Vallilan Teollisuuskatu 13:ssa sijaitsevat toimistotilat ovat juuri uudistuneet ja odottavat uusia vuokralaisia. Naapuriin Teollisuuskatu 15:een peruskorjataan vielä lisää tiloja ja lisäksi seinän toisella puolella sijaitseva Workery+ tarjoaa joustavasti lisätiloja tilapäiseenkin tilatarpeeseen. Sijainti ei voisi olla parempi, sillä aluetta kehitetään parhaillaan. Vallilan sekä Konepajan vetovoima voimakkaassa kasvussa, joten nyt on oikea aika muuttaa Vallilan toimitiloihin ja valita yrityksellesi edelläkävijän sijainti.
Toimistotalo sijaitsee näkyvällä paikalla Teollisuuskadun varressa, josta on hyvät julkisen liikenteen yhteydet joka suuntaan. Myös lähiympäristön runsaat palvelut ovat kätevästi saatavilla, mm. monipuolinen lounasravintolatarjonta sekä Konepajan kulttuuritapahtumat. Lisäksi Mall of Triplan kauppakeskus ja hotelli sekä lukuisat ravintolat ovat vain kiven heiton päässä.
Teollisuuskatu 13 on osa Teleport-kokonaisuutta, johon kuuluu myös Teollisuuskatu 15:ssa sijaitseva kiinteistö. Ota yhteyttä nyt ja suunnitellaan yhdessä yrityksesi tilatarpeita vastaavat tilat!