Tuulivoiman infrarakentaminen

Tuulivoimalan infrarakentaminen on tarkka prosessi, joka pitää sisällään kaikkea geoteknisistä tutkimuksista metsäteiden kaarteiden geometriaan.


Tuulivoimalan infrarakentaminen jakautuu viiteen osa-alueeseen: tienrakentamiseen, perustuksiin, nostoalueisiin, muuntamoasemaan ja maakaapelointiin.

Tuulivoimapuiston tulevan alueen infra vaatii muun muassa uusien teiden rakentamista ja olemassa olevien kantavuuden parantamista. Pehmeä metsäautotie ei sellaisenaan kanna painavien tuuliturbiinien kuljetuksia. Teiden geometria pitää suunnitella niin, että useita kymmeniä metrejä pitkät lavat mahtuvat kääntymään niiden kaarteissa.

tuuliturbiini

Ennen pystytystä tuuliturbiini vaatii vahvat betoniset perustukset, jotta se pysyy pystyssä kovallakin tuulella. Jännitystyöt ovat myös avainasemassa valtavien tuuliturbiinien ankkuroinnissa peruskallioon. Ja jotta perustuksen päälle voi pystyttää, tarvitaan suuria nostureita, joita varten pitää rakentaa satoja metrejä pitkä nostoalue.

Jotta turbiinien tuottama energia voidaan valjastaa sähköksi valtakunnanverkkoon, pitää rakentaa yksi tai useampi muuntamoasema. Virta kulkee turbiineilta muuntamoasemalle maahan kaivettuja keskijännitekaapeleita pitkin, jotka nekin pitää asentaa paikalleen osana infratöitä.

Ota yhteyttä

Yhteydenottolomake

Kuvailethan asiasi tarkasti, jotta oikea tiimi osaa vastata sinulle. Voit myös lähettää suoraan viestiä infra@yit.fi.

Toimiala
Toivon yhteydenottoa