Takaisin

Finlaysonin alueen T9-rakennuksen peruskorjaus, Tampere

Teollisuuskiinteistö peruskorjattiin vanhaa kunnioittaen.

Finlaysonin tehdasmiljöö Tampereen keskustassa on yksi Suomen vanhimpia. Peruskorjasimme alueella TR9-rakennuksen vanhaa kunnioittaen.

Peruskorjauskohde sijaitsee Finlaysonin alueella Tampereen keskustassa. 1800-luvulta peräisin olevat punatiiliset tehdasrakennukset Tammerkosken partaalla muodostavat arvokkaan kulttuuriympäristön ja yhden kaupungin historiallisista maamerkeistä.  

Viisikerroksisen, teräsbetonirunkoisen TR9-rakennuksen, Seelannin, julkisivussa ja sisätiloissa uudistukset näkyvät maltillisesti. Ne on suunniteltu yhteistyössä julkisivua valvovan Museoviraston kanssa. Suojeltuihin julkisivuihin ei pääsääntöisesti tehdä muutoksia.

Uudistimme kiinteistön sisätiloiltaan ja modernisoimme rakennuksen ilmastoinnin ja talotekniikan. Pyrimme säilyttämään vanhoja rakenteita. Muun muassa lattiat hiottiin ja lakattiin alkuperäistä toteutustapaa kunnioittaen.

Tiloissa toimivat päivittäistavarakauppa Lidl, terveyspalveluja tuottava Mehiläinen ja useita kymmeniä pientoimistoja käyttävät yritykset.

Finlaysonin puuvillatehtaan perusti James Finlayson 1820. Tehdas oli pitkään suomalaisen teollisuustoiminnan edelläkävijä ja 1920-luvulle saakka Pohjoismaiden suurin teollinen toimipaikka. Teollisuusrakennukset (TR) on nimetty rakentamisjärjestyksessä. 

Lue lisää korjausrakentamisen palveluistamme

Tiedot

Projektin nimi
Peruskorjaus vanhassa teollisuuskiinteistössä
Asiakas
Tampereen Kiinteistö Invest Oy (Varma)
Kaupunki
Tampere
Maa
Suomi
Valmistumisvuosi
2017
Projektin status
Valmistunut
Liiketoiminto
Korjausrakentaminen