Koiranpentu kerrostaloasunnossa – ota nämä huomioon

Koirankouluttaja koiranomi Kikka Pitkänen Koirakoulu Koirankujeesta listasi 10 vinkkiä, mitä kaikkea kannattaa miettiä, ennen kuin ottaa koiranpennun kerrostaloasuntoon.

1. Mieti, sopiiko rotu kerrostaloon:

Lähes minkä tahansa rotuinen koira voi asua kerrostalossa. Rotua kannattaakin miettiä enemmän sen ominaisuuksien kannalta ja sopivatko ne kerrostaloasumiseen. Esimerkiksi minkä kokoinen koira on, onko rotu haukkuherkkä, energinen tai vahtimiseen taipuvainen.

2. Varmista kodin turvallisuus:

Suojaa sähköjohdot ja pistorasiat. Varmista, ettei koira saa hyppimällä uunin ja hellan nappuloita päälle. Rajaa vaaralliset paikat, kuten portaat, pois portilla tai aitauksella.

3. Vältä pissavahingot:

Vie pentua usein ulos, rullaa matot pois ja suojaa lattiaa pissa-alustoilla. Koiralle on hyvä opettaa, että tietyssä paikassa, kuten kylpyhuoneessa on vessa – koira oppii kyllä aikanaan sisäsiistiksi.

4. Valitse pennulle oma rauhallinen ja turvallinen paikka:

Asunnosta on hyvä rajata portilla tai pentuaitauksella alue, missä pentu saa olla. Aitauksesta koira näkee ulos eikä tunne oloaan eristetyksi. Koiran oma paikka on hyvä olla mahdollisimman kaukana ulko-ovesta, sillä käytävän äänet saattavat aiheuttaa levottomuutta ja lisätä eroahdistusta

5. Tutustu naapureihin:

Kun pentu saapuu, kannattaa tervehtiä läpi naapurit, sillä se on hyvä keino sosiaalistamiseen. Kun pienestä pennusta kasvaa iso koira, ei se naapureidenkaan mielestä ole pelottava, kun koiran on tuntenut pennusta asti. Naapureita kannattaa myös pyytää ilmoittamaan, jos kotoa kuuluu koiran ääniä esimerkiksi päivällä, kun koira on yksin.

Koira kerrostalossa 5.jpg

6. Harjoittele kerrostalossa kulkemista:

Hissillä ja portaikossa kulkeminen vaatii harjoittelua ja toistoa, jotta liukuvat ovet ja liukkaat lattiat alkavat tuntua tutulta tassun alla.

7. Totuta koira olemaan yksin:

Yksin oloa pitää harjoitella pienen pennun kanssa joka päivä. Riittää, että käy oven ulkopuolella tai pitää koiraa edes portin takana. Koira oppii näin olemaan yksin, vaikka itse et poistuisi asunnosta.

8. Lenkitä ja aktivoi:

Koiran päivästä jopa ⅔ on lepoa ja ⅓ toimintaa. Yksin ollessaan koirien tehtävä on nukkua, ei puuhastella, joten varmista, että koira on lenkitetty hyvin ja sillä on ollut riittävästi aktivoivaa tekemistä edellisenä iltana. Pennulle voi antaa työstettäväksi kongin tai puruluun, mutta aina on parempi, että pentu on väsynyt jäädessään yksin. Eroahdisteinen koira ei syö silloin, kun se on yksin vaan aloittaa syömisen heti, kun omistaja tulee paikalle.

9. Puutu haukkumiseen:

Koiran haukkuminen ja ikävöinti ovat merkki siitä, että koiralla ei ole kaikki hyvin. Haukkumisen syy on hyvä selvittää. Jos naapurit valittavat koiran äänistä, kannattaa hakea apua matalalla kynnyksellä koirankouluttajalta. Naapureille on hyvä kertoa esimerkiksi lapulla ilmoitustaululla, että terapia on kesken.

10. Tarra oveen ja ilmoitus taloyhtiölle:

Kun asunnossa on koira, ei huoltomies saa koskaan mennä asuntoon ilman omistajan lupaa. Koiralle voi tulla traumat pelottavasta tilanteesta, joten niiden välttämiseksi kannattaa ilmoittaa isännöitsijälle ja huoltoyhtiölle, että talouteen on tullut koira, ja laittaa myös oveen asiasta kertova tarra.

Uuden kodin valinnassa kannattaa huomioida myös nelijalkaiset perheenjäsenet

Koiriin liittyvä lainsäädäntö (Kennelliitto)