• Workery+
  • Ajankohtaista
  • 5.5.2021

Workery+ ehdolla fiksuimmaksi rakennukseksi

Workery+ on kansainvälisessä Real Estate Future proof -kiinteistötapahtumassa ehdolla Smart Building Global Award -palkinnon saajaksi.

Vallilaan toukokuussa avattavassa Workery+ toimitilassa hyödynnetään älykästä ja innovatiivista kiinteistöteknologiaa. Workery+ -toimitilat ovat vastaus yritysten muuttuviin tarpeisiin ja tarjoavat uudenlaisia etätyöpisteisiin yhdistyviä liiketiloja, joiden joustavuus, viihtyisyys ja hotellitason palvelut nostavat työskentelyolosuhteet kokonaan uudelle tasolle.

”Tiloissa hyödynnetään innovatiivisia kiinteistöteknologian sovelluksia, joiden pohjalla on pohjoismaisen yhteistyön tuloksena kehitetty standardoitu tapa käsitellä dataa. Perinteisen kiinteistöissä mitattavan datan lisäksi erilaiset sensorit keräävät tietoa esimerkiksi ihmisten liikkumisesta ja reiteistä toimistotilan sisällä tai kokoushuoneiden käyttäjämääristä. Workery+ tiloissa on käytössä myös applikaatio, jonka avulla voi varata käyttöönsä työpisteen ja neuvottelutilan tai avata niitä ovia, minne käyttäjälle on määritelty kulkuoikeus”, kertoo projektijohtaja Tom Lindholm YIT:ltä.

Datalla parannetaan kiinteistöjen mukavuutta, tuottavuutta ja ympäristöystävällisyyttä

Olemme puolentoista vuoden ajan tehneet yhteistyötä KONEen, Nokian, Caverionin, Haltonin ja Netoxin kanssa KEKO-ekosysteemissä. KEKO-ekosysteemi pyrkii parantamaan kiinteistöjen mukavuutta, tuottavuutta ja ympäristöystävällisyyttä sovittamalla koko rakennetun ympäristön teknisten järjestelmien datan yhteiselle alustalle.

”Olemme olleet mukana viemässä eteenpäin globaalia Real Estate CORE (REC) -standardia, joka on otettu käyttöön Microsoft Azure Digital Twin -alustalla. Standardi toimii pohjana, jonka avulla arvoketjun eri kumppanit voivat vaihtaa rakennusta koskevia tietoja standardoidulla tavalla. Palveluiden rakentamiseen tälle alustalle on osallistettu myös useita start up -yrityksiä”, kuvailee Tom Lindholm.

”Kumppaneiden kanssa tehdyn yhteistyön ja kokemusten tuloksia hyödynnämme Workery+ toimitiloissamme Vallilassa ja tuomme ratkaisuja käytäntöön. Näin asiakkaamme saavat erinomaisen asiakaskokemuksen, ja samalla on helpompi hallita koko rakennusta ja säästää energia- ja ylläpitokustannuksissa”, toteaa kehitysjohtaja Juho Siitonen YIT:ltä.

Käy äänestämässä Workery+ Vallila kilpailun voittoon!

Kiinnostuitko työtiloistamme? Ole meihin yhteydessä!

Petri Ikonen
Sales Manager, Workery+