Rakensimme elinkaarimallilla hankekokonaisuuden Porvooseen.

Hankkeeseen kuului kaikkiaan viisi eri kohdetta: Tolkkisten koulu, Gammelbackan päiväkoti ja neuvola, Peippolan päiväkoti, Toukovuoren päiväkoti sekä Kevätkummun koulu ja esikoulu (Vårberga skola och förskola). Kevätkummun koulun yhteyteen toteutettiin myös kirjasto, liikuntasali ja nuorisotila.

Rakennustyöt käynnistyivät ensimmäisten kohteiden osalta keväällä 2016. Kaikki hankkeen kohteet valmistuivat vuosien 2017 ja 2018 aikana. Sopimukseen sisältyi kohteiden suunnittelu ja toteutus. Tämän lisäksi rakennusten hoito, ylläpito, käyttäjäpalvelut sekä palvelusopimuksen aikaiset perusparannusinvestoinnit ovat YIT:n vastuulla 20 vuoden palvelujakson ajan.

"Ratkaisuissamme yhdistyvät fyysiset tilat ja kalusteet, teknologiset innovaatiot, opetusmenetelmät ja oppisisällöt interaktiivisessa oppimisympäristössä", kertoo liiketoimintajohtaja Esa Kemppainen YIT:ltä.

Kouluihin tuli paljon avointa ja erilaisiin käyttötarkoituksiin muokattavaa tilaa sekä pieniä rauhallisia tiloja. Tilat tarjoavat nuorille mahdollisuus avoimeen oppimisympäristöön sekä tukevat uuden opetussuunnitelman toteuttamista. Tavoitteena on turvata kohteiden käytettävyys, turvallisuus, terveellisyys, ympäristöystävällisyys ja energiatehokkuus.

"Useassa Porvoon koulussa ja päiväkodissa on ilmennyt sisäilmaongelmia viime vuosina. Rakennuksia ei ole enää järkevää peruskorjata, vaan ne korvataan uusilla rakennuksilla. Lisäksi uusilla asuinalueilla tarvitaan uusia päiväkoteja. Elinkaarimallilla saamme rakennuksille 20 vuoden takuun, kun perinteisessä mallissa takuu on vain kaksi vuotta", sanoo Porvoon kaupungin projektipäällikkö Tony Lökfors.

Katso sivun alalaidasta kuvia valmistuneista tiloista.

Energiatehokkuus vahvasti mukana rakentamisessa

Energiatehokkuudella on entistä merkittävämpi rooli rakennusten suunnittelussa ja toteutuksessa. Rakentamisvaiheessa tehdyt ratkaisut vaikuttavat koko rakennuksen elinkaaren ajan. Porvoon kouluhanke on esimerkki elinkaarihankkeesta, jossa rakentamisen lisäksi ylläpidämme rakennusta ja sitoudumme pitämään sen energiakulutuksen säästeliäällä tasolla.

Sääriskien minimointi sääsuojien avulla

Porvoon hankkeessa käytimme sääsuojia kahdessa kohteessa. Sääsuoja on tehokas keino suojautua säähän, aikatauluihin, laatuun sekä työturvallisuuteen liittyviltä riskeiltä. Sääsuojien avulla oli mahdollista työskennellä kuivissa työolosuhteissa ja välttää rakennusmateriaalien kastuminen. Tuotannon työt ja aikataulutus on helpompi tehdä hallitusti, kun ei olla sään armoilla. Töiden ennakoitavuus on sujuvampaa ja aikaa säästyy, kun ei tarvitse käyttää aikaa rakenteiden suojaamiseen. Sääsuojan alla työskentely edellyttää rakennustapaa, jossa ei käytetä isoja elementtejä ja nostureita.

Hankkeen eteneminen

• Gammelbackan päiväkoti ja neuvola otettiin käyttöön maaliskuussa 2017
• Kevätkummun koulu valmistui lokakuussa 2017
• Toukovuoren päiväkoti valmistui joulukuussa 2017
• Peippolan päiväkodin rakennustyöt aloitettiin toukokuussa 2017, valmis keväällä 2018
• Tolkkisten koulun rakennustyöt alkavat heinäkuussa 2017 ja koulu valmistuu loppuvuodesta 2018

Lue lisää toteuttamistamme elinkaarihankkeista

Tiedot

Projektin nimi
Porvoon elinkaarikouluhanke
Asiakas
Porvoon kaupunki
Kaupunki
Porvoo
Maa
Suomi
Valmistumisvuosi
2018
Projektin status
Valmistunut
Liiketoiminto
Toimitilat

Linkit