikan päälle miettimään ihan konkreettisesti meidän omia prosessejamme, esimerkiksi mitä reittiä asiakkaat kulkevat tiloihimme ja ylipäänsä miten hommat koko kiinteistössä toimii.  


Meillä on aina seuraavat puoli vuotta täyteen buukattuja kursseja ja nythän meille tulee eteen tilanne, jossa mielikuvitamme tilat ja niiden käytön etukäteen, kun tiloja vielä rakennetaan. Olen silti varma, että se onnistuu hyvin, sillä meidän koko henkilöstö on osallistunut tilojen suunnitteluun. Olemme miettineet yhdessä esim. keittiötä ja piirtäneet miten päin se mahtuisi tilaan parhaiten. Kaikki ovat antaneet oman panoksensa ja luulen, että sen ansiosta meidän oma porukka on jo nyt todella sitoutunut uuteen toimitilaan. 


Odotusintoa lisää toki myös se, että saamme lisää keittiötiloja, erillistä studiotilaa, jota meillä ei ennen ollut laisinkaan ja sitten vielä upean viherkaton, jonne perustamme hyötypuutarhan ja jossa voimme jatkossa järjestää puutarhaneuvontaa. Meitä varten terassille on tehty isoja istutuslaareja, joihin tulemme istuttamaan erilaisia hyötykasveja ja joiden kasvattamista voimme kursseillamme opettaa. Elämme ilmastonmuutoksen aikaa ja viljelyolosuhteet muuttuvat yhä kuivemmiksi ja kuumemmiksi. Tulemmekin hyödyntämään ihanan paahteista eteläkattoa myös niin sanotusti koelaboratoriona, jossa testaamme uusien kasvien menestymistä, kuten vaikkapa inkiväärin, jota Suomessa ei ole aiemmin ilmasto-olosuhteiden vuoksi voitu kasvattaa.” 

Tuultenristi_1920x1080.jpg


Onko Martoilla terveisiä tuleville naapureille Tuultenristissä 

"Toimintamme on aika sosiaalista ja teemme paljon yhteistyötä eri yritysten kanssa. Voimme vaikkapa pyytää naapurista asiantuntijan jollekin kurssillemme luennoimaan ja vastapainoksi sieltä voi tulla henkilöstöä meille esimerkiksi TYHY-päivien ruokakurssille. Ravintolaa toivottaisiin taloon kovasti ja vaikka meillä onkin itsellämme kokouspalvelut, emme pysty vastaamaan catering-puolesta tarjoiluineen. Varmasti on konkreettista yhteistyötä tulossa.  


Lisäksi tuomme muuttokuorman mukana myös hieman perinteitä eli meillä on jouluisin ollut joulupuuro tarjolla asiakkaillemme, naapureillemme, yhteistyökumppaneillemme ja omalle väelle. Keitämme kymmeniä litroja puuroa ja jaamme sitä sitten eri tahoille." 


Marttojen resepti hyvään toimitilan käyttöön:

  1. Suunnittele huolellisesti, mille toiminnoille mikäkin tila on tarkoitettu. On tärkeää, että tilat tukevat yrityksen perusprosesseja ja että on tarkkaan mietitty, mitä tehdään missäkin tilassa. Pohdi tarkkaan, mitä varten kyseinen tila on olemassa. 
  2. Saata suunnitelmat muiden tietoon. Tilojen käyttötarkoitukset eivät välttämättä aukea heti muille, joten on tärkeää, että niistä keskustellaan. Kaikkien on tiedettävä ja tunnettava eri tilojen käyttötarkoitukset ja myös toimittava yhdessä sovittujen toimintatapojen mukaan. 
  3. Kaikki ovat vastuussa järjestyksestä. Tavaroilla on omat paikkansa, tila pidetään siistinä ja sitä huolletaan yhteisvastuullisesti niin, että jos on jotain korjattavaa, niin se joko korjataan tai jos ei itse osaa, pyydetään vaikka huoltomiestä korjaamaan. Siivous ja puhtaanapito pitää hoitua ja toimia siten, että tiloja on helppo pitää puhtaana ja siistinä.
  4. Pohdi tarkkaan, mitä laitteita arjessa oikeasti tarvitaan. Valitse kaikki energiaa vievät laitteet pohtien tarvitaanko kyseistä laitetta ja jos niin miten kookas laite hankitaan. Onko esimerkiksi tarpeen hankkia suuri tulostin, jota ei päivittäin käytetä, mutta on kuitenkin valmiustilassa päällä. Tai muu elektroniikka, onko tiloissa iso määrä energiaa vieviä laitteita päällä tavan vuoksi, vaikka niitä ei käytettäisi.
  5. Satsaa tilan viihtyisyyteen ja tunnelmaan. On tärkeää, että tilat ovat viihtyisät ja ainakin jollain tavalla omannäköiset, jolloin ihmiset viihtyisivät siellä. Tällä kaikella on valtava vaikutus siihen, saadaanko ihmiset tulemaan toimistolle vai jäävätkö he etätöihin. Panosta lepo- ja taukotiloihin, jolloin työntekijöille on tarjolla vaihtelua. Viihtyisät tilat ja hyvä ilmapiiri luovat sitä tunnelmaa, jotka sitten lopulta tuovat ihmiset takaisin toimistolle. Interiöörillä on yllättävän paljon vaikutusta niin viihtyisyyteen kuin henkilöstön hyvinvointiinkin. 
  6. Kierrätä aina, kun mahdollista. Toimistopaperin kierrätyksen lisäksi aina kannattaa miettiä, tarvitseeko asiaa todella tulostaa paperille.  Esimerkiksi Martoilla on tulossa yksi konkreettinen iso parannus aiempaan, eli toimitilaan tulee tabletit, joilta asiakkaat lukevat reseptit ja voivat lähettää reseptiikan sähköpostitse itselleen. 
  7. Toimitilan sijainti on tärkeä. Uuden toimitilan osalta on tärkeää, että sinne pääsee julkisilla helposti. Toimitilan pitää olla helposti saavutettavissa ja tilat on syytä suunnitella täysin esteettömiksi. Marttojen kohdalla juuri sijainti pudotti monia vaihtoehtoja pois, sillä paikka, jonne pääsee vain omalla autolla, ei tullut kyseeseen. Toimipisteen on oltava kestävästi ja helposti kaikkien saavutettavissa – tätä edellyttävät Marttojen arvotkin.  


Tiesithän, että käyttäessäsi Marttareseptiä, et voi menemään vikaan, sillä ne ovat aina testattuja.


Lue lisää Tuultenrististä