Paikalliset sivut:
YIT Group

Tulevaisuuden työtilat tehdään tuntematonta tutkimalla

Meneillään oleva työn murros on kuin päälaelleen keikahtanut maailmankartta, jonka haltuunotto vaatii tutkimusmatkaajan asennetta. Pasilan Triplaan rakentuvien Workery-toimistojen konseptikehityksessä mukana ollut Henkka Hyppönen kertoo ajatuksistaan muuttuvasta työstä ja työtiloista.

Digitalisaatio, robotisaatio, tekoäly… ala kuin ala on jättimäisten muutosten äärellä. Harva tietää, mihin suuntaan seuraavaksi mennään. Tilannetta voisi verrata maailmankarttaan: vielä alle tuhat vuotta sitten kartat piirrettiin suurpiirteisesti ja vähän sinnepäin. Suuntakin oli ylösalaisin nykykarttoihin nähden. Vasta kun tunnistettiin, että on paikkoja, joista emme tiedä vielä mitään, pääsivät tutkimusmatkailijat kartoittamaan tuntematonta – ja jossain historian kohdassa koko kartta keikahti ylösalaisin sellaiseksi, kuin sen nyt tunnemme.

Näin muutosta kuvailee konsulttifirma Plus One Agencyn luova johtaja ja mediapersoona Henkka Hyppönen. Tulevaisuuteen innolla suhtautuva Hyppönen uskoo, että olemme nyt samanlaisen tuntemattoman äärellä kuin kartturit muinoin. Työn muutos on kuin tyhjiä täpliä täynnä oleva maailmankartta, jota on mahdotonta täydentää, jos ei lähde tutkimusmatkalle.

”Nopean muutoksen keskellä yritysten on uskallettava ottaa suunta, joka ei vielä edes ole näkyvissä. Harva yritys tietää, mitä se tekee viiden vuoden kuluttua”, Hyppönen sanoo. 

Tulevaisuuden työtila ei aina ole tila

Työn murroksen suhteen kartoittamatonta maaperää riittää: joidenkin arvioiden mukaan noin 60 prosenttia nykyisistä työtehtävistä katoaa automatisaation myötä. Kukaan ei tiedä, mitä tilalle tulee.

Valistuneita arvauksia voi kuitenkin tehdä. Hyppönen uskoo, että kaikkea tulevaisuuden työtä yhdistää muutoksista huolimatta kolme keskeistä taitoa: olipa ammatti sitten tubettaminen tai robottien ohjelmointi, tarvitsee tulevaisuuden työntekijä ennen kaikkea sosiaalista älykkyyttä, ongelmanratkaisukykyä ja kriittistä ajattelua. Hyppönen kannustaa miettimään, kuinka tilan avulla voisi edesauttaa näiden kykyjen kukoistamista.

"Tulevaisuuden työtila ei aina ole tila. Monet asiat voi nykyään hoitaa myös teknologian välityksellä. Yhdessä työskentelystä on kuitenkin edelleen valtavasti etua", Hyppönen sanoo.

Henkka HyppönenVaikka iso osa työstä tulee jatkossakin olemaan paikasta riippumatonta tietotyötä, tarvitsee ajattelu huippuunsa hioutuakseen keskustelua, kritiikkiä ja tiimityötä. Erityisesti luovaa työtä tehdessä on hyvä koota tekijät yhteisen pöydän ääreen. Samaa projektia saattaa olla eri vaiheissa työstämässä iso tiimi tai pieni ydinjoukko. Tulevaisuudessa kokoonpanot ja työtavat ovat yhä erilaisempia. Silloin tilojen skaalautuvuus nousee entistä tärkeämpään asemaan.

"Pian tiimeissä luultavasti työskentelee ideanikkareiden ja asiantuntijoiden rinnalla myös robotteja. On vaikea edes kuvitella, millaisiin työskentelyn muotoihin sellaiset muutokset johtavat", Hyppönen tiivistää.

Ihmiset ja konseptointi toimivan tilan ytimessä

Millaiset toimitilaratkaisut sitten kantavat pitkälle ja toimivat myös muutoksen keskellä? Hyppönen listaa kolme asiaa, jotka kannattaa pitää mielessä tulevaisuuden tiloja suunnitellessa: viimeiseen asti hiotut palvelukonseptit, ihmisten osallistaminen ja organisoitumisen tukeminen.

Hyvänä esimerkkinä Hyppönen mainitsee animaatiotalo Pixarin, jonka tiloihin hän kävi tutustumassa viime joulukuussa. Pixarilla töitä tehdään vain kahdessa kerroksessa siiloutumisen välttämiseksi. Yhteiset tilat kahviloista vessoihin sijaitsevat osastojen keskellä, niin että eri asiantuntijat ovat jatkuvasti tekemisissä keskenään. Kun toiminnallisuudet on suunniteltu hyvin, syntyy kohtaamisia – ja niissä uusia ideoita. Lisäksi työntekijät ovat saaneet itse vaikuttaa ympäristönsä suunnitteluun. Arvata saattaa, että animaattoreiden osasto näyttää visuaalisesti upealta.

"Pixarilla lähtökohtana on rakennuksen sijaan ihminen. Ja kun tilan konsepti on suunniteltu niin viimeisen päälle, että se yllättää kävijänsä positiivisesti, riittää imua ja inspiraatiota pitkäksi aikaa."

Hyvin suunnitellulla tilalla on siis edelleen tehtävänsä erityisesti yhteisen yrityskulttuurin luomisessa. Kun ihmiset ovat samassa paikassa samaan aikaan ja työskentelevät yhteisten teemojen parissa, he jakavat myös yhteisöllisyyden kokemuksen. Se sitouttaa varmasti.

"Mielikuvitukseni on rajallinen ja voin vain arvailla, millaisia muotoja työ ja sen tilat tulevaisuudessa ottavat. Uskon kuitenkin, että ihmisellä on johonkin kuulumisen tarve. Paikka, jonne palata, tuo pysyvyyttä muuttuvassa maailmassa", Hyppönen sanoo.

Siinäpä hyvä kompassi, jonka avulla navigoida kartoittamattoman maaperän keskellä. 

 

Lue lisää Workerystä täältä

Tuula Klemetti
Yksikön johtaja
Tarjouspyynnöt / toimitilavuokraus
Petra Karimies
Asiakaspäällikkö

Yhteydenottolomake

Kuvaile tarpeesi mahdollisimman tarkasti viestikenttään, jotta viestisi ohjautuu oikealle henkilölle. Voit myös lähettää suoraan viestiä osoitteeseen toimitilat@yit.fi.

Sulje
Sulje
Lähetetään...